 |
Kuudennen Pahkasika-kirjan kokoaja, Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen näyttää pitävän jutuista, joissa puljataan sanojen kanssa. Hän on valinnut vuosina 1975–2000 ilmestyneen huumorilehden lähes 5 000 sivun annista suosikkikimaraansa 333 sivua. Liki jokaisella päätoimittaja Meriläisen valitsemalla sivulla on sanoja – paljon sanoja.
Pahkasika-jutuissa sanoja ja niiden merkityksiä vanutetaan edestakaisin, ymmärretään tahallaan väärin ja vahingossa oikein, luodaan uusia sanoja ja sabotoidaan vanhoja.
Hippaleikki sanojan kanssa on myös minun helmasyntini. Kirjoittaessani en malta jättää sananokkelointia edes kohtuulliselle tasolle; tungen teksteihini mukaan joka ikisen kieli-immelmannin, jonka suinkin saan punnerrettua esiin.
Ajatuksiemme yhdensuuntaisuus näkyy siinä, että päätoimittaja Meriläisen kokoaman Pahkasika-kirjan sisällysluettelossa nimeni esiintyy peräti 66 kertaa. Imartelevaa, mutta kenties hieman kiusallista.
— Markku Paretskoi, Pahkasian päätoimittaja 1975–2000
Pahkasika – Tiedonvälitystä vuodesta 1975
Kirjoittanut ja piirtänyt Pahkasika-kerma vuosilta 1979-2000
Toimittanut Reetta Meriläinen
Kustantaja Johnny Kniga / WSOY
Painopaikka WS Bookwell, Porvoo, 2010
Sid., kk, 304 X 220 mm, 344 sivua
Hinta 31,10
ISBN 978-951-0-36702-5
© Banana Press Oy ja tekijät 2010
Vuosittainen kovakantinen Pahkasika on siis erikoistunut pitkiin tekstiartikkeleihin, kuten ex-päätoimittaja Markku Paretskoi totesi edellä saatesanoissaan. Kyllä, mukana on toki paljon myös pila- ja sarjakuvia, mutta tällä kertaa entistä vähemmän. Positiivista on, että pikauusinnat ovat jääneet vähemmälle.
Nyt on mukana myös Pahkiksen pääkirjoituksia vuosien varrelta siellä täällä, mutta miksei ole lukijanpalstoja? Ehkä kirjoittajia ei enää löydy mistään. Vuosien varrellahan usein epäiltiin erheellisesti että Pahkasian toimitus kirjoittaa lukijankirjeet itse. Ja että Juice Leskinen keksi Paavo Väyrysestä itse vitsinsä keikoille.
Vanhojen Pahkasian “kilpailijoiden”, eli muiden vuoden 1979 pienlehtien mainoksiakin on päässyt mukaan sivullinen. Ja kronologisessa järjestyksessähän nämä pahkat ovat, kuten aikaisemmissakin osissa.
 |
Vanhimmat pahkat ovat edelleen parhaita ja ajattomimpia. Paikallinen teini lupasi jo ottaa käyttöön selityksiä miksi myöhästyi koulusta. Jo 80-luvun lopun juttuihin päästessä huomaa monessa kohdin että tämä on vähän wanha. Glasnost, jupit ja uudistetut markkasetelit olivat puheenaiheita silloin. Ja roskapostia tuli vain postiluukusta.
Reetta Meriläinen kertoo esipuheessa karttaneensa esim. sota-aiheita, mutta ottaneensa urheilupiloja mukaan enemmän. Minä taas olin huomaavinani, että perheenäiti on valinnut lapsia, nuorisoa ja koulua koskevia aiheita. 70-luvulta on otettu mukaan vain pari sivua, muuten kirja jakautuu aika tasan 80- ja 90-luvun aiheiden kesken.
Sarjakuvia on vähemmän mukana kuin ennen, eli tekstipainotteisempaa huumoria on vuorossa tällä kertaa. Kuvitettua sellaista silti. Ne edustavat varsin erilaista
 |
pahkasikahuumoria kuin sarja- ja pilakuvat, joskus varsinainen vitsi löytyy vasta monisivuisen jaarituksen lopuksi eikä se ole edes hauska. Silloin tuntee että taas nähtiin miten vääryys menestyy maailmassa. Silti tekstijutut olivat olennainen osa Pahkasikaa koko lehden historian ajan.
