Nuortenlehti ja nuorten lehti

“Hau! Hau! – Se on minun kieltäni ja merkitsee suomenkielellä “Hyvää päivää!. Hauau, voff! – Se merkitsee vuorostaan “Hauska tutustua”. Minä nimittäin olen tämän lehden toimituksen ikioma koira ja KIMMO nimeltäni. (…) Minä olen hyvin kiinnostunut siitä, mitä isäntäni täällä tämän lehden toimituksessa kirjoittavat – minun nimissäni. Pää kallellaan minä päivät pitkät katselen, kun syntyy satuja, kertomuksia ja ennenkaikkea värillisiä kuvasarjoja. Niistä minäkin ymmärrän jotakin. Ja kansikuva miellyttää minua aivan erikoisesti. Siinä näyn minäkin. (…) Toivon, että meistä tulee hyvät ystävät. Sulkeudun suosioonne ja heilutan häntääni.” Näillä sanoilla avattiin Nuorten lehti Kimmo, ja pääkirjoituksen ääni kuului lehden maskotille, terhakalle terrieri Kimmolle.

Nuorten lehti Kimmo aloitti ilmestymisensä alkuvuodesta 1945. Se sisälsi runsaasti lapsille ja nuorille suunnattuja novelleja, satuja ja tehtäviä – ja kotimaisia sarjakuvia. Kimmo oli tyypillinen eurooppalaisen perinteen mukainen funny paper, joka sisälsi niin lukemista kuin puuhattavaakin. Lehden tarkoitus oli antaa lapselle pitkään viihdyttävä tuokio. Kimmon takakannessa oli varsin usein irti leikattava askartelutehtävä, jonka takia antikvariaateista löytyvistä kappaleista takakansi sitten usein puuttuukin.

Kansi 7/45: Ami Hauhio

Kimmon sisällöstä oli, varsinkin alkuvuosina, niin suuri osa laadukasta kotimaista sarjakuvaa, että lehden voi hyvällä tahdolla katsoa kuuluvan myös suomalaisten sarjakuvalehtien vähäiseen joukkoon. Lehden piirtäjiä ja kuvittajia olivat mm. Ami Hauhio, Lasse Marttinen, Seppo Arina ja Maija-Kaarina Nenonen. Heti ensimmäisen lehden pääkirjoituksessa julistettiin, että laatuun satsataan. Lehti olikin todella komea niin ulkoasultaan kuin sisällöltään. Kannet olivat ensimmäisissä vuosikerroissa paksua pahvia, mikä takasi lehden säilyvän pitkään. Värejäkin käytettiin, ainakin punaista ja vihreää.

Suomi sotien jälkeen

Kimmon sarjakuvissa keitettiin korviketta ja kitkettiin kasvimaata, tai sitten kuvasarjoissa siirryttiin villiin länteen ja satujen haavemaailmaan. Sotien jälkeisessä Suomessa ei aikuisten eikä lapsien osa ollut mitenkään helppo. Niukkuus vallitsi ja monilta oli isä jäänyt palaamatta rintamalta. Asuminen oli ahdasta ja huveja vähän. Kärsittiin kirjaimellisesti vilua ja nälkää. Kimmokin harmittelee sarjakuvassaan, kuinka polttopuita ei riitä kopin lämmittämiseen.

Kansi 4-5/45: Henrik (Tikkanen?)

Kimmo-lehti syntyi silloisiin oloihin ja sillä oli selkeä tarkoitus tarjota lapsille sekä huvitusta että moraalista tukea. Aatteellisesti lehden taustalta näyttää löytyvän Suomalaisen työn liitto; ja sen silloinen tunnus, kaksi hammasratasta, vilahtaa välillä jopa Kimmo-sarjakuvassa. Lapsetkin haluttiin mukaan jälleenrakennustyöhön. Kimmon missiona oli siis valaa voimaa ja rohkeutta Suomen lapsiin raskaiden vuosien jälkeen.

Vuoden -47 ensimmäisessä numerossa pääkirjoituksessa todettiin: “Vuonna 1947 jokainen kimmolainen on SISUKIMMOLAINEN”. Suomalaisen työn liitto julisti samaisena vuonna Sisukampanjan, jonka avasi tasavallan presidentti J. K. Paasikivi. Kimmo oli ilahduttavan vapaa teennäisyydestä ja kristillisestä kasvatuksesta, jotka yleensä olivat valistuksellisia lastenlehtiä hyvinkin voimakkaasti leimanneet. “SISULLA YLÖSPÄIN, aina voi tehdä vähän enemmän.”

