Jaahas, täytyi se tämäkin nähdä. Lapsuudesta muistiin jäänyt, se pelottava mies, joka oli sankari, onkin yhtäkkiä isä. Ja pojasta ei tahdo tulla miestä ollenkaan. Hurja seikkailu, jossa nähdään, kestävätkö perhesiteet kaiken taustalla vellovan myrskyn. Pitääkö joskus valita perheen sijasta jotain muuta? Joutuuko joskus pohtimaan oikeaa ja väärää? Vaikka verisiteen kustannuksella?
Batman ja poika
 |
Tarina: Grant Morrison
Kuvitus: Andy Kubert
Tussaus: Jesse Delperdang
Värit: Guy Major
Toimitus USA: Peter Tomasi
Toimitus FIN: Jouko Ruokosenmäki
Suomennos: Petri Silas
Batmanin loi: Bob Kane
Egmont Kustannus Oy Ab
96 sivua, neliväri, pehmeäkantinen
Hinta: 8,90€
Kun ne osaavatkin olla niin hyviä nämä Egmontin supersankarisarjakuvat nykyään. Kahdesta on kokemusta, Teräsbritti ja tämä kyseinen Batman ja poika. Ja molemmat kolahtivat – ja kovaa. Näiden mukana sain kosketuksen jälleen Teräsmieheen ja Batmaniin joiden lukemisvaiheen luulin jo ylittäneeni iän puolesta. Niin kuin nyt hyvälle sarjakuvalle olisi joku yläikäraja. Ovathan nämä erilaisia kuin ne aiemmat. Jotenkin – no ei nyt realistisempia, mutta – todentuntuisempia. Pelottavampia.
Batmanista ovat vain mielessä ne lapsuudessa kuullut lällätyslaulut: “Batman oli mielipuoli…” Siksi tämän albumin laatu ja sen “aikuisuus” olivat yllätys. Jos ennen tämän albumin lukemista joku olisi kysynyt, mitä tulee mieleen Batmanista, niin olisin vastannut: “Naamioitu lepakkomies. Gotham City. Robin.” Tämä on siis ensikosketukseni Batmaniin pitkästä aikaa, joten näkökulmat ovat sen kaltaiset.
Ilmeisesti se on sitten nykyään joku tapa. Uusissa seikkailusarjakuvissa on useasti ensin sanaton yhden tai muutaman sivun johdanto, ennenkuin tulee vasta tarinan nimi ja tekijät. Ja mistä tarina vasta alkaa. Ikinä en ole alkuruuduista mitään tajunnut, ehkä sen tarkoitus on vain nostattaa fiilistä? Batmanissakin se löytyy, alusta. Siinä on tarkoitusta viitata ilmeisesti johonkin vanhempaan seikkailuun tai Batmanin historiaan.
Tarina alkaa täysin muulla, mitä on odotettavissa. Mikä nyt on tämän päivän sarjakuvassa rikkaus. Kun se ennalta-arvattavuus on niin tautisen lähellä nykysarjista. Yhtäkkiä, kun odottaa perusseikkailua, missä sankari pelastaa lapsia tai naisia palavasta talosta tai rosvolta, tuleekin esiin sankarille poika. Velvollisuus ja verisiteet. Moraalitarina. Mitä ihmettä?
Grant Morrison uskaltaa tarinallaan rikkoa kaikkia normeja. Vai eikös se ennen ollut niin, että tapahtui mitä tapahtui, niin isän ja pojan välinen side oli katkeamaton. Isä oli aina perheen pää ja oikeassa. Vaikka hän eläisikin ns. kaksoiselämää kuten tässä. Eikö ne pahat ihmiset aina tulleet perheen tai yhteisön ulkopuolella, joita vastaan taisteltiin. Perheenä. Edes psyykkisesti? Löytyyhän näitä isän ja pojan välisiä katkeamattomia siteitä. Vrt. Tex ja Kit Willer. Ilkka Remeksen Antti ja Aaro Korpi. Tarzan ja poikansa. Ja ne lukuisat muut.
 |
|
Batman, Robin ja Damian
|
Batman joutuu todellisen koetuksen eteen kun poikansa onkin saanut mitä järkyttävimmän kasvatuksen. Jo nuorena tappaminen on hänelle normaalia. Eikä se edes tuota hänelle tuskaa. Kuitenkin tarinan lopussa oleva tilanne antaa hahmolle moninkertaisemman luonteen: kysyvä ilme, se viattomuuden piirre lapsen kasvoilla. Epätietoinen tilanne. Kysymykset: “Äiti? Äiti?” luovat vielä osaltaan ilmapiiriä, minkä takia tarinan luettua fiilis oli varsin kaksijakoinen. Toisaalta mahtava seikkailu. Toisaalta karmea seikkailu.
