“Kaikkien kädet ovat veressä. Minun vähän enemmän kuin muiden, mutta ero ei ole suuren suuri.” Näin ajattelee raadollisen työn tekijä Tappajan sivuilla.
 |
Tappaja 1-3: Pitkä odotus/Noidankehä/Velka
Piirtänyt: Luc Jacamon
Kirjoittanut: Matz
Kääntänyt: Minna Koukku
Kustantanut: Apollo
ISBN 978-952-5769-08-1
Hinta 24.30 €
Koko 186 x 244 mm, nelivärinen, kovakantinen, 184 sivua
Kuten jo sarjan nimestä voi päätellä, Tappaja kertoo palkkamurhaajasta. Lukija ei varmaan myöskään ylläty, kun tarinan edetessä palkkamurhaajan rutiinit kokevat suuria muutoksia. Näinhän nämä tarinat tuppaavat menemään. Yllättävää kuitenkin on, että päähenkilöstä on saatu uskottava ja kiinnostava. Hahmo ei ole yhtä sympaattinen kuin Luc Bessonin Leon tai yhtä kovaksikeitetty kuin Sin Cityn urhot. Sen sijaan hän tuntuu todelliselta ihmiseltä sisäisine ristiriitoineen. Vähän väliä hän vakuuttelee itselleen, että ihmisten tappaminen on samanlaista työtä kuin kaikki muukin, eikä ihmishengen riistäminen tee hänestä muita huonompaa ihmistä. Samaan aikaan hän kärsii yksinäisyydestä ainoastaan murhaamiensa ihmisten haamut seuranaan. Tässä sarjassa ei siis niinkään seurata tappajan selviytymistä tiukoista tilanteista vaan pikemminkin keskitytään hänen sisäiseen kamppailuunsa. Rankka työ jättää syvät arvet.
 |
Matz (Alexis Nolent) on onnistunut luomaan persoonallisen päähenkilön, jonka hermoille valittu ammatti alkaa käydä. Meno on yllättävän tylyä ja väkivalta pysäyttävää. Tällaisia tarinoita ei ole aikaisemmin ainakaan suomenkielisten sarjakuvien sivuilla nähty. Sarja alkaa vakuuttavasti ja kahden ensimmäisen osan aikana meno vaikuttaa vain kiihtyvän. Kolmas osa sen sijaan tuntuu hieman jäähdyttelyltä. Ehkä siinä kerätään voimia seuraavien osien pyrähdyksiin. Onneksi Apollo on lupaillut julkaisevansa seuraavat kaksi osaa ensi vuoden alussa, joten jatkoa ei tarvitse odotella loputtomiin. Toivotaan, että tämä ensimmäinen kirja myy sen verran, että lupauksesta kannattaa pitää kiinni.
Jacamonin taide on kauttaaltaan erinomaista. Uskomatonta, että Tappaja on hänen ensimmäinen albumina julkaistu sarjakuvansa. Ruudut ovat selkeitä ja toimivia, ja väritys luo niihin hienosti tunnelmaa. Onnistunut värien käyttö on myös Jacamonin tekosia. Toisinaan muisteluosuuksia on korostettu hienosti tyyliä/väritystä muuttamalla. Myös päähenkilön mielen järkkyminen on kuvattu kekseliäästi.
 |
Julkaisun ulkoasu on moitteeton. Pienennetty koko tuntuu itse asiassa paremmalta kuin perinteiset eurooppalaiset albumit. Kuvat eivät ole liian pieniä ja albumia on helppo käsitellä. Myös suomennos soljuu sujuvasti. Kolmen albumin yhteen nitominen osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi. Yhden osan olisi lukenut turhankin nopeasti. Huolestuttaa vain, että näinkö Apollo totuttaa lukijat liian hyvään.
Nykyisen muodin mukaisesti Tappajastakin on suunnitteilla Hollywood-leffa. Ohjaajaksi on kuulemma tulossa David Fincher. Vaikka ohjaajavalinta lupaileekin hyvää, niin jostain syystä Hollywood ei tunnu parhaalta vaihtoehdolta tällaisen tarinan kertomiseen.
Kokonaisuutena Tappaja on tervetullut uutuus Suomen markkinoille. Sen myötä sarjakuvavuosi alkaa todella lupaavasti. Tässä onkin heti kova ehdokas Herra Koipeliini –palkinnon saajaksi.
Keskustele Tappajasta Kvaakissa.