“Tää paikka on ahdistava. Miks mä oikein tulin tänne?” – Jake
“Tänne ei tulla vaan päädytään, poju.” – Ramon
 |
Teräsbetonimetsä
Teräsbetonimetsä. Ruma ja lohduton betonighetto. Kaduilla parveilee narkkareita ja rappioalkoholisteja. Omana asuntona toimii sekainen yksiö. Raha riittää juuri ja juuri hengissäpysymiseen ja pahan olon hetkeksi poistaviin päihdyttäviin aineisiin. Kaikkein pahinta on, jos vielä sattuu olemaan kirottu haisunäätämäisellä ominaishajulla, joka tekee tyhjiksi haaveet niin naisseurasta kuin työpaikastakin.
 |
Jaken, nuoren skunkrokkarin, elämä on juuri tällaista. Hänen ainoana onnenaan on ollut löytää muutama yhtä onneton yhteiskunnan hylkiö, joka ei kavahda hänen kuvottavaa hajuaan. Päivät tapetaan aikaa kaveriporukan kanssa, käydään työhaastatteluissa ja masennutaan oman elämän tilasta. Iltaisin vedetään pää täyteen ja joudutaan joukkotappeluihin rasististen moottoripyöräjengiläisten ja natsiskinien kanssa. Aamulla herätään krapulan kourissa omassa vuoteessa.
Kun oma elämä on näin sisällötöntä ja päämäärätöntä, ei mitään tapahdu ellei itse tartu toimeen. Yksi Jaken ystävistä, Rotta-Ramon, saa idean suuren punk-konsertin järjestämisestä. Täydellinen kokemattomuus alalta ei kaatopaikan asukkia liiaksi pelota, vaan hän ryhtyy suinpäin haalimaan paikalle enemmän tai vähemmän nimekkäitä bändejä aina ulkomailta asti.
Kallematti Waris kertoi Jaken tarinan alunperin jo vuonna 1999, jolloin hän julkaisi Teräsbetonimetsän pienipainoksisena omakustanteena. Nyt Lempo Kustannuksen ansiosta tarinalla on mahdollisuus tulla laajemman yleisön tietoisuuteen.
 |
Waris on keksinyt päästään hyvin lohduttoman (joskin myös ohuen ja kliseisen) tarinan, jota hän pehmentää runsaalla kauhallisella rujoa huumoria. Mies ei silminnähden pidä tyhjästä tilasta joka antaisi kuville tilaa hengittää. Jokainen ruutu on piirretty täyteen kekseliäitä yksityiskohtia, joiden ansiosta niitä kannattaa pysähtyä hetkeksi silmäilemään. Albumi on vieläpä jaettu kolmeen lukuun, mikä tuntuu suorastaan käskevän lukijaa pitämään hetken hengähdystaukoja.
Piirrosjälkeä ei voi kauniiksi kehua, mutta se kyllä paranee silminnähden tarinan edetessä. Alussa sivut on piirretty harrastelijamaisen kömpelösti vähän sinne päin, mutta edempänä lukijan yllättää muutama varsin komea, tehokas ruutu. Hieman puolenvälin jälkeen Waris on jo kehittynyt niin, että kykenee puurtamaan huoliteltuja viivavarjostuksia, tyylikkäitä mustia pintoja ja taiten toteutettuja populaarikulttuuriviittauksia.
Waris on liimannut muutamiin ruutuihin kehnolaatuisia valokopioita ankeista kaupunkinäkymistä – tehokeino, joka puolustaa paikkaansa niin kauan kun sen liikakäyttöön ei sorruta. Waris ei sorru – valokuvat toimivat paikkakuvauksina albumin alkupuolella ja katoavat sitten vähitellen sitä mukaa kun oma viiva muuttuu varmemmaksi.
Teräsbetonimetsä ei sinänsä tarjoa mitään uutta. Betonilähiöiden nuorten elämästä on kerrottu lukuisia tarinoita niin elo- kuin sarjakuvankin puolella. Antropomorfisten eläinten käyttö ihmishahmojen tilalla on sekin muodostunut sarjakuvakliseeksi. Näiden ainesten yhdistely ei riitä tekemään Teräsbetonimetsästä uniikkia teosta. Lisäksi, vaikka sorrettujen ja päähänpotkittujen puolella ollaankin, ei Waris ole välttänyt tiettyä asenteellisuutta: monettakohan kertaa esim. poliisit kuvataan kirjaimellisesti halveksittavina sikoina?
Waris on kuitenkin kertonut tarinan melkoisella vimmalla. Hahmot ovat kaikkine vikoineen hyvin samastuttavia ja lukija toivoo heidän puolestaan, että kaikki tapahtuisi parhain päin. Yksityiskohtien rikkaus ja pettämätön punk-asenne takaavat, että albumiin tarttuu hyvillä mielin uudestaan. Saattaa vaikka löytää ruutuihin kätkettyjä jujuja, jotka aiemmin ovat livahtaneet ohi silmien.
Teksti ja kuvat: Kallematti Waris
Kustantaja: Lempo Kustannus
Taittaja: Maija Rajala
Painopaikka: Veiters, Latvia 2013
Hinta €15,00
A4, pehmeäkantinen, 64 sivua
ISBN 978-952-5938-11-1
Kallematti Wariksesta keskustelua Kvaakissa