Kaikkihan pitävät tietokone-, konsoli- ja kännykkäpeleistä. Voisi luulla, että niiden tekeminen on yhtä hauskaa kuin niiden pelaaminen. Mutta ei. Ensimmäinen Suomessa palkattu pelintekijä, Miha Rinne, paljastaa meille miksi.
 |
Matkailua Pelialalla
Piirtänyt ja kirjoittanut Miha Rinne
244 sivua, mustavalkoinen
Painopaikka: Kopioniini Oy
ISBN 978-952-67813-3-4
ovh €35
Sarjakuvan ystäville Rinne on jo tuttu Lopunperä-sarjasta, joka ilmestyi vuosia Koululaisessa. Sitten julkaisija oivalsi, että olisi edullisempaa täyttää sivut lasten piirustuksilla kuin maksaa sarjakuvantekijälle, joten sarja sai kirveestä. Albumeina Lopunperän tarinoita on julkaistu jo kolmen niteen verran. Nyt Rinne on päätynyt kertomaan hieman arkisemman tarinan.
Matkailua Pelialalla kertoo kahdesta innokkaasta dokumentin tekijästä, jotka seuraavat pelialan kehitystä 15 vuoden ajan Suomessa ja hieman maailmallakin. Tarina alkaa vuodesta 1994 ja huipentuu dokumentin esitykseen vuonna 2009. Matkan varrella pääsemme näkemään kuinka aikansa huippupelejä tehtiin (kuten Super Giuliano ja Tuska-Jaakko) ja kuinka iso osa projekteista ei koskaan valmistunut. Sarjan hahmojen kohtalot ovat yhtä karuja kuin Aku Ankalla. Jos joku jotain saavuttaa, hän tuppaa sen myös menettämään. Luvassa ei siis ole onnellisia loppuja tai toivorikasta huomista, mutta matkan varrella irtoaa useampikin naurun hörähdys.
 |
Rinne purkaa turhautumistaan pelialaan ketään säästelemättä. Sarjakuva tuntuu terapiatyöltä, joka auttaa elimistöä puhdistumaan kuonasta, jotta ihminen jaksaa taas puurtaa muutaman vuoden lisää. Epäselväksi ei jää, että pelien tekeminen on raakaa työtä ja työkaverit ovat enemmän tai vähemmän outoja. Pahinta kuitenkin on, että hyvin tehdystä työstä ei aina saa ansaitsemaansa kunniaa. Ei siis ihme, että ihmiset katkeroituvat ja vaihtavat alaa. Mutta kuten tämäkin tarina osoittaa, ei se ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolella. Paskaa tulee niskaan alasta riippumatta.
Rinteen piirros ei ole puunattua tai hiottua, mutta se toimii. Karu tarina vaatii karun kuvituksen. Parissa kohtaa oli vaikea hahmottaa ruudun sisältöä mutta muuten kuvitus palvelee tarinaa erittäin hyvin. Kynänjäljestä tulee hetkittäin mieleen Mauri Kunnas ja Nyrok City. Muusikkojen meno ei kuitenkaan yltynyt yhtä räävittömäksi kuin pelintekijöillä. Hahmoistaan Rinne on saanut sen verran erinäköisiä, että vaikka tarinassa vilisee valtavasti väkeä, päähenkilöt erottuvat aina joukosta.
 |
Matkailua Pelialalla on ensimmäinen suomalainen sarjakuva, joka toteutettiin joukkorahoituksen voimalla. Hanke keräsi kuukaudessa 144 rahoittajaa ja melkein 7000 euroa, jonka avulle Rinne pystyi viimeistelemään ja painamaan viikonloppuisin työstämänsä sarjakuvan. Rinteen omien sanojen mukaan kyseessä on fiktiivinen tarina, joka on saanut inspiraation tosielämästä. Kuuluisien firmojen ja henkilöiden nimiä on muutettu hieman, mutta ne ovat kuitenkin sen verran lähellä esikuviaan, että jo vaatimattomillakin tiedoilla peliteollisuudesta pystyy päättelemään osan esikuvista. Vaikka esikuvien arvailu onkin mukavaa puuhaa, niin se haittaa hieman tarinan sujuvuutta. Jos ei heti saa päähänsä mihin firmaan tai henkilöön viitattiin, niin se jää kaivelemaan ja asia pitää selvittää jostain. Tietysti tällaista ongelmaa ei synny, jos ei tiedä pelialasta mitään tai jos tietää siitä lähes kaiken. Pelialan lisäksi tarinassa vilisee viittauksia muille kulttuurin aloille, joten bongattavaa piisaa useammalle lukukerralle.
 |
Tämän levottoman tarinan kyydissä pysyminen vaatii hieman kielitaitoa, sillä useampi sivu on englanniksi ja parin ruudun verran tarjoillaan jopa saksankielistä tekstiä. Jos kielitaitoa löytyy edes auttavasti, niin sarjakuvaan kannattaa ehdottomasti tarttua. Tarjolla on hervotonta. mutta opettavaista menoa! Vähintäänkin kaikkien pelialalle hinkuvien pitää lukea tämä. Ei synny liian ruusuisia kuvitelmia.
Keskustele Matkailua pelialalla –sarjakuvasta Kvaakissa.