Sarjakuva (Comics): Länsi-Euroopassa ja etenkin USA:ssa monopolikapitalististen yritysten ja lehdistön julkaisemia jatkuvia kuvakertomuksia, tavallisesti primitiivisiä seikkailuja kuvaavia. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen sarjakuvat ovat suuntautuneet esittämään sadistisia rikoksia, pornografiaa, sotakiihkoilua ja vihaa sosialistista leiriä kohtaan. Sarjakuvien avulla on monet kapitalististen maiden nuoret houkuteltu rikosten polulle. DDR:ssä sarjakuvalehtien levitys on kielletty.
– Meyers Neues Lexikon, Leipzig 1962.
Entä monopolikommunistinen DDR? Heillä oli Hannes Hegen.
Länsiroskaa paremmaksi
 |
|
Mosaik, joulukuu 1955
|
Stalinin kuoleman ja Unkarin kansannousun välissä Itä-Eurooppa veti henkeä, ja joitakin uudistuksia sallittiin. Tuona harvinaisena hetkenä vuonna 1955 30-vuotias Tsekkoslovakian Sudeettialueella syntynyt Johannes Hegenbarth kävi sisään itäberliiniläisen Neues Leben–kustantamon ovesta ja tarjosi julkaistavaksi hengentuotettaan, joka ilmestyisi nuortenlehtinä. Kustantaja oli kiinnostunut tarinoista ja piirroksista, mutta sarjakuvamuoto herätti epäluuloja.
Asiat eivät silloin, kuten eivät myöhemminkään, olleet niin yksioikoisia kuin mitä DDR-läinen tietosanakirja antoi ymmärtää. Kun oikeaoppinen leiri kritisoi sarjakuvia lukutaidon rappeuttajina, väritajun pilaajina ja sisällöltään turmeluksen kauhistuksena, niin vastaliike esitti, että siinä tapauksessa oli mainio ajatus julkaista parempaa tuotantoa, jonka laatu ylittää länsiroskan. Kustantajat kallistuivat jälkimmäisen ajatuksen kannalle, ja Hegenbarth teki sopimuksen Junge Welt-kustantamon kanssa neljästä 32-sivuisesta sarjakuvalehdestä vuodessa. Junge Welt oli DDR:n nuortenliiton Freie Deutsche Jugendin omistama kustantamo, joka maksoi Hegenbarthille 22 500 DDR:n markkaa yhden lehden aineistosta. Tavallinen työläinen ansaitsi DDR:ssä noin 400 markkaa kuukaudessa.
 |
|
Digedagit New Orleansissa, (c) Kansankulttuuri 1986
|
Eurooppalaisen sarjakuvan vanhimman perinteen mukaisesti Hannes Hegen ei piirtänyt tarinoihinsa puhekuplia. Teksti kulki kertomuksena kuvien alla. Hegenin aikalainen Rolf Kauka piirsi huoletta saksalaisiin sarjakuviinsa puhekuplat, mutta hän työskentelikin dekadentissa lännessä. Hannes Hegenin sarjakuvista voitiin osoittaa yhdellä silmäyksellä jokaiselle asiasta kysyvälle, että näettehän, tämä ei ole sarjakuvaa; tämä on parempaa. Se voitiin esittää saksalaisena nuortenkirjallisuutena, jolla oli kunniakas historia ja arvostettu maine Wilhelm Buschista alkaen.
Kotona ja kaukomailla
Mosaik-lehden ensimmäinen numero jouluna 1955 esitteli maailmalle taiteilija Hannes Hegenin lystikkään pottunenäisen touhukolmikon, joka kantoi nimeä Digedagit. Dig, Dag ja Digedag olivat idän Tupu, Hupu ja Lupu, joilla ei ollut monia yksilöllisiä piirteitä, lähinnä heidän hiusvärinsä vaihteli kuin Akun veljenpoikien lakit. Heillä oli yhteinen mieli ja kieli.
 |
|
Mosaiikki-lehden tekijät 1960-luvulla. Hannes Hegen äärimmäisenä oikealla. (c) Comicmuseum Neubrandenburg
|
DDR:n oloissa täysin poikkeuksellisesti Hannes Hegen hankki hahmojensa tekijänoikeudet itselleen, ja ilmaisi tekijyytensä parhaaseen Disney-tyyliin jo Mosaiikki-lehtien otsikossa: “Mosaik von Hannes Hegen”. Disney-tyyliin Hegenkään ei tehnyt kaikkea itse. Kun lehti muuttui jokakuukautiseksi 24-sivuiseksi julkaisuksi, Mosaiikin tuotannosta tuli teollisuutta, jota Hegen johti Berliinin muurin takana kuin omaa yritystään. Numerossa 55 näkyy ensi kertaa maininta “Mosaik-kollektiivin tuotantoa”. Kollektiivin muut jäsenet saivat pysyä näkymättömissä, ettei Hannes Hegen esittää –brändi olisi hämärtynyt.
