Longest Night – Pisin yö

Longest Night – Pisin yö – Sarjakuvia Oulun pohjoismaisesta sarjakuvakilpailusta 2014

Piirtäjät: Lauri Mäkimurto, Ida Eva Neverdahl, Tapio Puhakka, Henri Gylander, Sofia Falkenhem, Nelly Karlsson, Mikko Saarainen, Liisa Kruusmägi
Toimitus ja taitto: Harri Filppa
Toimitusapulaiset: Markku Mäkinen, Tarja Longi-Korpua
Kansi: Sofia Falkenhem
Paino: Multiprint, Oulu
ISBN 978-951-95179-8-8
Julkaisija: Oulun sarjakuvaseura ry
120 sivua, 250 x 175 mm, pehmeäkantinen, liimasidottu

Kemin vuotuisten sarjakuvakilpailujen perinne on viime vuosina jatkunut sekavissa merkeissä. Vuosituhannen vaihteessa kilpailu laajeni pohjoismaiseksi, viime vuonna kilpailu järjestettiin Helsingissä ja tänä vuonna Oulussa. Toivottavasti kilpailu on viimeinkin löytänyt itselleen taas pysyvän paikan.

Kilpailun teemaksi oli tällä kertaa valittu ”Kaamos”. Määrätty aihe tekee kilpailutöistä kootusta kokoelmasta mukavan yhtenäisen, verrattuna vanhoihin Kemi-albumeihin, jotka saattoivat olla liiaksikin sillisalaattia.

Lauri Mäkimurto
Lauri Mäkimurto

Kilpailun voittaneen Lauri Mäkimurron ”Persona non grata” on aidontuntuinen tunnelma- ja tuokiokuvaus. Varsinaista juonta ei ole, eikä juuri pohjustustakaan. Muutamilla yksityiskohdilla annetaan vihjeitä siitä, keitä sarjan henkilöt ovat. Viime vuonna esikoisalbuminsa ”Keittokirja” julkaissut Mäkimurto tavoittaa rujolla sivellinviivallaan erittäin vakuuttavasti äärimmäisen kylmän miljöön tunnun – lukija melkein hytisee itsekin sarjaa lukiessaan. Selvästi siveltimellä toteutettu tekstaus on siistiä ja selkeää, mutta välimerkkien käyttö on turhan säästeliästä ja yhdyssanavirheet pomppaavat silmään.

Norjalaisen Ida Eva Neverdahlin ”Polar natt” yltää melkoisen surrealistisiin mittoihin kuvatessaan kaamosajan synnyttämää luomisvoimaa. Piirrostyö on pastellivärityksineen kauneinta mitä tämä julkaisu pitää sisällään. Pelkkä kunniamaininta tälle sarjalle tuntuu vääryydeltä. Neverdahlin nimi kannattaa pitää mielessä, sillä hänen strippisarjansa ”Gele” on herättänyt huomiota Norjassa. Hänestä on ehditty povata jopa uutta Lise Myhreä.

Ida Eva Neverdahl
Ida Eva Neverdahl

Tapio Puhakan ”Naisen kanssa sängyssä” ei sijoittunut kilpailussa, mutta sen mukaanottaminen albumiin on perusteltua. Koulupojan sairaalassaolo on kuvattu lempeänä päänsisäisenä kertomuksena, kuin päiväkirjamerkintänä. Kaunokirjoitus ei yleensä toimi sarjakuvissa, mutta tässä se tuntuu täysin oikealta ratkaisulta. Puhakka todella hallitsee kaunokirjoituksen – jälki on tarkkaa ja helppolukuista. Apuviivojen käytöstä annettakoon erityisplussa. Puhakka on kokenut tekijä sarjakuvapiirtäjänä – uran voidaan katsoa alkaneen jo vuonna 1970, jolloin syntyivät ensimmäiset pöytälaatikkotuotokset. Ensimmäinen osallistuminen Kemin sarjakuvakilpailuihin tapahtui vuonna 1988. Kunniamaininnan saanut sarja löytyy albumista ”Oi kuu”.