Monet artikkeleista ovat jääneet huonommin muistiin kun sarjakuvaosuudet, eikä aivan syyttäkään. Juha Ruusuvuorelle nämä ovat silti olleet oiva harjoitusalusta. Suosittelen Ruusuvuoren kirjoja näistä pitäville. Alkuaikoina noista vastasi yleensä päätoimittaja Markku Paretskoi. Heikki-Pekka Miettinen laati tekstiartikkeleita 80-luvun lopulta alkaen. Jari Rasin kuvittamia “uutuustuotteiden” esittelyjäkin on aika runsaasti. Näistä “tietokonevirusten ehkäiseminen” (1990) on samaan aikaan sekä ihastuttavan vanhanaikainen että edelleen ajankohtainen.
Ruusuvuoren ja Paretskoin kirjoittaman artikkelin “Rahasta oma kotitaloutesi” on kuvittanut Timo Ronkainen, joka oli tuolloin, vuonna 1990, ollut Pahkiksen avustaja jo muutaman vuoden ajan. Ronkainen muistelee saaneensa postissa valmiin artikkelin kuvitettavaksi, ja väsäsi kuvat äkkiä kiteeläisen Koti-Karjala-lehden tiloissa spriihuopakynällä taittopohjan valkoiselle puolelle. Timo oli siellä silloin taittajana, mutta tämä tapahtui tietenkin työajan jälkeen. Mitään muistikuvaa erityistoiveista kuvituksen suhteen Timolla ei ole.
Paljon huolellisemminkin tehtyä tavaraa Ronkaiselta löytyisi näissä kokoelmissa julkaistavaksi, ja erityisesti sarjakuvia. Timoa hieman viiksettääkin kun niitä ei ole valittu vielä uusintakierrokselle. No, onhan niitä enemmänkin siinä vihreä-pehmeä-kantisessa Pahkasika-katalookissa 10 vuoden takaa.
Vakkarisarjikset ovat silti mukana näytteinä, Miihkalit uusittiin jo viime vuonna varsinaisessa Miihkali-kirjassa. Heinari, Pauli Heikkilä, Rasi, Timo Kokkila, Ari Pirttisalo, Ari ja Vesa Koskela, kaikista on näytteet. Mukana on myös sivu Pertti Jarlan varhaistuotantoa. Kolmen Ruman Teron visiitti viime vuonna ilahdutti,
 |
mutta Terot eivät ole nyt taaskaan mukana.
Isänpäivä-aiheisessa artikkelissa vuodelta 1987 sanottiin lapsia pygmeiksi (Kalle Päätalon kirjoissa puhuttiin sikiöistä). Se oli silloin jonkinlaista huumoria. Eikä työtöntä isää tuohon aikaan tunnettu, vaan mm. menestyjä-isiä. Oi niitä aikoja. Puolueiden vaalijulisteet vuodelta 1991 tuntuvat edelleen ajankohtaisilta. SMP:kin pelasti maan koulutyttöjä raiskaavilta somaleilta jo silloin! Kännykät olivat vielä vuonna 1995 juppien leikkikaluja, tai “mulkkujen”, kuten artikkelissa hauskasti todetaan.
Tästä kirjasta voi halutessaan löytää yhden syyn Pahkasian loppuun. Varsinkin pitkät tekstiartikkelit menivät loppuvaiheessa akateemisuuden puolelle. Yliopistohuumori vieraannutti vanhan kohderyhmän Pahkiksesta. Ei tuo tietenkään ainoa syy suosion laskemiseen ollut eikä edes tärkein, mutta kuivat jorinat olivat vallalla loppuvaiheessa.
Tekstipainotteisuudesta johtuen kirjassa riittää lukemista pitkäksi aikaa, tai jos olet niitä, jotka mieluummin hyppäävät pitkät jaaritukset yli niin sitten ei riitä. Raskaammanpuoleinen Pahkis on siis kyseessä tällä kertaa. Nopeasti lukemalla ei pitkistä artikkeleista saa juuri mitään irti. Kannattaa lukea syventyen ja lyhyissä pätkissä. Jotkut ovat tappavan tylsiäkin, mutta monista löytyy se idea, kun malttaa lukea loppuun.
Tuntemattomammiksikin jääneiden Pahkis-tekijöiden töitä saadaan. Keitä lienevätkään Sami Ryhänen, Heikki Viitanen ja Jouni Postari?
Painoasu on muuten hyvä, mutta jotkut harvat harmaalle taustalle alunperin painetut tekstit ovat vähän hämäriä.
Keskustele Kvaakissa Pahkasiasta