Kirjailija, valokuvaaja, graafikko Einar Schleefin päiväkirjoissa parikymppinen Schleef luonnehtii 1960-luvun Hannes Hegeniä “kruunaamattomaksi Itä-Berliinin kuninkaaksi”, ilkeästi nauravaksi egoistiksi, jolle on olemassa vain minä. Schleef joutui jättämään taidekoulun opettajan paikan poliittisista syistä ja osallistui neljä kuukautta Mosaiikin tuotantoon vuonna 1965. Hegenillä oli Schleefistä vain hyvää sanottavaa. Hegen vei avustajansa teatteriin, patisti heidät tutkimaan historiaa, valmisti muovisia pienoismalleja hahmoista, ja 1957 Rooma-jaksoja varten valmistettiin antiikin Rooman mukainen pienoismalli kaupungista, johon piirtäjillä ei ollut asiaa.
Vapaita seikkailuja menneisyyden maailmoissa
Historialliset seikkailut olivat Hegenin ominta alaa, ja kenties myös välttämättömyys. Menneisyyden seikkailuissa, jotka eivät olleet täysin vailla muka-opettavaista jälkiviisautta, tarjoutui enemmän vapauksia kuin nykyhetken kuvaamisessa. Toimintaseikkailu vuodelta 1284 ei ollut ideologisesti epäilyttävää. Suolaisen meren merirosvot vetosivat mielikuvitukseen. Itämaiden haaremitanssijoiden avulla voitiin tuoda mukaan tarinoihin naisellisia suloja aivan kuin UFA:n 1930-1940-lukujen elokuvissa. Digedagit kävivät antiikin Roomassakin ennen kuin Asterix edes alkoi.
Vuosina 1969-1974 Digedagit seikkailivat 1800-luvun Amerikassa kerrassaan 60 lehden verran. Parhaaseen Karl May –tyyliin Itä-Berliinissä laadittiin lännenseikkailuja käymättä koskaan paikan päällä. Sillä tavalla parhaat lännentarinat on aina tehty. Villi länsi on parhaimmillaan romanttisissa mielikuvissa, joita todellisuus ei ole tahrannut. Mississippin jokilaivoilla konnat kiristävät digedageja uhkaamalla paljastaa paenneiden orjien salakuljetusreitin, jossa kuljetetaan parhaaseen Tintti-tyyliin koksia lastiruumassa. Organisoituneet etelävaltiolaiset ovat tietysti konnia ja lurjuksia.
 |
|
Digedagit kuun kamaralla, 1959
|
Poikkeus historiallisista seikkailuista on vuosina 1958-1960 ilmestynyt avaruusjatkumo, neljä pitkää tarinaa, joissa Digedagit seikkailevat ulkoavaruudessa. Tarinoiden tuli heijastaa Sputnikin laukaisseen Neuvostoliiton avaruustutkimuksen synnyttämää optimismia ja edistysuskoa. Nyrpeät puoluebyrokraatit huomauttivat, että vieraiden planeettojen metropolit näyttivät enemmän New Yorkin Times Squarelta kuin Punaiselta torilta.
Vaikeneva Hegen
Puuskittain virinneitä aatepuhtauden vaatimuksia vastaan Mosaiikki-lehteä suojeli sen valtava yleisö. 60 pfennigin hintainen Mosaiikki oli välillä suorastaan Freie Deutsche Jugendin pää-äänenkannattaja 600 000 kappaleen levikillään. Esimerkiksi Spiroun levikki oli 1960-luvun kultaisina vuosina 300 000. Digedageista ei tehnyt kuitenkaan loppua puolueen politbyroo, eikä lehden kustantaja, vaan Hannes Hegen itse. Vuonna 1975 hän ilmoitti ykskantaan Junge Weltille, että vastedes hän toimittaa vain kuusi lehteä vuodessa. Hän oli stressaantunut, poliittinen painostus oli käynyt raskaaksi, ja kunnollisia piirtäjiä oli liian vähän. Hegen odotti, että kustantaja tietysti tekee hänen toiveidensa mukaan, kuten aiemminkin oli tapahtunut. Mosaiikkihan oli kannesta kanteen kokonaisuudessaan Hegenin lehti. Nyt kävi toisin.
Mosaiikki-kollektiivi aloitti tammikuussa 1976 Mosaiikki-lehdessä uuden sarjan, Abrafaxin, ilman Hannes Hegeniä. Abrafaxit olivat kolmikko, johon kuului Abrax, Brabax, ja Califax, jotka olivat tumma, vaalea ja punatukkainen aivan kuten digedagitkin. Hegen nosti syytteen tekijänoikeuksiensa loukkauksesta ja plagioinnista, kahdesti, ensimmäisen kerran DDR:n oikeusistuimessa 1976 ja Saksojen yhdistyttyä Liittotasavallan oikeudessa. Hän hävisi.