Ruotsinsuomalaisen Henri Gylanderin ”Vintersolståndet” on sarjoista filosofisin ja syvämietteisin. Gylander kuvaa yleensä pieniä ihmisiä suuren maailman ja sen mysteerien puristuksessa – niin tässäkin. Nimettömäksi jäävän miehen odysseia on toteutettu taidokkaalla, luontevalla sivellinviivalla. Visuaalinen puoli on mietittyä ja vaihtelevaa.

Ruotsalaisen Sofia Falkenhemin ”Längsta natten” on albumiin valituista sarjoista lyhyin ja minimalistisin. Falkenhem on erittäin lahjakas kuvittaja, niinpä onkin hieman yllättävää nähdä häneltä näin tavattoman pelkistettyä, herkkää, jopa haurasta piirrostyötä. Tämä toisaalta istuu hyvin kauniiseen pikku tarinaan kahden ihmisen lyhyestä yhteisestä tuokiosta. Loppu jättää lukijan pohtimaan mistä oikein onkaan kyse.

Tapio Puhakka
Tapio Puhakka

Nelly Karlssonin piirrosjälki on erittäin sympaattista. Myös isän ja pikku tyttären yhteinen hetki on kuvattu sellaisella lämmöllä ja aitoudella, että tältä tekijältä näkisi mielellään lisääkin tuotantoa.

Mikko Saarainen on Puhakan tavoin kokenut tekijä näissä sarjakuvakilpailuissa, voitto heltisi jo ensimmäisellä osallistumiskerralla vuonna 2011, ja seuraavana vuonna hän sijoittui kolmanneksi. Molemmat kilpailutyöt olivat innovatiivisia nettisarjakuvia, joissa säntäiltiin halki ihmeellisen, sadunomaisen maailman ja etsittiin jotain. ”Kaamos” jatkaa tätä teemaa nyt jo liiankin tutuilla eväillä. Piirrosjälki on kuin sekoitus Maria Björklundin Planeetta Z:aa ja Tommi Musturia. Kaiken arkisuuden keskellä tällainen mielikuvituksellinen ja yllättävän lopun tarjoava työ piristää, mutta tässä vaiheessa Saaraiselta toivoisi jo jotain erilaista.

Eestiläisen freelance-kuvittajan Liisa Kruusmägin ”Üksi” on käytännössä kuvasarja, kuvaus yhdestä asunnosta. Sarjan idea jä hämäräksi, lukijalle jätetään liikaakin asioita itse pohdittaviksi.

Nelly Karlsson
Nelly Karlsson

Albumiin valitut kilpailutyöt osoittavat, että Pohjoismaissa tehdään tyyliltään hyvin yhtenäistä sarjakuvaa: arkisia tunnelmapaloja, ihmis(suhde)kuvauksia ja kauniita, kevyen mielikuvituksellisia tarinanpoikasia. Tämän voi nähdä vastapainona nykymaailmalle, joka omine kasvavine vaatimuksineen jättää pienen ihmisen yhä pahemmin puristuksiin, etsimään itseään ja hakemaan turvaa arjen pienistä tuokioista, toisten ihmisten läheisyydestä. Kokonaisuudessaan nämä kilpailutyöt jättävät silti hieman höttöisen tuntuman. Jos lukija pitää kunnon tarinoista ja/tai painavasta sanottavasta, voi olo olla pettynyt.

Tekijöistä jää kaipaamaan myös kunnollista esittelyä vanhojen Kemi-albumien tyyliin. Edes kilpailijoiden kansallisuuksia ei kerrota.

Albumin koko on mukavan kompakti. Sarjoista yksikään ei tämän isompaa julkaisukokoa kaipaakaan. Kun useimmat sarjakuvajulkaisut painetaan nykyisin halvalla ulkomailla, on suomalaisen painotalon käyttäminen jo selvä merkki viitseliäisyydestä. Kielimuuria on madallettu antamalla jokaisen piirtäjän kääntää itse oma sarjakuvansa englanniksi. Käännökset on sijoitettu sivujen alalaitoihin sopivan pienellä, jotta ne eivät häiritse kielitaitoisten lukemista. Käännösten taso tosin vaihtelee jonkin verran.

