 |
Lehtosaari & Lukkarinen
Raatteen tie
Historiankirjoitus on totuuteen pyrkivää draamaa ja asioiden aktiivista muistamista. Siinä nostetaan tarinan kannalta keskeisten henkilöiden ja ihmisryhmien kokemuksia. Jatkosodasta olemme muovanneet itsellemme kuvan Mannerheimista, joka piti pintansa Hitlerin painostuksen välittämättä ja päätti olla hyökkäämättä edemmäs Leningradiin. Samalla kun tässä kerrotaan tapahtumia, vahvistuu myytti Suomea johtaneesta poikkeuksellisesta johtajasta, sekä megalomaniasta ja huumeiden käytöstä kärsineestä diktaattorista. Nykytietämyksen mukaan Marskin oma huumeiden käyttö pyyhittiin tuolloin huolella rekistereistä, mutta arvellaan hänenkin jaksamiseensa pervitiiviä käyttäneen.
Kuten fiktiivisessä draamassa — historiallisessakin on tarvetta nähdä tapahtumilla alkuja ja loppuja, sekä hyviksiä ja pahiksia. Kummassakin päähenkilöt ovat usein miehiä. Vasta viime vuosisadan lopulla alkanut kulttuurihistoriallinen tutkimus alkoi kirjoittaa muidenkin ryhmien kuten naisten, lasten ja perheen historioita.
Virallinen ja vaiettu Suomi
Virallisen Suomen historiaan on kuulunut tarina voitokkaasta, geeniperimältään poikkeuksellisen sisukkaasta ja pienestä, kansakunnasta, joka on säilyttänyt identiteettinsä jopa Ruotsin ja Venäjän valtojen alaisuudessa. Samalla meillä on myös pitkä vaikenemisen historia kaikesta siitä, joka ei ristiriidatta tue tätä. Tuo vaikeneminen on saanut Suomi 100 -juhlavuoden aikana ilahduttavasti eriäänisiä kertomuksia tuekseen mm. sota-ajan huumeiden käytöstä sekä Suomen sekä Saksan liiton syvyydestä Jatkosodassa. Nämä tiedot eivät vähennä menneiden sukupolvien tekojen merkityksellisyyttä mutta syvyentävät nykyhetken perspektiiviä ja virittelevät pohtimaan kansallista identiteettiä.
 |
“Suomalaisia oli 300. Puna-armeijan sotilaita 14 000.”
Uusi Raatteen tie -sarjakuva-albumi käsittelee Talvisotaa ja erästä sen Suomen kannalta voitokasta taistelua tiiviisti paketoituna draamana. Taistelu kerrotaan isolla määrällä päivämääriä ja yksittäisten fiktiivisten taistelijoiden anekdooteilla sekä johtajien repliikeillä. Historiafaktat ovat saaneet tuekseen Hannu Lukkarisen hienosti aiheeseen sopivan mustavalkokuvituksen, jossa riittää yksityiskohtia syynättäväksi. Erityisen paljon olen nauttinut luonnosmaisten tussiviivojen tarkoituksenmukaisesta sattumanvaraisuudesta. Tyylillisesti liitytään suureen eurooppalaiseen sarjakuvaperinteeseen, joka minulle toi mieleen Hugo Prattin Corto Maltesen.
 |
Aiemmin elokuvapuolella kunnostautunut Pekka Lehtosaari on kahlannut isoissa historiasaappaissa 15 historiakirjaa sekä nipun Kansa Taisteli -lehtiä. Virheitä en usko löytyvän. Sävykkäästi tekijät yksilöivät sotaa Taisto ja Rauha Juntusen tarinoilla sodan jyskeessä. Albumi saa uskottavalta tuntuvan päätöksen sodan traagista perintöä kuvaavassa lopussa, joka sijoittuu vasta vuoteen 1992.
Tämän kaltaisessa historian dramatisoinnissa pitää hakea tasapaino faktan ja fiktion välille. Koska en lukenut Raatteen tietä ensisijaisesti historian opuksena, koin päivämäärien määrän kahden lukemiskerran jälkeen hivenen luettelomaisena. Ehkä muutaman aukeaman lisäämisellä olisi päästy kerronnan kannalta syvempiin vesiin.
Tekijät ovat löytäneet kerrontaan suuren neutraalin tyylin. Niin suomalaisten kuin pakkaseen kuolevien ukrainalaistenkin kohtaloihin on helppo samaistua. Sodan perinnön tulkinta jätetään viisaasti kaikessa mykkyydessään lukijalle. Itse tulkitsen tämän sarjakuvan ja muun kuulemani perusteella että sota vei paljon miehiä ja naisia, myös niitä jotka palasivat.
Keskustele Hannu Lukkarisen sarjakuvista Kvaakissa.
Kustantaja Otava A4, 66 s., kk, mustavalkoinen, lankasidottu
Hinta 21,50 euroa
ISBN 978-951-1-30666-5
© Pekka Lehtosaari, Hannu Lukkarinen ja Kustannusosakeyhtiö Otava 2017