Lapsia innostettiin myös erilaisiin keräyksiin. Erityisen tärkeä oli Lastenlinnan keräys, joka oli aiheena lehden sarjakuvissakin. Kimmo-koira keksi nimikkosarjakuvassaan jopa keräyskortin automaattirei’ittimen. Lehdessä ilmoitettiin, kuinka Lastenlinna-keräys tuotti yli 16 miljoonaa markkaa. Erityismaininnan sai Helsingin suomalaisen tyttökoulun oppilas Vuokko Kuusela, joka sai kasaan peräti 61 960 mk. Arkkitehti Elsi Borgin piirtämä uusi Lastenlinna saatiin valmiiksi vuonna 1948 suomalaisilla ja ruotsalaisilla keräysrahoilla.

Kansi 9-10/47: Poika Vesanto

Numerossa 2/48 oli takakannessa Kansanapu-peli, jossa lapsille opetettiin myös tosiasioita sodan jälkeisestä Suomesta. Pelin johdannossa todettiin, että Suomessa on:

50 000 invalidia
48 000 sotaorpoa
27 000 sotaleskeä
400 000 siirtoväkeä.

Kimmon ilmestymisen aikana Suomen hyvinvointia rakennettiin ja raskaita sotakorvauksia maksettiin. Toki Kimmo ei tuohon aikaan ollut toki yksin tarjoamassa viihdettä ja moraalista tukea lapsille. Kimmon kanssa kilpaili hyvin samantyyppinen lehti Lasten Maailma (1945-1957), jonka keulakuvana oli radiosta tuttu Markus-setä. Myös Koululainen-lehti alkoi ilmestyä vuonna 1945. Valistuksen Lastenlehdessä (1909-1956) oli siinäkin jonkin verran sarjakuvaa. Tehokkaasti koulujen kautta levinnyt Koululainen osoittautui näistä sitkeimmäksi ja se ilmestyy yhä. Lyhytikäinen Piirtopalat ilmestyi sekin vuonna 1945 sisältäen runsaasti kotimaista sarjakuvaa. Ulkomaiseen materiaalin perustuva Sarjakuvalehti aloitti 1949 (ks. Sarjakuvalehdistön vaiheita Suomessa – osa 1) ja muuan Aku Ankka vuonna 1951.

Suuren maailman meininkiä

Ensimmäisen numeron välissä oli yllätyskuponkeja, joilla pääsi Messuhallissa 11. maaliskuuta 1945 pidettäviin nuorten juhliin. Nämä juhlat olivatkin sitten varmaankin Suomen historian suurin lastenlehden lanseeraus, sillä messuhalliin saapui peräti 10 000 henkilöä – ainakin lehden oman ilmoituksen mukaan.

Käärmenotkon kullan sankarit pulassa!

Kimmon kakkosnumerossa kerrottiin oikein kuvien kera, kuinka lavalle karauttivat mm. Käärmenotkon kulta -sarjakuvan cowboy-sankarit. Lapsiyleisökin villiintyi välillä niin että jotkut nousivat jopa seisomaan, mitä vähän paheksuttiin. Tilaisuudessa toimi kuuluttajana Eero Salola. Harvoinpa on Suomessa lasten lehti saanut tällaisen alun!

Myös verkostomarkkinointiin satsattiin heti alussa. Poikalukijoille luvattiin palkkioksi kahdesta tilaajasta Suomen urheilulehden vuosikerta, tyttölukijat saivat sen sijaan vasta viidestä tilaajasta Viuhka-lehden vuosikerran.

Touhakas Maija kasvimaata kitkemässä.

Kimmon päätoimittajana oli Armand Lohikoski numeroon 7/1946 saakka, jonka jälkeen lehden pääkuvittaja Lasse Marttisesta tuli päätoimittaja. Kustantajana oli aluksi Lehtiyhtymä, kunnes numerossa 17/1947 kustantajaksi vaihtui Mantere. Lehden loppuvuosina päätoimittaja oli Olavi Linnus, joka tunnetaan paremmin kirjailijanimellä Gil Dennic. Linnuksen aikana julkaistiin suuret määrät päätoimittajan itsensä kirjoittamia jännitysnovelleja ja sarjakuvien määrä väheni.

Suomalaista sarjakuvaa

Kansitaiteilijana ensimmäisinä vuosina oli lähes joka numerossa Ami Hauhio. Kannet olivat ensimmäisessä vuosikerrassa vankkaa pahvia, mutta sen jälkeen ne pian ohenivat. Sodan jälkeen paperista oli pulaa ja 1946 lehden sivumääräkin oli pienimmillään 12 sivua, kun sivumäärä ennen oli jopa 36. Tosin lehti alkoi samaisen vuoden alusta ilmestyä kahdesti kuussa. Tätä myös mainostettiin näkyvästi. Vuosikerroissa oli silti niin monta kaksoisnumeroa, ettei numeroiden määrä suurestikaan lisääntynyt. Vuodesta 1948 siirryttiinkin taas numero per kuukausi tahtiin.

