Aapo Kukko: U-255 – Sukellus pohjoisessa I
MKKEntertainment 2008. 124 sivua, mv.
ISSN 1797-8289
 |
Aapo Kukon esikoisalbumi on merkillinen saavutus. Ensimmäisenä tulee mieleen lentävä lause: “Jäljittely on imartelun korkein muoto.” Sillä mitä muuta kuin Hugo Prattia nämä intensiiviset tuijotukset, pysähtyneet merimaisemat ja kohtalonhetket sodan taustamaisemissa ovat? Pratt-henkisyydestään huolimatta Kukko on onnistunut tekemään omantuntuisensa ja itsenäisen pitkän sotaseikkailusarjakuvan. Ei hullummin!
Merellisiä jännitteitä
 |
|
Karskit äijät juhlivat riehakkaasti.
|
Toiseen maailmansotaan sijoittuva, viiteen lukuun jaettu tarina kuvaa sukellusveneen miehistön matkaa kohti norjalaissatamaa. Monikansallista miehistöä luotsaa sleesialainen kapteeniluutnantti Reinhart. Englantilaisen sukellusveneen miehistöä on saatu vangiksi, Norjassa odottavat saksalainen esikunta ja uudet ohjeet. Jännitettä matkalla syntyy paitsi aina epävarmasta matkanteosta vihollista vältellen, myös ahtaudesta ja tiukasta komennosta. Miehistö tappaa aikaa korttia pelaten ja ruoasta kinaten, upseerit keskustelemalla sodan vaiheista.
Kukko loihtii muutamiin kohtauksiin hienon latauksen. Esimerkiksi miehistön riehakas juhlatunnelma satamaa lähestyttäessä tai sateen piiskaama Bergenin laiturialue vastaanottokomiteoineen ovat kypsää, mainiota sarjakuvakerrontaa. Esikuvansa veroinen suurten eeposten rakentajana Kukko ei – ainakaan vielä – ole, mutta aika vetävään ja kasassa pysyvään tarinaan hän on pystynyt. Tapahtumat rakentuvat pääosin tapahtumattomuudesta – satamaan pyrkimisestä, ruokavarantojen riittävyydestä ja henkilöhistorioiden väläyttelystä.
Heikkoutena taas voi pitää sellaista perusasiaa, että henkilöiden toisistaan erottaminen vaatii pinnistelyä. Melko täyteen ahdettujen, tummiksi tussattujen ruutujen keskeltä hahmoista kuvataan eniten kasvoja, joten olisi hyvä jos lukija ei joutuisi vaikeuksiin yrittäessään päätellä, kuka puhuu.
 |
|
Täysiä ja tummia kuvia.
|
Tämä on ongelma erityisesti kohtauksissa, joissa käsitellään englantilaisia sotavankeja – vangeista tai heidän asemastaan ei pääse muodostumaan selkeää kuvaa. Ja kun miehistöön on nimetty niinkin mukavan persoonallisia hahmoja kuin Sikarikeisari, Hiki-Hessu ja Elektroniperse, olisi hyvä panostaa myös heidän ulkoiseen kuvaamiseensa riittävästi. Sympaattinen taiteilijasielu Alfred Zamm nousee miehistön jäsenistä selkeimmin esille.
Pratt-vaikutteiden ja tummasävyisyyden lisäksi määräävin piirre Kukon tyylissä onkin pikkutarkkuus. Ihopoimuja, partakarvoja ja sukellusveneen osia myöten kaikki on toteutettu tarkasti. Jonkin verran perspektiivi- ja anatomiahorjahteluja kyllä esiintyy, mutta vain sen verran että ne ovat hyväksyttävissä osaksi tekijän omaa kädenjälkeä. Hartaudella tehty albumi onnistuu antamaan lukijalle tunnetason säväreitä: hyinen pohjoinen meri, ahdas ja epävakainen sukellusvene, pitkä aika ilman kosketusta mantereen elämään alkavat tuntua todellisilta.
Hyvä kokonaisuus
 |
|
Tutun tuntuisia lokkeja.
|
Kuten albumin nimikin antaa ymmärtää, “Sukellus pohjoisessa I” jättää lukijan odottamaan jatkoa. Hyvän jatkotarinan osoitus on, että tämä albumi on kuitenkin draamallisesti itsenäinen kokonaisuus. Jatkossa pienellä, mutta merkittävällä korjausliikkeellä saisi vielä hieman ylimääräistä tyylikkyyttä: albumi on tekstattu aika horjuvalla käsialalla, sitä napakoittamalla yleisilme kohenisi heti pykälän verran.
Albumin kustantanut MKKEntertainment on tehnyt hyvää työtä. Paperi on napakkaa, pehmeät kannet ovat tukevat. Taitossa on pyritty hyödyntämään sivun jokainen neliösentti, missä on hyvät ja huonot puolensa – ruudut ovat niin isot kuin ne A5-koossa suinkin mahtuvat olemaan, mutta välillä tuntuu, että albumia joutuu taittamaan väkisin auki, jotta näkisi myös sisimmäisten ruutujen reunat kunnolla.