Texin ensiesiintyminen Italiassa tapahtui vuonna 1948. Aluksi seikkailuja julkaistiin kapeina liuskalehtinä, mutta jo 1950-luvun lopulla siirryttiin nykyiseen pokkarimuotoon. Kuukausittain ilmestyviä pokkareita on runsaan viiden vuosikymmenen aikana kertynyt jo yli 600. Vuosina 2007-2010, siis neljässä vuodessa, lähes kaikki siihen mennessä ilmestyneet seikkailut uusittiin upeina värikirjoina. Julkaisutahti oli hurja, joka viikko ilmestyi uusi noin 300 -sivuinen numero. Yhteensä värikirjoja ilmestyi yli 200. Italian kirjaston kansikuvat ovat nähtävissä esim. täällä.
 |
Suomessa värikirjaston julkaiseminen alkoi vuonna 2009, jolloin ilmestyi yksi numero. Sen jälkeen kirjaston opuksia on tullut viiden opuksen vuosivauhdilla, niin että syyskuussa ilmestyvä Tulen poika on numero 20. Italiaan verrattuna tahti on todella verkkaista. Yksi syy tähän on se, että kirjastoa tehdään Norjan kanssa yhteistyössä, eivätkä norjalaiset kaiketi ole halukkaita tiheämpään tahtiin. Egmontin Jouko Ruokosenmäen mukaan tähän ei ole odotettavissa muutoksia.
Uusimmassa niteessä tarjolla on Gamban kuvittaman Patakuningatar-seikkailun päätösosa, jonka jälkeen seuraa Pataässä-seikkailu, jossa Tex kumppaneineen selvittävät neljän Pinkertonin etsivän kuolemaa New Orleansissa. Viimeisenä on sitten alkuosa Luurankoylänkö -tarinasta, joka on Suomessa äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi Tex-seikkailuksi. Tex saa vastaansa pirullisen Mefiston, jolla yliluonnollisten kykyjen lisäksi on apunaan Hualpai-intiaanit. Tarinan loppuosa saadaan luettavaksi kuluvan vuoden marraskuussa, jolloin ilmestyy kirjaston seuraava opus.
Tex Willer -kirjastossa julkaistaan seikkailut alkuperäisessä järjestyksessä. Vaikka Tex Willer ei olekaan jatkuvajuoninen sarja, niin silti sieltä on löydettävissä useita seikkailujatkumoja ja toisaalta tapahtumia, jotka pohjustavat tulevia seikkailuja ja joihin viitataan myöhemmissä seikkailuissa. Suomessa seikkailujen järjestys on ollut, erityisesti noin 150 ensimmäisen seikkailun osalta alkuperäisestä järjestyksestä poikkeava. Jo liuska-aikana, 1950- ja 60-luvulla, seikkailuja jäi välistä ja järjestystä muutettiin. Esim. seikkailu Noita Na-Ho-Mah, joka on itsenäinen jatko osa liuskoissa viimeisenä ilmestyneelle Taikakalu-seikkailulle, ilmestyi vuonna 1964, siis vuotta aikaisemmin. Nykyisen pokkarimuotoisen Tex Willerin käynnistyessä 1971, julkaistiin seikkailuja pitkään täysin satunnaisessa järjestyksessä. Janne Viitalan mainion opuksen “Täällähän lentää lyijyä” taulukon perusteella on laskettavissa, että sadasta ensimmäisestä seikkailusta pokkarimuodossa (joko normisarjassa tai maxeina) noin neljännes julkaistiin 1970-luvulla, toinen neljännes 1980-luvulla ja loput 1990-luvun lopussa ja 2000-luvulla.
Hyvä esimerkki sekalaisesta järjestyksestä on myös värikirjaston numeroissa 18 ja 19 julkaistu neljän seikkailun jatkumo, jossa yhdistävänä tekijänä on Pat McRyan. Patin ensiesiintyminen Suomessa tapahtui vasta vuonna 2008 maxissa Irlannin poika Pat, kun taas järjestyksessä toinen seikkailu ilmestyi 1972 ja loput kaksi 1984.
Texin seikkailujen julkaisemiseen väreissä suhtauduttiin aluksi ainakin Kvaakissa epäillen. Ennen kirjaston alkamista järjestettiin äänestys, jonka tuloksen mukaan äänestäneistä kannatti värillistä versiota vain puolet. Äänestyksen myötä käydyn keskustelun perusteella kävi ilmi, että osa värien vastustajista ei ollut täysin selvillä mistä oikein oli kyse ja pelkäsivät että kyseessä on normisarjan muuttaminen värillisiksi. Ajan myötä, kirjaston tullessa tutummaksi, tuntuu että vastustus on laantunut. Omasta mielestäni väritys on varsin onnistunutta ja antaa ikään kuin uuden ulottuvuuden tarinoiden lukemiseen. Kuvitus tuntuu monin paikoin selkeämmältä kuin alkuperäinen mustavalkoinen. Lisäksi sellaisten, ehkä hieman vaatimattomampien kuvittajien kuten Gamba tai Muzzi, piirrosjälki vaikuttaa huomattavasti paremmalta väreissä. Jopa yökohtausten, joissa on vahva valon ja varjon erottelu, osalta värillinen versio toimii hyvin.
 |
|
Tex Willer 3/1984
|
Lukukokemusta lisää myös suurempi koko ja erinomainen painojälki. Ja kaiken kruununa on vielä upeat Claudio Villan taiteilemat kansikuvat. Ei ihme, että Villa ei ole ehtinyt kuvittamaan muutamaan vuoteen yhtään seikkailua, kun ajattelee millainen työmäärä hänellä on ollut kansien tekemisessä!
Vielä täytyy mainita se seikka, että vaikka kyse on uusinnoista, niin täysin yksi yhteen ne eivät aiemmin julkaistujen kanssa mene. Kirjastossa ilmestyvät seikkailut on käännetty uudestaan Renne Nikupaavolan ja Jukka Nymanin toimesta. Verrattuna aiempaan, kirjaston suomennokset ovat kaikkiaan paljon tuoreempaa ja ilmeikkäämpää kieltä.
 |
|
Tex Willer Kirjasto 19
|
Jos jotain negatiivista kirjastosta haluaa löytää, niin alussa mainitun verkkaisen ilmestymistahdin lisäksi heikkoutena on saatavuus. Kirjastoa on käytännössä saatavilla vain kirjakaupoista ja sarjakuvien erikoisliikkeistä, eikä se ole esim. Lehtipisteen jakelussa. Pitkään sitä ei saanut edes kaikista kirjakaupoista, esim. Suomalaisesta kirjakaupasta sitä on ollut saatavilla vasta viime aikoina. Todennäköisesti huonon saatavuuden vuoksi monet Tex Willerin ystävät ovat jääneet tästä herkusta paitsi.
Itselleni, jo lapsuudesta saakka Texin seikkailuja lukeneena vannoutuneen Texin ystävänä, kirjaston uuden opuksen ilmestyminen on aina merkkitapaus jota odotan vesi kielellä. Ajattelisin myös, että uusille lukijoille kirjasto tarjoaa parhaan mahdollisen tavan Texiin tutustumiselle. Toivon kirjastolle pitkää ikää ja erittäin mieluusti nykyistä tiheämpää ilmestymistahtia!
Tex Willer Kirjasto 1-20
Gianluigi Bonelli – Aurelio Galleppini
Sivumäärä vaihtelee
173 mm x 240 mm
Egmont 2009-2013
Suositushinta 24,90 €