Kuti on uudistunut

Kannen kuva: Pauliina Mäkelä.
Kannen kuva: Pauliina Mäkelä.

Ilmaisjakelusarjakuvalehti Kutin ulkoasu on muuttunut. Sisältö on edelleen tuttua nykysarjakuvaa.

Hiljan jakelupisteisiin ilmestynyt uusi Kuti #43 on saanut uuden, juuri Kutia varten suunnitellun sarjakuvamaisemman formaatin. Aikaisemmin tabloidina ilmestyneen Kutin uutta ulkoasua voisi kuvailla aikakauslehdeksi, kavennetuksi A4:ksi.

Uudistuksen tavoitteena oli herätellä lukijoita.

– Tabloid-mallinen Kuti oli ilmestynyt jo vuosikausia, ja merkit viittasivat siihen, että lehti kenties otettiin jo hieman itsestäänselvyytenä, kertoo Kutin päätoimittaja Tuomas Tiainen. – Formaatin vaihtoa pohdittiin kauan ja nyt se vihdoin toteutettiin vuoden ensimmäiseen numeroon.

Lehden tekemistä uusi muoto on helpottanut. Tiaisen kokemuksen mukaan vakiomuodossa saadut sarjakuvat solahtivat uuteen formaattiin suhteellisen sutjakasti verrattuna aikaisempaan tabloidiin.

– Olo on tyytyväinen! Palaute on ollut jopa hiukan huolestuttavan positiivista, sillä sisältöhän on oikeastaan tismalleen samanlainen kuin tabloid-Kutissa. Opettelemista, säätämistä ja setvimistä on ollut joka osapuolella, mutta nyt voi todeta kaiken menneen mainiosti, miettii Tiainen. – Jatkossa tulemme hyödyntämään formaatin avuja enemmänkin esimerkiksi julkaisemalla pidempiä tarinoita.

Katja Ronkainen.
Katja Ronkainen.

Numerossa 43 on tuttuun tapaan sarjakuvia koti- ja ulkomaisilta tekijöiltä, esimerkiksi Valentine Gallardolta, Leo Kuikalta, Katja Ronkaiselta ja Max Baitingerilta. Lehdessä on lisäksi Leena Romun artikkeli.

Formaattimuutoksen suunnittelivat Tommi Musturi ja lehden taittaja Heikki Rönkkö. Kutia julkaisee nykysarjakuvayhdistys Kutikuti ry.

* Kutikuti
* Kuti#43 on luettavissa myös netissä