Ankkalinnan suuri joulukirja joulun tuopi

Upea lahjakirja pukinkonttiin! Tämä kirja täynnä joulun tunnelmaa ilahduttaa koko perhettä.

Ankkalinnan suuri joulukirja kokoaa yksiin kansiin jouluisia tarinoita Ankkalinnasta ja ympäri maailmaa. Kierros alkaa Suomen Lapista: kirsikkana joulupullassa on nimittäin Kari Korhosen uusi tarina, jossa Aku, Roope ja pojat lähtevät Korvatunturille Joulupukin jäljille.

Ankkalinnan suuri joulukirja
Toimitus Jenni Hurme, Anna Kastari, Elina Rusokallio, Ville Viitanen, Riku Perälä ja Mika Äärilä
Ulkoasu ja taitto Raimo Hyvönen
Kannen piirros Kari Korhonen
Suomennokset Kirsi Ahonen, Veera Alanärä, Katja Kärkkäinen, Saara Pääkkönen ja Elina Rusokallio
Kustantaja Sanoma Magazines Finland Oy
Painopaikka Kariston kirjapaino Oy, Hämeenlinna 2010
Sid., kk, väri, 330 X 215 mm, 192 sivua
Hinta 27,90
ISBN 978-951-32-2886-6
© DISNEY

Aku Ankka -lehden joulusarjat ovat vuosikymmenten mittaan olleet lapsille mukavaa luettavaa joulua odotellessa. Itsekin kaivoin lapsena vanhat joulusarjat esiin siinä vaiheessa kun lehdessä alkoi tulla uusia. Tietty kaavamaisuus alkoi vähän

tympiä tullessani vanhemmaksi ja kyynisemmäksi. Tästä mainitsee Kari Korhonenkin esipuheessaan Ankkalinnan suureen joulukirjaan. Nykyisin tekijöillä on ohjeet, ettei tarvita enää sarjoja joissa Akulla on joululahjojen hankinnassa ongelmia ja tarina päättyy Ankkain suvun joulupöytään jossa Aku tokaisee jotain hassua. Mutta mitä kannibalismia siinä on, että ankat syövät kalkkunaa, Kari? Monet linnut syövät toisia lintuja tai toisten lintujen munia.

Joulusarjoja on ilmestynyt Aku Ankassa joka vuosi kahdessa tai kolmessa ennen joulua ilmestyneessä numerossa, ja monesti tilaajat ovat saaneet joululahjaksi

jouluisen erikoisnumeron. Joulun tultua eivät joulusarjakuvat jaksa enää kiinnostaa, kuten ei enää joulupäivänä jaksa kuunnella joululaulujakaan. Siksi ei tällainen joulukirja välttämättä olekaan lapsille se kaikkein mieluisin lahja. Mutta onhan tämä hyvä olla valmiina seuraavaa joulua jännityksellä odotellessa.

Aloitustarina Luokse lasten kilttien on uunituore Kari Korhosen joulutarina, jossa Roope ja ankanpojat lähtevät Suomeen tapaamaan Joulupukkia. Korhonen tietysti tietää että Joulupukki asuu Korvatunturilla. Roope tahtoo selvittää Joulupukin nopeuden liiketoimiaan varten. Tapaamme myös Petteri Punakuonon. Punanenäinen poro on tietysti amerikkalainen keksintö tunnetusta laulusta, mutta suomalaiseen joulunviettoon pesiytyneistä amerikkalaisvaikutteista huolimatta tarina on hyvin perisuomalainen, toivottavasti se julkaistaan myös maailmalla. Helsingin katujakin nähdään, vaikkei kovin yksityiskohtaisesti. Tässäkin kirjassa on omat sarjansa italialaisesta ja hollantilaisesta joulunviettotavoista. Amerikkalainenkin joulunvietto oli suomalaisille outoa vielä silloin kun Aku Ankka aloitti Suomessa taipaleensa.

Nelisivuinen Pluton joululahjatoivetarina Yllätyslahja on julkaistu taas pariinkin kertaan aikaisemmin, vaikkei 50-luvulla vielä, jolloin Carl Fallberg ja Paul Murry tämän laativat. Tuhkimon Hirmu-kissa kohtelee Plutoa kaltoin, ja kissan mukanaoleminen oli tietysti osa Tuhkimon silloista suosiota, vaikka sarja onkin tehty pari vuotta Tuhkimon ensi-illan jälkeen. Tuolloin elokuvien kiertäminen pelkästään Pohjois-Amerikassa kesti useamman vuoden.

