 |
Syksyllä 2007 julkaistu “Halpaa makkaraa” on antologia, joka koottiin Animalian avoimen sarjakuvakilpailun sadosta. Aiheena oli tehoeläintuotannon kritiikki. Esipuheessa kehutaan osallistujien korkeaa tasoa, ja monipuolinen kokoelmasta tulikin. Osallistujien ikäjakauma ylsi ala-astelaisista keski-ikäisiin, samoin sukupuolijakauma oli tasainen. Kilpailuosallistujien lisäksi Halpaan makkaraan pyydettiin sarjakuvia muutamilta tunnetuilta sarjakuvataiteilijoilta, kuten Mari Ahokoivulta ja Milla Paloniemeltä.
Katsot johtajan sorkkaan ja sarveen
 |
|
Petri Hannini. Lehmän työpäivät ovat rankkoja.
|
Kilpailun voittajatyöksi valittiin Tuomas Kärkkäisen työ “Eläinkirja”, mutta itse nostaisin parhaaksi työksi kilpailun kakkosen, Petri Hanninin “Pedot”. Hannini rinnastaa oivaltavasti ja pirullisesti tehomaatalouden ja työelämän tavalla, joka tuo mieleen Veikko Huovisen klassikkonovellin “Paneelikeskustelu navetassa”. Tällä tavalla valistava kriittisyys kannattaa suurelle massalle tarjoilla: purevan huumorin kautta ja vähättelemättä lukijaa.
Kuvataiteelliselta saldoltaan Halvan makkaran yleisilmeeksi jää hienoinen tuhnuisuus. Hanninikaan ei ole piirtäjänä mestarillinen, vaikka miellyttävän kevyttä linjaa hän ohuella viivallaan saakin aikaiseksi. Kun Paloniemen ja Wallun osuudet jäävät täyteruutujen mittaisiksi, on varsinaisen albumin varmaotteisin ja tyylikkäin piirtäjä on ehdottomasti Mari Ahokoivu. Hän taas jää tarinallisesti kokoelman parhaista jälkeen. Jostain syystä tällä kiinnostavalla, osaavalla ja taitavalla piirtäjällä tuntuu olevan taipumusta hieman laiskaan ja omanapaiseen käsikirjoittamiseen. Piristystä ideoihin toivon Ahokoivulle, niin kauniit kuvat saisivat ansaitsemansa kontekstin. Suurin osa antologian osallistujista on piirtäjinä harrastelijatasoa, tosin Tuomas Kärkkäinen hallitsee kyllä tietoisen jähmeän ja kohmeisen graafisuutensa. Onneksi tyylien kirjo ja vilpitön tosissaan tekeminen paikkaavat useimpien osalta teknisen horjuvuuden.
Maistuuko liha?
Koska Halpaa makkaraa on sarjakuva-albumi, jolla on sanoma, lukija joutuu taiteellisten sekä valistuksellisten pyrintöjen ristituleen. Esimerkiksi minun pitäisi olla oivaa kohderyhmää tehotuotantokriittisyydelle: olen kaikkiruokainen kulinaristi, joka kokkaa monipuolisesti niin kasvisruokia kuin lihaa. Ruoan eettisyys kiinnostaa minua jo valmiiksi, joten olenko albumin luettuani niin vakuuttunut tehomaatalouden epäeettisyydestä, että sanon tästä eteenpäin pysyvästi ei broilerille, kinkulle tai kananmunille?
 |
|
Mannytsu. Näin ryhdytään kasvissyöjäksi
|
En ihan. Huomaan lukiessani, että valistavimmat sarjakuvat lähinnä ärsyttävät “eläimet on söpöjä, ei syödä niitä” -tyyppisellä naiiviudellaan. Toisaalta nämä työt ovat piirrostyylistä päätellen antologian nuorimpien osanottajien teoksia, joten niihin suhtautuu mielellään armeliaalla ymmärtämyksellä. Nuoruuden mustavalkoisuus ja ehdottomuus on samanlaista, olipa sen aikaansaajana luonnonsuojelullinen tai uskonnollinen herääminen, tai jokin muu innostuksen kohde. Liikuttava on esimerkiksi Marie “Mannytsu” Kumpulaisen “Kasvispihviä ja makkaraa”, söpöllä mangatyylillä piirretty koulun ruokalaan sijoittuva kasvissyöntiheräämisen kuvaus.
 |
|
Taru Kinnunen. Kehitysmaat ovat globalisaation heiteltävinä.
|
Paremmin tehoaa Hanninin ja esimerkiksi Hanna Koljosen “Lihaa” -tarinan mustaksi kääntyvä huumori, tai sitten tiukka asialinja. Taru Kinnusen yksisivuinen “Syy ja seuraus” sopisi oivasti vaikka juliste- tai tarralevitykseen. Siinä tiivistetään tiukkaan pakettiin, miksi lihantuotanto on ongelmallista: se vaatii energiaa suhteettoman paljon enemmän verrattuna kasvissyöntiin. Ruoantuotannossa selvitään paljon vähemmällä, mikäli ihminen saa energiansa suoraan kasviksista, sen sijaan että syöttää kasvikset ensin eläimelle ja syö sitten eläimen.
Ajattelemisen aihetta
Koska antologian näkökulma on tiukasti rajattu tehomaatalouteen, antaa teema selvän yhtenäisen linjan kokoelmalle. Mikäli lukija alkaa albumin perusteella pohtia tehotuotettujen elintarvikkeiden välttämistä, lienevät jatko-ohjeet paikallaan. Kannattaa tutustua lähiruokaan sekä laajentaa kasvisten käyttöä omassa ruokavaliossaan. Mikäli haluaa tehopaketin molemmista aihealueista, löytyy järkeviä kasvisreseptejä esimerkiksi Vegaaniliiton julkaisemasta keittokirjasta “Härkäpapua sarvista”. Animalian antologia toivottavasti herättelee myös omaehtoiseen pohdintaan eri ruokavaihtoehtojen hyväksyttävyydestä. Kumpi on eettisempää, suomalainen hirvenliha vai brasilialainen appelsiini? Riittääkö omatunnolle, että vaihtaa halpiskananmunat kalliimpiin luomutuotteisiin, vai pitääkö kananmunat jättää kokonaan pois omasta ruokavaliosta? Mikäli syö halvinta mahdollista broilerinlihaa, pitäisi olla kanttia myös hyväksyä broilereiden lyhyt elinkaari ja ahtaat elinolot. Jos se ahdistaa, pitäisi olla valmis maksamaan ruoasta enemmän, jotta eläimillä olisi paremmat olosuhteet tai ryhtyä suosimaan kasvisvaihtoehtoja.
Minulla pisti silmään esimerkiksi mainitussa “Kasvispihviä ja makkaraa” -tarinassa koululainen, joka käy heittämässä liharuoan roskiin ennen kuin hakee kasvisruokaa tilalle. Miksi näin, eikö olisi ollut parempi syödä jo lautaselle otettu ruoka, niin ei olisi aiheuttanut turhaa biojätekuormaa?
Halpaa makkaraa – tehotuotantokriittisiä sarjakuvia
Animalia 2007, 54 sivua
ISBN 9789519870083
Toimitus ja graafinen ilme: Eeva Suhonen