Kansi 5/1950: Ami Hauhio

Myös painojälki vaihteli suuresti numerosta toiseen, mutta Hauhion kansien taiteellinen laatu säilyi. Niissä kuvattiin yleensä lasten leikkejä yhdessä lehden maskotin, Kimmo-koiran kanssa. Muita kansitaiteilijoita olivat Seppo Arina, Poika Vesanto, Martti Viitala ja Tauno Fahlenius, satunnaisesti oli toki muitakin.

Nuoriso sitoutettiin lehteen perustamalla Kimmo-kerho numerossa 11/1947, jonka jäseniksi pääsi suorittamalla vain tietyt lehdessä ilmoitetut tehtävät (kuten kirjoittaa eräs kesken jäänyt satu loppuun). Kerholaisilla oli oma palsta lehdessä, jossa he lähettelivät lyhyitä viestejä toisilleen hauskojen nimimerkkien suojista. Tämä perinne oli suoraa jatkoa aikaisemmista lastenlehdistä, kuten Anni Swanin toimittamasta Sirkasta. Tosin Kimmon kilpailija, Lasten Maailma -lehti, oli suoranaisesti Sirkalle jatkoa, näin ainakin Lasten Maailman nimellinen päätoimittaja Markus-setä väitti sen ensimmäisessä numerossa.

Takannessa oli yleensä askartelutehtävä, tässä paperinukke (7/1945).

Sirkka-lehdestä (Nuorten Toveri -nimellä 1919-1924, 1926-1945) periytyi Kimmolle myös kerran vuodessa ilmestynyt lukijoiden keskuudessa hyvin odotettu Omin voimin –numero, joka sisälsi lähes kokonaan vain lasten itsensä tekemää aineistoa. Sirkka oli ilmestynyt eri muodoissaan jo yli puolen vuosisadan ajan ennen kuin se lopetti ilmestymisensä samana vuonna, kun Kimmo alkoi ilmestyä.

Anni Swan oli halunnut Sirkka-lehden avulla yhdistää uutta sukupolvea sisällissodan jälkeen. Vahti vaihtui Kimmon myötä ja osin aatteetkin, oikealta siirryttiin vähän vasemmalle, mutta tehtävä oli sama; tulevista sukupolvista kannettiin lehden kautta aidosti huolta. Kilpaileva Lasten Maailma oli selvästi vanhoillisempi ja kasvattavampi.

Mutta mikä mukavinta, Sirkan tavoin Kimmo-lehti julkaisi paljon erinomaista suomalaista sarjakuvaa!

Vaaroja päin oli suomalaista seikkailusarjakuvaa parhaimmillaan.

Ami Hauhiolta Kimmo-lehdessä ilmestyi huumorisarja Touhukas Maija. Lasse Marttinen ja Martti Viitala piirsivät lehden maskotin Kimmon toilailuja. Viitalan pensselistä on lähtöisin myös yksi hienoimmista Suomessa koskaan tehdyistä seikkailusarjakuvista Vaaroja päin. Lännensarja Käärmenotkon kulta oli todennäköisesti Seppo Arinan piirtämä. Monte-Criston kreivi ja Haukansilmä olivat sarjakuvaversioita tutuista nuorisokirjoista. Lisäksi Kimmon sivuille ilmestyi korkeatasoisia ulkomaisia sarjakuvia niin Yhdysvalloista kuin Euroopasta.

Kimmon sarjakuvia esitellään tarkemmin seuraavassa Kimmo-artikkelissa (osa 2). Hauau, voff!

KIMMON VUOSIKERRAT

1945: 1,2,3,4,5,6,7,8,9,10,11
1946: 1,2,3,4,5,6,7,8,9,10,11, 12-13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22-23, 24
1947: 1-2,3,4,5-6,7-8,9-10,11-12, 13-14, 15-16, 17-18, 19-20, 21-22, 23-24
1948: 1,2,3,4,5-6,7,8,9,10,11, 12
1949: 1,2,3,4-5,6,7,8-9,10,11, 12
1950: 1,2,3,4,5,6,7-8,9,10-11, 12
1951: 1,2,3,4-5,6-7,8-9,10,11-12
1952: 1,2,3,4,5,6,7,8

Keskustele Kimmosta Kvaakissa.