Hyvästit Elleille (Asunto 3-G:lle)

Frank Bollen piirtämä logo.
Frank Bollen piirtämä logo.

Sanomalehtien romanssisarja Asunto 3-G, suomalaiselta nimeltään myöhemmin Ellit (Apartment 3-G), päättyi Yhdysvalloissa viime sunnuntaina 22. marraskuuta 54 vuoden historian jälkeen. King Features -syndikaatti ei halunnut enää jatkaa sarjaa kun koitti aika vaihtaa sen piirtäjä. Viimeinen piirtäjä Frank Bolle oli jo 91-vuotias.

Asunto 3-G oli Alex Kotzkyn käsissä 1960- ja 70-luvuilla maailman parhaiten taiteiltuja jatkuvajuonisia strippisarjoja. Enimmillään strippi ilmestyi yli sadassa sanomalehdessä ympäri maailman. Asunto 3-G:tä esitettiin sekä arkisarjana että sunnuntaisarjana, mutta sunnuntaiseikkailut eivät olleet itsenäisiä, vaan vain kertasivat arkistrippejä.

Strippi kertoi kolmen nuoren naisen, Lu Ann Powersin, Margo Mageen ja Tommie Thompsonin elämästä. Vaalea Lu Ann oli enimmäkseen opettaja, tummatukkainen Margo PR-henkilö ja punapää Tommie hoitaja. Asunto 3-G oli New Yorkissa paikka, jossa sinkut päähenkilöt asuivat. Jos joku sattui seurustelemaan vakavasti taikka meni jopa naimisiin, tilanne palautettiin myöhemmin ennalleen. Naiset vanhenivat sarjan sisällä kaksikymppisistä kolmekymppisiksi oikean elämän 54 vuoden aikana.

Sarja alkoi ilmestyä amerikkalaisissa lehdissä toukokuun 8. päivänä 1961; silloin vielä Hall-syndikaatin omistamana. Esikuvina olivat mm. sanomalehtien sen ajan suositut romanssisarjakuvat Juliet Jonesin sydän (alkanut 1953) ja Mary Perkins On Stage (alkanut 1957) sekä television saippuasarjat, ja taustalla naisten yleinen siirtyminen töihin kodin ulkopuolelle yhteiskunnassa.

Strippi tähdättiin ennen muuta naislukijoille. Ellit tasapainottelivat uran ja rakkaussuhteiden välillä ja miettivät moraalisia valintoja suurkaupungissa. Tietystä maanläheisestä ja “todenmukaisesta” käsittelytavasta huolimatta päähenkilöille ei kuitenkaan kirjoitettu taloushuolia, jotta heidät päästiin esittämään kauniissa vaatteissa ja luksusympäristössä. Parhaimmillaan sarjassa oli onnistuneita jännitteitä, vaikka siinä ei ollut toimintaa.

Ellien ensimmäinen ja paras piirtäjä oli Alex Kotzky, joka pyrki samaan äärirealismiin kuin esikuvansa Stan Drake (Juliet Jones), Leonard Starr (Mary Perkins) ja Alex Raymond (Rip Kirby). Kotzky oli toiminut sanomalehtisarjoissa aiemmin mm. Draken ja Will Eisnerin (Spirit) avustajana. Tiettävästi hän käytti Elleissä apunaan paljon muotivalokuvia ja oman Polaroid-kameransa kuvia. Häntä pidetään sarjan kauniiden ja elävien naistensa ansiosta eräänä sanomalehtisarjakuvan mestareista. Kotzky viihtyi sarjan parissa poismenoonsa saakka vuoteen 1996.

Strippi vuodelta 1978. Lu Ann ja Tommie. Lähde: Comic Art Fans.
Strippi vuodelta 1978. Lu Ann ja Tommie. Lähde: Comic Art Fans.

Entinen psykiatri Nicholas “Nick” Dallis loi A3G:n ja kirjoitti sitä ensimmäiset 30 vuotta kuolemaansa saakka. Dallis oli luonut aiemmin myös lakisarja Judge Parkerin ja lääkärisarja Rex Morganin, mutta kirjoitti niitä salanimillä. King-syndikaatti välittää näitä sarjoja edelleen. Nekin ovat saippuoita, mutta Ellit poikkesi niistä naispäähenkilöillään, nuoremmilla ja haavoittuvaisemmilla hahmoillaan sekä realistisemmalla piirrostyylillään.

Ellit ilmestyi Suomessa muutamissa sanomalehdissä, mm. Kalevassa ja Turun Sanomissa. Viimeisin käsikirjoittaja oli Six Chix -stripin yksi tekijä ja Kalle Kehvelin kirjoittaja Margaret Shulock vuodesta 2006, ja viimeisin piirtäjä tuottelias veteraani Frank Bolle vuoden 1999 lopusta.

Viimeinen sivu sunnuntaina 22.11.2015. Margo ja hänen vanhempansa. Lähde: King Features.
Viimeinen sivu sunnuntaina 22.11.2015. Margo ja hänen vanhempansa. Lähde: King Features.

Asunto 3-G:n taso laski roimasti 2000-luvulla. Tarinoita moitittiin netin keskustelupalstoilla surrealistisiksi ja jahkaaviksi ja piirroksia luonnosmaisiksi. Viime vuosinaan Bolle jaksoi piirtää vapisevalla kädellään vain pelkkiä puhuvia päitä. Sarjalla ei ollut enää monia ystäviä, mutta eipä sarjan kehittämisestäkään huolehdittu.

Ellien lopettaminen on jälleen isku sanomalehtien jatkuvajuonisille sarjakuville. Isot syndikaatit eivät enää aloita uusia jatkosarjoja, ja antavat vanhojen rappeutua ja lopettavat ne kun niitä tekevät veteraanit väsyvät. Asunto 3-G:n pitkästä historiasta huolimatta syndikaatti ei vaivautunut edes kunnolla ilmoittamaan sen lopettamisesta. Sarjan viimeinen sunnuntaisivu on töksähtävä: Margo kertaa vanhempiensa kanssa edellisen viikon tapahtumia sekavasti ja jää pohtimaan mennyttä rakastaan Ericiä. Sarjan monien vanhojen fanien mielestä loppuun olisi pitänyt piirtää muistoksi koko naiskolmikko.

Ikisinkkujen seikkailuista ei ole olemassa kokoelmia edes englanniksi.

© King Features Syndicate

Asunto 3-G:n viralliset tekijät
(Lähde: The Comic Strip Project uusimpia tietoja lukuunottamatta)

Käsikirjoitus:
Nick Dallis 1961–91
Alex Kotzky 1991–96
Lisa Trusiani 1996–2006
Margaret Shulock 2006–15

Piirros:
Alex Kotzky 1961–96
Brian Kotzky 1996–99
Frank Bolle 1999–2015

Reima Mäkisen artikkeli Asunto 3-G:stä Kvaakissa: Kolme tyttöä ja luukku

Professori A.E. Mendez esittelee Alex Kotzkya ja Apartment 3-G:tä

Ger Apeldoorn on koonnut sunnuntaisivuja sarjan parhaalta ajalta 1967–68 (kaikki sivut eivät ole peräkkäisiä)

Keskustele romanssisarjoista Kvaakissa