On spekuloitu, että Damian ei olisikaan Batmanin poika, vaan koko juoni paljastuisi myöhemmin. Se rikkoisi tarinan ideaa. Jonkin verran. Toisaalta se jättäisi myös ehkä helpottuneemman tunnelman. Kaiken kaikkiaan tämä oli tarinana moraalisesti varsin opettavainen. Jos sen osasi tulkita oikein. Jos.
Mitä jos myöhemmin paljastuukin, että Damian on jonkun toisen poika, käyköhän enää niin, että otan Batmania hyllystä ja luen sitä uudelleen. Ehkä ei. Hiukan näitä spekuloijia tukee se, että albumin nimi on “Batman ja poika” joka jälkeenpäin ajateltuna voi viitata mihin tahansa poikaan. “Batmanin poika” (kuten aluksi luin), olisi ollut selkeämpi argumentti tyrmätä skeptikoiden epäilyt.
Pojasta polvi paranee: Andy Kubertin jälki on mahtavaa. Joe Kubertin poikana Andy näyttää hallitsevan piirtämisen jalon taidon isäänsä paremmin, tai ainakin tyyliltään miellyttävämmin: taustat on nimittäin muistettu piirtää. Andyn ja Joen piirrosjälki on varsin samankaltaista muuten, paitsi että ilmeet on muutettu Andyn taiteessa komeammiksi (joka ei välttämättä ole realistinen pointti, siinähän kaunistellaan) ja taustat on piirretty. Joella ne monesti näyttävät unohtuneen. Lisäksi Joe käyttää tyylikeinona vauhtia tai asetelmaa kuvatessaan jättää taustat pois. Tämä onkin Andyn taiteessa se pointti, mikä nostaa hänet vertailussa paremmmaksi. Joe Kubertin Tarzan ja Tex Willerin värillinen suuralbumi Yksinäinen kostaja vertailukappaleina. Andyn viiva taas on vauhdikasta ja iskevää. Sekä todentuntuista. Jossakin mielessä. Jos ruvetaan oikein miettimään, niin ehkä Joen taito kuvata ihmiset rumina ja karmeina kuten monet ovat, on enemmän totuuden kuvaamista kuin Andyn jälki.
Kaiketi. Tai ehkä DC:n maailmassa on vain komeita ja kauniita. En tiedä, en ole käynyt. Piirtäjät siitä kertovat, jokainen eri tavalla.
Batman ja poika on piirustukseltaankin hienosti toteutettu teos. Tilannekuvat Kubert taitaa. Samoin ilmeikkäät kasvot. Batman on pelottava, jopa pelottavampi kuin silloin lapsena. Batmanin pojalla, eli Damianilla on suhteellisen pieneksi pojaksi kuitenkin silloin tällöin aika eläimelliset piirteet. Ehkä Kubert halusi tehdä kirjoitettuna selvästi häiriintyneestä pojasta myös kuvallisesti häiriintyneen pojan. Muussa tapauksessa Andy voisi vapaa-ajallaan treentata vaikkapa lasten ilmeiden ikuistamista.
Vaikka olen aina arvostanut Andyn isän, Joe Kubertin työtä (Tex Willer Yksinäinen Kostaja- kirjan myötä), tuntuu, että tämä Kubert on se parempi Kubert. Näkisin mielelläni Andyn isänsä tavoin Texi Willeriä piirtämässä.
Toimituksellisesti pidän Jouko Ruokosenmäen jäljestä. Hänen toimittamiinsa albumeihin, varsinkin DC:n sellaisiin, on panostettu. Selkämyksestä löytyy teksti, mistä helposti löytää albumin hyllystä. Asetelma on tasainen, kokonaisuus siisti ja hillitty. Kun sama hoituisi vielä Pikoissa ja Fantasioissa. Samanlaisina fontteina juuri mainituissa selkämysteksteissä. Tässäkin albumissa jälkitekstit ovat mukana. Hyvin toteutettuina. Artikkeleiden puuttuminen hiukan häiritsee, muttei pilaa kokonaisuutta.
Loppufiilis:
Tunnelmaksi jäi varsin kaksijakoinen fiilis juonen suhteen. Mutta kai Batman toimi sitten kuitenkin moraalisten ja eettisten kysymysten mukaan. Seikkailuna tarina oli erinomainen. Jopa loistava. Miten se on mahdollista parjatulta kalsarisarjakuvalta? Ostakaa ja lukekaa. Älkääkä unohtako sitä Teräsbrittiä.
© 2008 DC Comics, Egmont Kustannus Oy Ab