Ensi vuonna pohjoismainen sarjakuvakilpailu järjestetään jälleen Oulussa.

Schrauwenin Viidakkokirja

Mowglin peili
Alkuteos: Le miroir de Mowgli
Tekijä: Olivier Schrauwen
Julkaisija: Huuda Huuda
Kirjapaino: As Ingri, Tallinna
ISBN 978-952-5724-65-3
© Olivier Schrauwen 2014
300 x 250 mm, 48 sivua
kaksivärinen, pehmeäkantinen, niitattu
Ovh 10 €

Belgiassa syntynyt, mutta nykyään Berliinissä asuva Olivier Schrauwen debytoi sarjakuvantekijänä vuonna 2006. Esikoistyö Poika kulta keräsi ylistystä myös täällä Suomessa, kun Huuda Huuda julkaisi sen kaksi vuotta myöhemmin. Jatkoksi ilmestynyt Mies joka antoi partansa kasvaa varmisti Schrauwenin aseman yhtenä nykysarjakuvan innovatiivisimmista tekijöistä. Molemmat albumit sekoittavat lahjakkaasti viime vuosisadan alun graafista tyyliä ja postmodernia kikkailua.

Ottaen huomioon, miten Huuda Huuda myös panosti molempien julkaisujen näyttävyyteen, tuottaa Mowglin peilin ulkoasu melkoisen yllätyksen. Käsissä on karkealle paperille painettu isokokoinen, niitattu lehti. Ainakaan arvostelukappaleessa sivupakka ei ole edes asemoitu sataprosenttisen kohdalleen. Koska Schrauwenin aiemmat työt kumartavat vahvasti 1900-luvun alkupuoliskon alkeellisen painotekniikan suuntaan, ei uutuuden ulkoasu sinällään yllätä. Mowglin peili on täydellinen imitaatio tyypillisestä 1940-50-lukujen sarjakuvajulkaisusta. Tarina alkaa heti kakkossivulta ja jatkuu takakanteen asti. Värityksessä on tyydytty sinisen ja punaisen sävyihin, eikä värien kohdistamisessa olla aina järin tarkkoja.

Tarina on Schrauwenin oma muunnelma Rudyard Kiplingin Viidakkokirjasta. Puberteetti-ikäiseksi varttunut Mowgli vaeltelee ja telmii viidakossa sekä ystävystyy orankinaaraan kanssa. Hetken ajan he tuntevat yhteenkuuluvuutta. Schrauwen kuitenkin kyseenalaistaa ihmisten ja eläinten yhteiselon. Kun raskaana oleva naaras synnyttää poikasen, alkaa suhteessa tapahtua etääntymistä. Lopulta yksin jäänyt viidakkopoika joutuu lähtemään pitkälle vaellukselle, jossa hän löytää jotain aivan muuta kuin mitä on etsinyt.

Schrauwen on nyt hylännyt täysin dialogin, eikä Mowglin tarina tekstiä kaipaakaan. Viidakossa eleet riittävät kertomaan kaiken. Tarina alkaa kepeän leikkisänä, mutta keskivaiheilla viidakko alkaa näyttäytyä unenomaisen surrealistisena paikkana, jossa pieni ihminen eksyy. Keskiaukeaman vasen ja oikea puoli ovat keskenään peilikuvia, vain värit on käännetty – ehkä Mowgli kiertääkin ympyrää palaten lopulta lähtöpaikkaansa?

Tämä sarjakuva ei ole sidoksissa aikaan. Se tuntuu leijailevan omassa universumissaan todentuntuisena mutta samalla epätodellisena. Nykyajasta muistuttaa vain se vapautunut tapa, jolla seksuaalisuutta ja alastomuutta on kuvattu – moinen ei olisi ollut 60 vuotta sitten mahdollista. Mikäli ei vieroksu karua ulkoasua, kuvista löytää graafisia ja teknisiä yksityiskohtia tutkittaviksi. Schrauwenin käyttämiä menetelmiä voi arvailla itsekseen.

