Perkeros
 |
|
|
Alussa oli pimeys.
Sitten tuli ääni.
JP Ahosen ja KP Alaren teos starttaa käyntiin musiikillisella alkuräjähdyksellä, sillä miten jumalainen riffi raikaa ja siirtyy välittömästi täysin eri laduille, keskelle näennäisen tyhjästä alkavaa hulppeaa backstage-kahakkaa bändien välillä.
Tämä on vasta alku.
 |
|
|
Sarjakuvan keskiössä on Perkeros-niminen bändi ja sen laulajakitaristi Akseli, jonka elämä pyörii, laulutaidosta ja itsetunnosta huolimatta, oikeastaan vain musiikin ympärillä.
Siinä määrin jopa että rasittaa tämän suhdetta” jalat maassa”- henkisen tyttöystävänsä, Jatan, kanssa.
Yksistään nuoren miehen odysseiasta ei silti kyse.
Muu bändi sekä muutkin tarinan sivuhahmot on näet luotu hartaasti ja tarkkuudella, sellaisella joka, varsinkin Perkeroksen basistin Kervisen ja rumpalin Karhun kohdalla, kielii että taustatyöt on tunnollisesti tehty ja todellisuutta on viilattu alaspäin tarinan uskottavuuden nimissä.
Perkeros on periaatteessa yksinkertainen sekoitus bändin ponnistuksista läpimurtoon, ihmissuhteista, huumorista ja yliluonnollisesta kauhusta mutta sen voima on siinä että se on musiikkia sarjakuvamuodossa. Niin duurissa kuin mollissaankin.
Teosta on tehty kuuden vuoden ajan ja se näkyy yksinomaan positiivisesti. Maisemat ja paikat ovat aitoja, ehdottomasti parasta mainosta Tampereelle ikinä, ja henkilöt paitsi tunnistetavia myös ilmeikkäitä. Vaikka piirrokset ja väritys ovatkin digitaalisesti tehtyjä perinteisen kynä ja paperi- metodin sijaan niistä välittyy uskomaton ilmavuus ja helppous. Oli kyse sitten baarista tai luostarista, norskihenkisistä bläkkispingviineistä, tarjoilijoista tai demoneista niin kustakin välittyy lukijalle tekijöiden rakkaus työhönsä.
Tästä johtuen Perkeros ei myöskään vaadi metallimusiikin, musiikin tai sarjakuvan syvää tuntemusta lainkaan. Niin alansa spesialistin kuin ummikon kadulta on helppo heittäytyä tarinan mukaan, hukkua sen maailmaan.
Kuvakerronta soljuu tarinan ehdoilla vaivattomasti. Yksittäiset kuvat ovat täyteen ladattuja, ei vain yksityiskohdilla vaan myös asialla ja tunteella.
 |
|
|
Hyvän levyn tavoin se vuoroin vyöryttää ja lähtee poukkoilemaan uusiin suuntiin, mutta jokainen nuotti on paikallaan. Vuoroin pidetään huoli että rytmi ja poljento on tuttu ja turvallinen, hauskaa ja rentoa ja välillä kuin varkain Perkeros tuntuu todelta ja koskettaa tavoin jota ei haluaisi myöntää.
Ja kuten musiikki parhaimmillaan, se koskettaa jokaista eri tavoin.
Ajoittain tekijät lisäävät tahallisesti huumoria pitääkseen humaanin keveyden yllä mutta kuvista ei ole siistitty pois arjen basson komppia tai riffittelyä. Ei elämän kumpaakaan puolta. Pohjoismainen lannistunut “en minä nyt mitään” mentaliteetti puolestaan loistaa poissaolollaan tästä sarjakuvasta ja syystäkin.
 |
|
|
Jos olet ikinä halunnut lukea miltä tuntuu pogota, moshata, tuntea kitaravallin paine hiuksissa ja basso rintakehässä Perkeroksella on paljon tarjottavaa. Musiikkinsa tunteville teos on aarreaitta, painottuen kuitenkin siihen raskaaseen päähän. Ei ole vahinkoa että teoksessa esiintyvät Robert Johnson ja Opeth.
Muille kuin metallin ja muun musiikin faneille on tarjolla yhä paitsi kertomus siitä miten oikeasti yleensä käy kun kasvaa melkein aikuiseksi myös hurtilla huumorilla ryyditetty toiminnallinenkin kauhutarina.
Täynnä elämänmakuisia hahmoja joista todella välittää.
 |
|
|
Oivallinen sarjakuvallinen konseptialbumi jossa on niin hitaita kuin nyrkinheilutuskipaleitakin, tarttuvia koukkuja, pari hyvin progea osuutta, hitunen punkkia, häivähdys eeppisyyttä ja runsaasti sävyjä tritonuksesta. Kaikki kun tietävät kenellä on parhaat riffit.
Selkeästi vuoden 2013 kovimpia kotimaisia josta voi hyvin sanoa ” Tämä menee yhteentoista”
ja joka kuuluu ihan jokaiseen hyllyyn, ei vain niiden jotka arvostavat itseään ihmisinä ja sarjakuvaa taiteena.
Perkeros on aito metallisarjakuva: hauska, vilpitön ja aito, ei sitä ylituotettua massapoppia joka valehtelee sinulle että kaikki on hyvin.
Anna mennä. Polkaise pedalia. Tahdot kuitenkin. Se soi jo.
JP Ahonen KP Alare
WSOY 2013
ISBN 978-951-0-39489-2
Ovh 28,90€