Gorm Transgaardin kirjoittama ja Vicarin piirtämä Joka joulukuuseen

kurkottaa… on myös ennennäkemätön, kaksiosainen jännityskertomus. Karhukopla ryöstää joulukuusia Roopen kuusitilalta käyttäen Carl Barksin Nätti-Jussin kaltaista konetta.

Mikki taas ratkaisee loppiaismysteerin ennensuomentamattomassa taskukokoon tarkoitetussa italialaistarinassa, jonka ovat väsänneet kirjottaja Marco Posco ja piirtäjä Marco Palazzi. Tuoreehkossa sarjassa käsitellään italialaista loppiaisperinnettä, joka on taatusti useimmille suomalaislukijoille vieras, ja siksi ei loppuratkaisuakaan ole helppo arvata etukäteen. Opimme siis uutta vieraiden maiden joulunviettotavoista. Joulupukin kilpailija onkin sarjan nimi, ja se ei olekaan Musta Pekka.

Eikä ole suomeksi ennen nähty myöskään Jan Krusen ja Mau Heymansin Jouluruokaa tarjoo kunnon väki -sarjaakaan. Tarina on jälleen yksi Akun ja

Hannun kilpailu, kun Ankkalinnan Hyvinravittujen Rouvien Yhdistys haluaa tarjota jouluaterian paikalliselle työttömälle, ja rouvat lähtevät katsomaan kumpi on köyhempi. Ehdolla ovat Aku ja Hannu, ja Hannu ostaa Akulle 50 jouluateriaa ettei tämä voittaisi. Mutta Akun ja Hannun kilpailussa on aina tärkeintä että toinen häviää, ei se että itse voittaa.

Jack Bradburyn Oravat etelässä näyttää Tikun ja Takun pyrkimässä Aku Ankan mukana jouluksi Floridaan. Mutta kun sarja on käännetty uudelleen, niin olisi samalla voinut vanhanaikaisuuksia karsia. Eihän enää tiekarttoja käytetä kun navigaattorit on keksitty. Haaparannankin kartta löytyy huoltoaseman valikoimista. Alunperin sarja on ilmestynyt suomeksi Aku Ankassa jouluksi 1964 ja silloin Akun piti ajaa Sisiliaan ja hän osti 20 litraa “bentsiiniä”.

Toinen Fallbergin ja Murryn Mikki-tarina Rautahevolla Vilkkilään ei ole kovin jouluinen, vaikkakin viimeisellä sivulla on joulutervehdys lukijoille. Muuten juttu on mukava nostalginen lännen maisemissa tapahtuva seikkailu junaryöstäjistä, 50-lukulainen vaikkakin suomeksi tullut vasta vuonna 1977 ensi kerran.

Nostalgisuus iskee vielä kovemmin Al Taliaferron kaksisivuisessa Joulusiivouksessa, joka on julkaistu suomeksi moneen kertaan. Mummo Ankka tulee kylään ja panee haisemaan. Lyhyydestään huolimatta kirjan parasta antia.

Jan Krusen ja Bas Heymansin Ankkatarina Suklaakirjaimet taas esittelee suomalaisille hollantilaista jouluperinnettä. Sinterklaas ja Musta Pekka ovat varmaankin outoja useimmille meistä. Tämä Pekka on siis Sinterklaasin eli hollantilaisen Joulupukin apuri eikä tuttu Disney-konna, jota tehtävää hoitaa tässä Karhukopla. Suklaakirjaimet taas ovat Alankomaiden perinteisiä joulumakeisia. Tarinaa ei ole ennen nähty suomeksi.

Pikku Hukan joulutarina Yllätyslahja tuo mukaan pienen yksityiskohdan joka on nykyisin jo unohtunut. Takan reunalla näkyy roikkumassa orpo sukka. Ennen vanhaan angloamerikkalaisessa maailmassa lasten lahjat mahtuivat yhteen sukkaan. Sitten ne tuppasivat kasvamaan varsinaisiksi joulusukiksi, joita ei oltu

tarkoitettukaan jalassa pidettäviksi. Tämäkin sarja on tullut suomeksi vuonna 1964 ja taas on kuvittajana Bradbury.