Mowglin peili on epäkonventionaalisen sarjakuvan pieni helmi. Voi vain kuvitella, mitä kaikkea ammattigraafikko saa teoksesta irti.

Keskustelua Olivier Schrauwenin töistä Kvaakissa

Isi on taas väsynyt

Ville Ranta on muutamassa aiemmassa teoksessaan – kuten Eräänlaisia rukouksia ja Paratiisisarja – käsitellyt uskonasioita. Nimestään huolimatta Köyhän miehen Jerusalem ei lukeudu samaan sarjaan. Pikemminkin kyseessä on teemallinen jatko Isi on vähän väsynyt -teokselle.

Köyhän miehen Jerusalem
Tekijä Ville Ranta
Ulkoasu: Mika Lietzén
Kustantaja: Asema Kustannus
Painettu Latviassa
ISBN 978-952-5909-19-7
Kovakantinen, 228 sivua, mustavalkoinen
216 x 152 mm

Takakannessa sanotaan, ettei kirja ole mikään rankka tilitys, mutta kyllä se monin paikoin sellaiselta tuntuu. Kun ex-vaimo muuttaa pois lapset mukanaan ja mies itse jää viikonloppuisäksi, se antaa aihetta aika kitkerään mietiskelyyn. Mies ei säästele kyyneleitään. Uusi vaimo kärsii henkisestä sekavuudesta, on raskaana eikä tuleva isä odota taas uutta jälkikasvua innostuneena. Hän käy kuvitteellisia keskusteluja syntymättömän lapsensa kanssa, joka suorastaan tuntuu odottavan sitä, että saisi muuttaa isänsä elämän helvetiksi.

Arkielämän puristuksessa Ranta kokee taiteilijana pahaa luomisen tuskaa. Pää on tyhjä ideoista, ja kuitenkin pitäisi tiukan aikarajan puitteissa pakertaa jotain sarjakuvaa paperille. Välillä onni sentään pilkahtelee pienten asioiden muodossa, niistä otetaan hetken iloa irti. Välillä lomaillaan kreikkalaisella saarella ja tehdään osuvia huomioita paikallisesta elämänmenosta.

Rannan piirros on rosoisimmillaan. Jälkeä ei ole pehmennetty edes väreillä. Vaikutelma on kuin lukisi toisen sarjakuvapäiväkirjaa tai luonnosvihkoa. Piirrosten taso heittelee kovasti. Monin paikoin on nopeasti ja kömpelösti suherrettu paksulla pensselillä ääriviivoja tai mustaa taustaa, muutama sanaton tuokiokuva tuntuu syntyneen mahdollisimman nopeasti ja turhat yksityiskohdat karsien. Useimmilla sivuilla piirros on kuitenkin näennäisestä söheröydestään huolimatta hyvinkin mietittyä ja todistaa Rannan kyvyistä piirtäjänä.

Eniten kirjassa vakuuttaa teksti. Se on aitoa. Kun kirjoittaa omasta elämästään ja ajatuksistaan, ei lopputulos voi epäonnistua. Rannalla on paljon kerrottavaa, vaikka hän moneen otteeseen tuskaileekin sitä, ettei paperille synny mitään. Ihmisistä syntyy tarkkoja luonnekuvia, vanhempien arki kuvataan juuri niin koruttomaksi ja elämänmakuiseksi kuin se oikeasti onkin. Piristävästi heitetään välillä absurdi vaihde päälle. Hammaslääkärit muuttuvat hirviöiksi ja vauva pystyy puhumalla ilmaisemaan, miksi häntä itkettää.

Teos on pitkä eikä sitä kerralla jaksa ahmia. Etenkään kun sisältö on niin korutonta. Onneksi yhdelle sivulle ei ole ahdettu paljon tavaraa, muuten teos tuntuisi liian raskaalta. Kirjan kompakti koko säästelee lukijaa. Tyylikkäästä ulkoasusta ja typografiasta on annettava erityiskiitos. Asema Kustannus on panostanut teoksen houkuttelevuuteen.

Keskustele Ville Rannan tuotannosta Kvaakissa