![]() |
Salamurhaajat Hemera ja Aether soluttautuvat suuryhtiön tiloihin aikeenaan pääjohtajan surmaaminen, mutta tilanne saakin äkkiä yllättäviä käänteitä. Tästä alkaa suuri Requiem-projekti!
Requiem part 1
Juuso Laasonen
Kustantaja Seitti
A4, mv, pk, nid., 64 sivua
Hinta 7 euroa
ISSN 1799-943X
![]() |
2547. On kulunut 400 vuotta Maapallon valtioiden katoamisesta. On vain yksi ihmiskunta, joka on asuttanut useita planeettoja pitkin Linnunrataa. Maa on silti imperiumin keskipiste edelleenkin, josta kontrolloidaan tähtienvälisten yritysten toimia ja resursseja, ja ylimpänä elimenä toimii CGA (Central Governmental Administration), jota vastaan kilpailee Ares-yhtymä, jonka pääjohtaja on Arielle Zaitseva, Linnunradan vaikutusvaltaisin henkilö.
Requiemin muut päähenkilöt ovat kapteeni Hemera Armenakis ja hänen veljensä majuri Aether Armenakis, joka tyyniluontoisempana joutuu hillitsemään verenhimoista sisartaan.
Requiem alkaa tilanteesta, kun pitkän palkkatappajan uran tehneet sisarukset valmistautuvat viimeiseen tehtäväänsä, joka on CGA:n toimeksiannosta Zaitsevan tappaminen, kaikki esteet tieltä raivaten. Paljon ruumiita syntyy, ennen kuin Hemera ja Aether tavoittavat kohteensa, mutta siinä vaiheessa seuraakin yllättävä käänne…
![]() |
Requiem on vankkaa scifisarjakuvaa, jollaista tehdään maailmalla paljon. Suomessa ei ole tehty ennen näin pitkäaikaista projektia. Ensimmäinen albumi on vasta pidemmän eepoksen ensimmäinen osa, jonka lopuksi vasta vihjataan mikä onkaan Operaatio Requiem.
Juuso Laasonen on 22-vuotias itseoppinut science fictionia harrastava kuvataiteilija Lappeenrannasta, jonka töitä on julkaistu myös Seitti-yhtymän Rontit-sarjakuvakirjassa ja Turun Sarjakuvakerhon antologiassa. Requiem laskettaneen silti hänen pääteoksekseen, vaikka ehtiihän Laasonen vielä vaikka mihin.
![]() |
Requiem ei sinänsä ole omaperäinen teos, mutta vaikutteita eri suunnista on sulautettu taitavasti yhteen. Japanilaisen mangan vaikutus on ennemmin kerronnallista kuin tyylillistä. Hahmot ja albuminmittainen osakokonaisuus tuntuvat olevan ranskalaiselta suunnalta, ja silmitön ja erittäin raaka väkivalta amerikkalaisesta nykyindieseikkailusarjakuvasta, ja ainakin yksi kohtaus on samanlainen kuin Marvelin Hopeasurffaajassa, joskin vastaavia on nähty elokuvissakin. Muutenkin toimintaelokuvat tuntuvat olevan myös vahvoja vaikuttajia kerrontaan.
![]() |
Juonenkuljetus ja sarjakuvakerronta sujuvat Laasoselta oikein hyvin, piirrostyössä ovat taustat jääneet niukoiksi ja hahmojen jäykkyyttäkin voisi jatkossa tarkkailla, jos nyt hakemalla hakee kritisoitavaa. Esikoisalbumiksi tämä on silti erinomainen.
Albumin lopuksi seuraa laajempi esittely hahmoista ja tulevaisuuden maailmasta, mutta ei kannata ehkä vilkuilla sitä ensimmäiseksi, saattaa sisältää spoilerin. Esittelyt ja dialogi ovat englanniksi, vaikka suomalaisesta tekijästä onkin kyse. Nettisarjakuvana jo eteenpäin päässyttä tarinaa kannattaakin kaupata maailmalle. Joskin värillisyys auttaisi siinä jonkin verran, luulisin. Esittelyissä kieli on vaikeaselkoisempaa, dialogi on helpommin luettavaa. Futuurin käyttö kannattaa pitää mielessä kun kirjoittaa englanniksi ja puhe on tulevista tapahtumista. Albumi on oma kokonaisuutensa, vaikka jatkoa onkin luvassa.
Suositellaan science fictionin ja seikkailun ystäville. Lapsille ja herkille tämä ei sovi väkivaltaisuutensa vuoksi. Hinta on halpa näin hienosta albumista, joka on tilattavissa Seittikaupasta.
Requiem luettavissa täältä
Keskustele Kvaakissa Requiemista