Väylä on tyylikäs kokoelma sarjakuvatarinoita, jotka kertovat tämän päivän ihmisistä. Tiiviydestään huolimatta nämä novellit houkuttavat lukijaansa vaikka
 |
lyhyisiinkin, mutta rauhallisiin lukutuokiohin. Tarinoiden näyttämönä voi olla kotisohvan melodraama tai hämmentävä ranskantunti, yllättävä kohtaaminen yölennolla, lapsuuden pyykkipäivän pettymys tai taistelu viimeisestä leivoksesta. Ne ovat kertomuksia tavallisista tapauksista, joissa kaikki ei kuitenkaan ole aina sitä miltä se näyttää.
Sarjakuvan tavoin myös elämä näyttäytyy meille usein välähdyksittäin: olennaiset asiat jäävät ruutujen väliin. Kokoelman tarinat etsivät niitä arjen keskelle ilmaantuvia hetkiä joissa elämä paljastaa jotain piilossa ollutta ja odottamatonta.
Tekijäpari Grönroos & Rantio muistetaan Helsingin Sanomien sarjakuvasta Pieniä julmia tarinoita , joka on ilmestynyt myös neljänä sarjakuva-albumina, joista viimeinen kokosi edelliset yhteen.
Väylä – Pieniä tarinoita
Tekijät Grönroos & Rantio
Kuvankäsittely ja taitto Kari Rissanen
Kannet Bunny Duck Grafiks, Tommi Hänninen
Kustantaja Arktinen Banaani
Painopaikka Jelgava Printing House, Latvia 2011
Sidottu, kovakantinen, mustavalkoinen, 172 x 245 mm, 48 sivua
KL 85.32
ISBN 978-952-270-017-9
Hinta 20 €
© 2011 Grönroos & Rantio
Pieniä julmia tarinoita tekee paluun uudessa paketissa. Sarjakuvanovelleiksi nimittäminen on hieman harhaanjohtavaa. Noin yhtä pitkiä nämä ovat kuin julmat
 |
tarinatkin, vaikka ovatkin levitettynä kahdelle sivulle, nimitarina on vähän pidempi. Otsikkojen lisäksi kaikkiin on lisätty 1-2 täytesivua, jotka ovat lähinnä esilehtiä, joista osa on vain itse sarjasta napattu ruutu tai ruudun yksityiskohta.
Pieniä julmia tarinoita ilmestyi Helsingin Sanomien sunnuntainumeroissa vuosina 1997-99, niistä koottiin kolme albumia ja ilmestymisen aikaan tekijäkaksikko Grönroos & Rantio piti henkilöllisyytensä visusti salassa. Katuoja-blogin arvostelija oli vuonna 2003 yhteislaitoksen arviossa sitä mieltä, että piirrosjälki muistuttaa Timo
 |
Mäkelän töitä. Ja nyt on virallisesti paljastettu että Timo Mäkelähän se sarjan piirtäjä oli, ja on edelleenkin. Kirjoittaja on Mäkelän puoliso Merja Heikkinen, joka tekee nyt paluun sarjakuvan pariin. Toivottavasti saamme tätä lisääkin.
Ruudun takaa -sarja jää käsittämättömäksi, jos ei tunne Pentti Otsamon albumia Pieni olento (Otava 1999). Onhan se ilman oheislukemistosuositustakin hieno albumi jokaiselle aikuiselle sarjakuvan ystävälle joka tapauksessa, ja on vielä saatavissakin. Albumista on yksi ruutu upotettu tähän, mutta loppujen lopuksihan siinä viitataan koko albumiin, jota perheen äiti lukee. Sarjakuvapiirtäjäisä ei vain tajua.
Väylän sarjakuvat ovat monipuolisempia ja hajanaisempia kuin Pienet julmat tarinat,
 |
ja tästä johtuen näitä on kirjana mukavampi lukea. Sanomalehdestä luettuna tietty toisto toimii, mutta on koottuna albumiksi raskaampaa luettavaa, vaikka makuasiahan se on. Itse luin Julmat tarinat juuri kesällä pieninä annoksina uudelleen. Tämä kirja meni helposti ja nopeasti, vaikka tähän tulee varmasti palattua vielä moneen kertaan.
Pienistä Julmista tämä poikkeaa eniten siitä, että lapsinäkökulma on taka-alalla, vaikkei olekaan kokonaan poissa. Pyykit on oikeastaan ainoa lasten vinkkelistä kuvattu episodi. Lasten lailla käyttäytyviä aikuisia sen sijaan on mukana. Kaksi viimeistä tarinaa ovat unia, ja poikkeavat siten jonkin verran edellisistä. Matkailu on teema joka toistuu useammassakin sarjassa, vaikka kaikissa sarjoissa käsitellään
 |
aivan perisuomalaista elämänmenoa, muuta yhdistävää tekijää ei tunnu olevan.
Sarjakuva on itsessään erinomainen, tarinat ja kuvitus ovat molemmat loistokkaita ja sopivat yhteen niin hyvin kuin voi kuvitella. Itse kirjasta voisi joku sanoa ettei saanut tarpeeksi rahoilleen vastinetta. Jos Pienille julmille on odottanut jatkoa, niin tämän voi silti hankkia huoletta. Näin laadukasta sarjakuvaa ei koskaan ole liikaa ja sellainen on aina hintansa väärtti.
Latvialainen kirjapainotyö on laadukasta.
Keskustele Väylästä Kvaakin foorumilla