 |
|
© DISNEY
|
Ankantekijät-kirjasarjan yhdennessätoista osassa Mestari ja muusa esitellään Daniel Brancan notkeaa piirrosjälkeä. Argentiinalaista taiteilijaa on luonnehdittu pampan Carl Barksiksi. Branca vei barksilaista perinnettä uuteen, animaatiomaisempaan suuntaan: hän osasi hienosti liioitella henkilöidensä ilmeitä ja eleitä klassisen animaation tapaan.
Teokseen on valittu viisitoista tarinaa, jotka yhdessä muodostavat varsin edustavan näytteen hänen tuotannostaan. Kirjan sarjakuvista neljä on Suomessa aiemmin julkaisemattomia.
Ankantekijät 11 – Mestari ja muusa
Piirtänyt Daniel Branca
Kirjoittaneet Lars Bergström, Tom Anderson, Jack Sutter, Dave Angus, Donne Avenell, Unn Printz-Påhlson, David Gerstein, Kari Korhonen, Daniel Branca ja Wanda Gattino
Toimitus Anna Kastari, Jenni Kovanen, Lilli Lehtonen, Riku Perälä ja Mika Äärilä
Ulkoasu ja taitto Raimo Hyvönen
Esipuhesivujen taitto Jukka Eronen
Suomennokset Minna Koukku ja Aku Ankan toimitus
Sarjojen esittelyt Timo Ronkainen
Kustantaja Sanoma Magazines Finland Oy / Lasten ja nuorten julkaisut
Painopaikka Arti Grafiche SpA, Italia 2009
ISBN 978-951-32-2692-3
192 sivua, kovakantinen, väri, B5
Suositushinta 38 euroa
© DISNEY
 |
|
Varhaista Brancaa 1970-luvulta
|
Daniel Branca (1951–2005) syntyi Buenos Airesissa. Lahjakkaan piirtäjän ura lähti alkuun jo nuorena poikana hänen saadessaan apulaisanimaattorin pestin mainostoimistossa. Kunnianhimoisemman animaatiotyön pariin Branca pääsi melko pian animaatiotiimissä, joka valmisti paikallisen TV-kanavan lastenohjelmaan minuutin pituisia animaatiosarjan jaksoja. 1970-luvulle tultaessa Branca piirsi kollegansa kanssa lastenlehden sarjakuvaosiota.
Ensimmäisen Disney-sarjansa Branca piirsi 1977. Sarjakuvien lisäksi hän työsti useita tyylikkäitä kansikuvia, joita nähtiin erityisesti 1980-luvun Aku Ankoissa. Ankat saivat jäädä joksikin aikaa 1980-luvun alkupuolella, kun maalaustaiteesta kiinnostunut Branca opiskeli alaa Pariisissa. Taiteilijan abstrakteja, kubismista ja konstruktivismista vaikutteita ottaneita maalauksia nähtiinkin useissa näyttelyissä. Myöhemmin 1980-luvulla Branca palasi jälleen ankkojen pariin. Maalaamisen ohella syntyi entistä tyylikkäämmin toteutettuja tarinoita, joiden pehmeä, näyttävä ja ilmeikäs piirrosviiva alkoi herättää yhä suurempaa ihastusta sarjakuvaharrastajien keskuudessa. Tyyli näkyi hahmojen animaatiomaisena lennokkuutena, josta Brancaa erityisesti ihaillaan.
 |
|
Daniel Branca
|
Daniel Brancan lempihahmoja olivat Roope Ankka, jonka yliampuva ahneus tarjosi hänen mukaansa kiinnostavia tarinankerrontamahdollisuuksia, sekä Milla Magia, joka uhkui sellaista jännittävää aistillisuutta, jota ei juuri muista naispuolisista ankkahahmoista löytynyt.
En sanoisi Brancaa Pampaksen Barksiksi, oiva perusankan piirtäjä hän on kyllä aina ollut. Näissä aikajärjestyksessä esitetyissä tarinoissa näkee Brancan tyylin muuttumisen. Ei välttämättä kehittymisen, koska kaavoihin kangistuminen ei sellaista ole, vaikka alansa huippuja olisikin.
Ilmeikkyyttä hehkutetaan sekä kustantajan tiedotteessa, että esipuheissa, jotka ovat kirjoittaneet ankisti Timo Ronkainen ja käsikirjoittaja/piirtäjä Kari Korhonen.
90-luvulla Branca oli jo siinä asemassa, että uskalsi tuoda enemmän omaa tyyliään esille. Tiedotteen lupaama ilmeily ja lennokkuus ei hävinnyt mihinkään.
Tarinoiden taso kirjassa vaihtelee paljonkin. Monet ovat variaatioita Carl Barksin klassikoista, mutta omaperäisempiäkin on. Kirjoittajat eivät ole nimiltään yhtä usein lukijoille tuttuja kuin piirtäjät. Mutta on heissäkin laatueroja. Jack Sutter ja Tom Anderson ovat tehneet tähän eniten käsikirjoituksia. Molemmilta löytyy sekä omintakeisuutta että tuttujen ankkakaavojen toistoa, jopa samoista sarjoista.