Vuoden 1975 jälkeen Hannes Hegen ei julkaissut yhtään mitään. Hän vetäytyi täysin julkisuudesta. Hänestä on hyvin vähän valokuvia, eikä hän ole antanut haastatteluja. Kirjeet ja yhteydenottoyritykset ovat kadonneet kuin mustaan aukkoon. On voitu vain arvailla, kuinka katkera tai helpottunut Hegen oli Digedagien päättymisestä. Arvailu tuskin johtaa mihinkään, koska hän ei ole milloinkaan antanut lausuntoja asiasta.
Erakkomainen Hegen myi pari vuotta sitten arkistonsa valtiolliselle perinnelaitokselle Haus der Geschichtelle. Muuan Hegenin kanssa ystävystynyt keräilijä ilmoitti käyneensä vierailulla Hegenin luona vuonna 2011, mikä oli fanipiireissä tavaton uutinen.Tämän vuoden huhtikuussa 86-vuotias Hegen saapui ilmielävänä Digedag-näyttelyn avajaisiin Leipzigissa.
Hannes Hegenin sarjakuvista on otettu jatkuvasti uusintapainoksia. Myös Mosaiikki ilmestyy yhä. Abrafaxien seikkailuista on nykyään tarjolla nettianimaatiota englanniksi, kreikaksi, unkariksi ja jopa kiinaksi. DDR:n aikana vientiponnistelut olivat enemmän tai vähemmän epäonnisia.
Keräilykohde
DDR-Comics-sivuston ylläpitäjän Guido Weisshahnin mielestä Hannes Hegenin sarjakuvien nykyisessä suosiossa on paljon ostalgiaa, menneen ja kadotetun DDR:n parhaiden puolien hellää muistelua, mutta Hegenin sarjakuvat olivat ehdottomasti hyviä. “Niistä oppi paljon maista ja kansoista ja keksintöjen historiasta. Seikkailut olivat mielikuvituksellisia ja jännittäviä. Ne ovat korkealuokkaista viihdettä.”
 |
|
Tästä Mosaiikki-lehden numerosta 5/1966 maksettiin helmikuussa 2012 1001 euroa.
|
Kansankulttuuri Oy:n julkaisemat 1960-luvun suomenkieliset Mosaiikki-lehdet ovat löytäneet aivan uuden elämän saksalaisten keräilijöiden ansiosta. Halutuimmista numeroista on maksettu nettihuutokaupoissa klassisten Aku Ankkojen hintoja, yli tuhannen euron summia. Kuten aina huutokaupoissa, huippuhintoihin vaaditaan muutaman puolivauhkoontuneen ostajakandidaatin huutokilpailu, eikä ennätyslukemia voi pitää sääntönä. Kuitenkin Mosaiikki-lehtien painos oli aikanaan pieni ja säilyneitä kappaleita ei ole runsaasti liikkeellä. Hegenin kirjoina julkaistut Digedag-kokoelmat eivät ole harvinaisia. Niitä löytää markkinoilta muutamalla eurolla.
“Himokeräilijöiden piiri käsittää ehkä 30 henkilöä”, miettii Weisshahn. “He ovat Mosaiikkia lapsena lukeneita harrastajia, jotka ovat hyvin toimeentulevia. Alussa, kun suomalaiset painokset tulivat tietoon, niistä maksettiin melkein mitä tahansa, koska ei tiedetty paljonko näitä lehtiä on jäljellä, ei pystytty arvioimaan kuntoa, ja tietoa näistä julkaisuista ei ollut. Keräilijöitä ei ole siis paljoa, ja tätä nykyä luulisin, että heitä kiinnostavat eniten huippukuntoiset kappaleet, sikäli kun niitä on saatavilla. Yleisesti ottaen ulkomaiset Mosaiikit painettiin paremmalle paperille kuin DDR:ssä.”
Mikä olisi keräilijöiden keskuudessa halutuin Hegen-julkaisu? “Ulkomaisista painoksista englanninkielinen numero 105”, Weisshahn vastaa. “Se kuuluu kaikkein vaikeimpiin tapauksiin.” Kerrotaan tosin, että kolme albaniankielistä koenumeroa eivät myöskään ole aivan arkipäiväisiä löydettäviä.
Kaikki Mosaiikista ja Hannes Hegenin sarjakuvista: http://www.mosapedia.de/ mm. kaikkien 229:n ilmestyneen Digedag-lehden sisältö.
DDR:n sarjakuvien yleinen verkkosivusto – oli niitä muitakin: http://www.ddr-comics.de/
Guido Weisshahn, Vielen Dank für Ihre freundliche Antworten!
Keskustele Mosaiikki-lehdistä ja Hannes Hegenistä Kvaakissa.