 |
Daniel Clowes: Wilson
(Like 2011)
Suomentaja Petri Stenman
kovakant., sidottu, 79 s.
ISBN: 978-952-01-0579-2
26 € (Turun Sarjakuvakauppa)
“Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot”. kirjoitti V. A. Koskenniemi. Ja samoilla fiiliksillä kirjoittaa sarjakuvaansa myös Daniel Clowes. Clowes (s. 1961) on amerikkalainen vaihtoehtoisen sarjakuvan tekijä. Häneltä on aikaisemmin julkaistu suomeksi Ghost World (ks. arvostelu Kvaakissa).
* * *
Wilsonin kerronta on sivun mittaisia palasia miehen elämää: “Yhdessä jälleen”, “Vitun lehmä”, “Viimeinen kerta”, “Häntä koipien välissä”… ja niin edelleen. Nämä pysähtyneen oloiset sirpaleet, siivut arkea, ovat yleensä keskusteluja kahden ihmisen välillä.
 |
|
Wilson puhuu paljon itsekseen.
|
Wilson yrittää rakentaa itselleen elämää ja perhettä. Elämällä on pakko olla merkitys, sillä miksi me muuten eläisimme.
Wilson ei haluaisi olla yksinäinen, mutta kaikki hänen yrityksensä saada kiinni toisesta ihmisestä ovat avutonta haparointia, joka lähes aina päättyy turhautuneeseen suuttumiseen. Tämä sarjakuva on yksi pitkä kysymys elämän tarkoituksesta, ja yllättäen vastaus saadaan aivan lopussa.
Jokaisen sivun viimeinen ruutu on isku päin kasvoja, niin Wilsonin kuin lukijankin. Se on aivan kuin pilkkaa englannin kielen sanasta “punchline” (vitsin huipentuma), jäljellä on vain “punch” (tälli). Metatasolla Clowes käyttää piirrostyylillisesti aina välillä humoristista
 |
|
Ruutuja sarjakuvaruudussa. Wilson tykkää istua ikkunan ääressä.
|
sarjakuvatyyliä kuvaamaan asioita, joissa ei mitään hauskaa ole. Tyylin ja sisällön vastakohtaisuus sen sijaan luo huumoria.
Kuten Clowes on itse usein julkisuuteen kertonut, hän ei halua käyttää teoksistaan termiä “graphic novel”, hänelle ne ovat “comics”. Voisi uskoa, että syynä ovat juuri nämä tämän taiteenlajin sisäiset konventiot, joita hän käyttää narratiivinsa syvästi ironisina tehokeinoina.
Syvempää ulottuvuutta tuo myös se, että hyvin usein hahmo istuu ikkunaruudun edessä. Se on kuin toinen ruutu sarjakuvaruudussa. Lukijalle annetaan sama kokemus kuin Wilsonille. Kummatkin ovat ruudun edessä, katsomassa ruutuun. Se upottaa syvälle lukukokemukseen ja saa aikaan oudon, yhtä aikaa sekä vieraannuttavan että kiehtovan “erikoisefektin”.
* * *
Tekijän ja teoksen välille ei saisi panna yhtäläisyysmerkkiä, mutta ei mikään tyhjästä synny. Eletyn ja koetun tuntu välittyy sivuilta. Keksitty tarina välittää usein tarkoituksen paremmin kuin oikeiden tapahtumien kuvaus.
Elämän vakavuus tekee elämästä naurettavan. Ehkä se on Clowesin sanoma. Petri Stenmanin suomennos on sopivasti hillityn härski, kuten koko teoskin.
Hei, paskapää – minä puhun sinulle.
Keskustele Kvaakissa Daniel Clowesin sarjakuvista.