Ranskalaista Disney-tuotantoa voimme kohdata Miquetin, Minetten ja Hippolyten keskiaikaisen joulun kuvauksessa Jouluaaton pelastus. Mukaranskalaisten väännösten takaa löytyy tutumpia hahmoja. Mitään erityistä ranskalaisesta joulunvietosta tämä ei kerro, ehkä sellaista tarinaa ei löytynyt. Disneyn ranskalaissarjoja nähdään suomeksi nykyisin melko harvoin, eikä tätäkään ole ennen meillä nähty. Disney-sarjat Ranskassa on suunnattu yleensä nuoremmille lukijoille kuin muissa Disney-maissa, tämäkin on sellainen. Tekijät ovat François Corteggiani ja Claude Marin.

Del Connellin ja Tony Stroblin vuonna 1955 ensi kerran julkaistu Vanhakin jo

nuortuu on aluksi hauska Pellen älyttömine keksintöineen ja Roopen ja Akun persoonallisuuksien vaihtumisineen, vaikka noita on nähty jo moneen kertaan. Sitten sarja menee pipariksi kun Roope ensin hoitaa Akun vankilaan ja sitten rupeaa aivan joulumieliseksi.

Daniel Brancan Kitupiikit anteliaina on variaatio Barksin sarjoista, joissa Roope

ottaa mittaa jostakin pohatasta. Toisena pohattana Barksilla oli usein Kulta-Into Pii, joka on tässäkin se toinen. Nyt ollaan vain jouluaiheessa, joten miljardöörit kisaavat joulukoristelussa. Sarja on ilmestynyt Akkarissa vuonna 1989.

Uusista sarjoista paras on Giorgio Salatin ja Giorgio Cavazzanon Joulua paossa. Roope on löytänyt Skotlannista saaren jossa itaruus on huipussaan. Asukkaat ovat jopa muodostaneet oman murteensa jota puhuessa säästetään kirjaimia. Joka sanasta jätetään viimeinen kirjain pois.

Kahden sivun Pepi-sarja Joululaulu vuodelta 1978 ei ole kovin hääppöinen. Sen ovat laatineet kirjoittaja Anne-Marie Dester ja piirtäjä Julio Antonio Ramos Poqui, jonka jälki on tutunomaista. Al Hubbardin Pepeistä on katsottu mallia.

Kirjan päättävä Tom Andersonin ja Vicarin joulusarja Vanhassa vara parempi vuodelta 1990 on siitä tavanomaisemmasta päästä, ja on jostain syystä julkaistu jo aikaisemmin kahteen kertaan. Mutta koko teos on hyvä päättää Mummo Ankan joulupöytään tuttuun ja turvalliseen tapaan. Mukana myös Huli, Vili ja maatilan

kotieläimet.

Pienimmille ankkafaneille voi olla hämmentävää kun tutut hahmot viettävät joulua usean eri maan tapojen mukaan. Meille vähän vanhemmille se on mukavaa vaihtelua. Anna Kastari on selvittänyt Alankomaiden ja Italian jouluperinteitä esipuheen ohessa.

Lisää vaihtelevuutta kirjaan olisi tuotu laajemman ajanjakson joulusarjojen esittelyllä, vaikka 70- ja 80-luvun sarjat olivatkin kaavamaisia. Nyt sarjat ovat tuota pientä poikkeusta lukuunottamatta joko 50-60-luvuilta tai viimeisen reilun 20 vuoden ajalta. Kun nykypäivän vanhemmat ovat lukeneet omat ankkasarjansa juuri 70-80-luvuilla, niin hieman outoa että tuon ajan omat sarjat puuttuvat. Muuten kiva joulukirja isoille ja pienille Disney-sarjakuvien ystäville. Kaksi eri sarjaa on nimetty samalla otsikolla, mutta mitäpä tuosta.

Painoasu on muuten hyvä, mutta Pluto-sarjaan on eksynyt digipainatuksessa sahalaitaa ääriviivoihin. Näistä pitäisi päästä jo kokonaan eroon.

Keskustele Kvaakissa Ankkalinnan suuresta joulukirjasta.