Neljä ennen suomentamatonta sarjaa kirja siis sisältää, mutta niiden takia ei kallista kirjaa kannata ostaa, jos Aku Ankka -lehdet ovat jo hyllyssä. Ennestään tutut sarjat voittavat nämä kaikki helposti. 80-luvulla muissa Pohjoismaissa julkaistiin erilaisia extralehtiä, joihin tuntui kasaantuvan heikommat ankkasarjat, jotka eivät olleet tarpeeksi hyviä päälehteen. Ennen suomentamattomat ovat juuri niitä.
 |
|
Porokyytiä © DISNEY
|
Aloitussarjassa Brancan Disney-tyyli hakee jonkinverran vielä muotoaan, mutta tämä on lempparini koko kirjassa. Ronkainen veikkaa, että seikkailu tapahtuu Huippuvuorilla, koska näillä pituuspiireillä jääkarhuja on vain siellä. Mutta sielläpä ei taas ole susia eikä poroja. Saamelaisia saattaa ollakin. Laskettaneen tämä mielikuvitusmaaksi. Lars Bergströmin tarina on kuitenkin hauska, eikä jännitystäkään puutu.
Mielikuvitusmaassa eli Ramaputrassa seikkaillaan toisessakin tarinassa. Mutta miksiköhän suomennosta on muutettu tämän kohdalla? Tämä sarja nimittäin herätti aikoinaan huomiota, että villit puhuivat sanskriittia translitteroituna. Tässä se on vaihdettu pelkäksi örinäksi.
Barks-lainaa on sudenpentujen sarjassa, ja Karhukoplan epäonnistuneiden keikkojen kuvauksissa. Pitkänokka-Silverin papukaija on taas peräisin Barksin lumotusta papukaijasta sekä ulkonäkönsä että juonenkäänteiden perusteella. Ei kopioitu suoraan, mutta sinne päin.
Mukana on myös Peikonhammasta muistuttava juttu, jossa siinäkin vielä kiivetään vuorelle. Uutisjahti on taas sovellus monista tarinoista, jossa Aku on alansa huippuammattilainen, mutta mokaa ja/tai joutuu nolatuksi lopussa.
 |
|
Tuplateho © DISNEY
|
Milla Magian ensimmäinen tarinakin on nähty eri muodoissa moneen kertaan, mutta toinen on jo paljon parempi. Kaksi Millaa yhdessä on aina parempi kuin yksi.
Karhukoplan oma tarina ei ole Barksin kaavaan tehty, mutta samantapaisia koplatarinoita on nähty pilvin pimein 80-luvulla. 176-761:n, tuon Karhukoplan Averell Daltonin, mieli alkaa taas tehdä luumuleivonnaista, ja keikka menee mönkään. Tosin tässä 761 saa möhlimisensä jälkeen uuden tilaisuuden ja onnistuu kääntämään seuraavan töppäyksensä edukseen. Ennen suomentamattomista paras, mikä ei ole kova saavutus.
Nokan loksutusta on omaperäinen ja hauska Sutterin tarina Akun psykologisesta ongelmasta. Ja ansiosta julkaistaan nyt jo kolmanteen kertaan suomeksi.
Kari Korhosen kirjoittama tarinakin on lysti, ja Brancan vanha tyyli ennen ankka-aikoja kummittelee taustalla.
Viimeinen stoori on itse Brancan kirjoittama, Wanda Gattinon avustamana. Ei kovin erikoinen, mutta lienee tässä symboloimassa sukupolvenvaihdosta. Gattinon piirrosjälkihän on nykyisin aivan kuin Brancalla.
Mutta missä on Lauri Lokki? Tätä Brancan usein piirtämää hahmoa jäin kaipaamaan.
Painoasu on onnistunut, kuten näissä ankkakirjoissa yleensä. Värit ovat miellyttäviä verrattuna vanhimpiin ankkalehtiin joissa näitä on julkaistu.
Ankantekijät-sarjan aiemmat osat:
1. Ihmissusia ja sudenpentuja – Daan Jippes ja Carl Barks (2002)
2. Lentävä skotlantilainen – Romano Scarpa (2003)
3. Itsehillinnän mestari – Vicar (2004)
4. Painajainen Paratiisitiellä – Marco Rota (2005)
5. Aavemaan aarre – William Van Horn (2006)
6. Naurettavat naapurit – Kari Korhonen (2006)
7. Kuningas Ekan rautasänky – Tony Strobl (2007)
8. Menetetyn muistin tapaus – Giorgio Cavazzano (2007)
9. Konnia ja koukkuja – Paul Murry (2008)
10. Lannistumaton laivuri – Freddy Milton ja Daan Jippes (2008)
Keskustele Kvaakissa Ankantekijöistä