Herra Matti Hagelbergin Läskimooses, tuo periouto suomalainen sarjakuvalehti, se vain porskuttaa.
Sehän on professori Balthazar!
 |
Nyt kun on internet, ei enää ilmesty niitä vinttikamarin yksinäisyydessä kirjoitettuja, omakustannettuja pamfletteja, jotka sisälsivät tekijänsä kosmologisia selityksiä ja ilmestyksiä, kuvittajana tietenkin tekijä itse.
Nämä julistukset ammensivat hämmentävästi sekoitetut aineksena yleensä uskonnoista,
 |
|
Suuri valkoinen metsästäjä ottaa tähtäimeensä Antin vanhemmat.
|
Antero Vipusesta, Dänikenistä, kansantarustoista, Sigurd Wettenhovi-Aspasta, matematiikasta, Pikku Jättiläisestä ja milloin mistäkin. Ennen vanhaan oli tapana varoitella, että älä lue liikaa ettei pääsi sekoa, sillä näin tosiaankin aina silloin tällöin pääsi tapahtumaan.
Läskimooseksessa on jotain samaa kuin noissa houreisissa, erilaisissa kansankokouksissa kaupitelluissa lipareissa, mutta tällä kertaa tämä maanisdepressiivinen “genre” on jalostettu ekspressiiviseksi sarjakuvataiteeksi.
Läskimooseksen maailmanselitys ei etene aikajärjestyksessä vaan samoja aiheita kerrataan yhä uudestaan näkökulmia vaihdellen ja aikahyppyjä tehden. Erityisen sykähdyttävää oli nähdä Antti Puuhaaran paluu suomalaiseen sarjakuvaan (n:o 11, Balladi Antti Puuhaarasta), samalla se täydensi aikaisemmassa numerossa ilmestynyttä Lauri Joutavaisen tarinaa.
Hagelbergin tuotannossa seikkaileva Kekkonen on hänkin siirtynyt rajan taa, muuttunut ihmisestä tarujen tantereiden sankariksi. Sellainen hahmo Kekkonen toki jo eläessään oli joillekin.
 |
|
King Kong ja Mytek, onko ne eri vai sama?
|
Läskimoosesta lukiessa hämää sen mytologinen suuruus. Oikeasti se on tasa-arvoinen synteesi poikavuosien lukemisista, vanhoista sarjakuvalehdistä, seikkailukirjoista, lasten animaatiosarjoista, kerhosivuista, jännistä kartoista ja lastenkirjamuodossa julkaistuista kalevaloista ja antiikin taruista. Kaipuu on ollut niin vahva, että tekijä on luonut tuon menneen todellisuutensa uudelleen sarjakuvan muodossa. Tai sitten se on vain assosiaatiosta toiseen etenevää sarjakuvakerronnallista leikkiä Moebiuksen Jerry Corneliuksen ilmatiiviin autotallin tapaan.
Taideteosta voidaan yrittää hahmottaa sen kautta, että mitä taiteilija on sillä halunnut tarkoittaa. Läskimooseksen kohdalla lukijan on tätä tarkoitusta kovin vaikea hahmottaa. Tarkoituksen hakeminen on onneksi turhaa ja vanhanaikaista. Erään filosofian määrittelyn mukaan voisi todeta, että Läskimooses on itsepintaisen selkeän ajattelun yritys. Tätä tukee myös taiteilijan halu piirtää selkeällä, joskin hiukan rosoisella, viivalla, joka ei yritä kätkeä mitään: alaston sarjakuvantekijä.
Aina välillä Läskimooseksen ruuduissa käytetään optisen taiteen keinoja, puhtaita geometrisia muotoja. Tuo taidesuuntaus oli suosittu 1960-luvulla ja sopii hyvin kyytipojaksi tämän sarjakuvan sisältämiin nostalgisiin viittauksiin vanhaan käyttösarjakuvaan.
Op-taiteen tiedetään aiheuttavan herkille ihmisille pahoinvointia sekä epätavallisia aistimuksia. Tätä lehteä ei ole syytä lukea liian monta numeroa peräjälkeen, jos on herkkä ihminen.
Keskustele Kvaakissa Läskimooseksesta.
Ks. myös aikaisemmat arvostelut: Läskimooses, pelkoa ja kauhua sekä Läskimooses ja Rakennusohje,
Ja jos kiinnostaa jättiläisgorilla King Kong, joka myös Mytek-nimellä tunnetaan, kannattaa lukea tämä artikkeli. Mikäli Mars-kirjat kiinnostavat, Into Kustannus julkaisee niitä uusintapainoksina hienoilla kansilla.
Herra Matti Hagelbergin Läskimooses 8-11
(Kreegah Bundolo, 2013)
24 sivua, 170×29 mm., mv.
ISSN: 2242-3710 (4)
Hinta: €6.00 (sis. 23 % alv)