Sarjakuvien Suomi 100
 |
|
Kansikuviin oli panostettu ehkä hivenen enemmän kuin sisäsivujen kuvitukseen.
|
Heimosoturi Ismo
Kuvat: Urpo Mikkonen
Teksti: Lauri Pakkala
Heimosoturi Ismo -sarjakuvalehti
Sisä-Suomen Sanomat, Äänekoski 1957-58
Täysin suomalainen sarjakuvalehti oli erittäin outo lintu 1950-luvulla. Kotimaiset sarjakuvajulkaisut tahtoivat olla yksittäisiä, kerran vuodessa ilmestyviä koostealbumeita aikakauslehtien huumorisarjoista, Pekka Puupäätä ja Rymy Eetua. Heimosoturi Ismo on näistä poiketen historiallinen ja jatkuvajuoninen seikkailusarjakuva.
 |
|
Takakannen esittelyteksti
|
Sarjan käsikirjoittaja, kirjailija Lauri Pakkala (1924 – 1967), oli lehden julkaisijana toimineen Sisä-Suomen Sanomien päätoimittaja. Epäilemättä näin heikkotasoinen ja amatöörimäinen julkaisu ei olisi muuten nähnyt päivänvaloa. Lehdessä oli vain reilut parikymmentä mustavalkoista sivua ja se oli pienikokoinen, A5 eli n. 15X21 cm. Kanteen oli käytetty sentään kahta väriä, mutta ei mitenkään tehokkaasti.
Tarina kertoo nuoresta hämäläispoika Ismosta, jonka kylään savolaiset hyökkäävät. Vierasheimolaiset surmaavat suurimman osan miehistä ja loput viedään savoon ja alistetaan orjiksi. Orjien joukossa on myös Ismo ja tämän sydänystävä Leena, “Ismon entinen leikkitoveri kotitanhuvilta”.
 |
|
Tekijäin saatesanat.
|
Ensimmäisessä numerossa julkaistuissa saatesanoissaan tekijät kertovat suunnanneensa sarjakuvansa “jo hiukan varttuneemmalle nuorisolle” tarkoituksenaan tarjota sellaista luettavaa, joka ei ole “hengeltään vaaraksi nuorison terveelle kehitykselle.”
“Valitessamme aiheeksi heimosodat, emme tehneet sitä siinä mielessä, että pyrkisimme ihannoimaan sotaa ja että kerrontamme kautta voisimme tarkkailla jonkun heimon negatiivisia enempää kuin posetiivisiakaan [sic!] puolia, vaan että löytäisimme molemmista osapuolista ne ihmistyypit, hyvät ja huonot, joista on koostunut yhtenäinen ja yksimielinen Suomen kansa.”
Vaikka “jonkun heimon negatiivisia puolia” ei tekijöiden mukaan pyrittykään tuomaan esille, on savolaiset melko laajalti kuvattu rumempina ja aggressiivisempina hahmoina kuin hämäläiset.
 |
|
Seikkailun aloitus.
|
Savolaisten nököhampainen päällikkö Iso-Tuomo tuo hämmentävästi mieleen jopa jotkut Asterixin hahmot.
Tarina juoksee, toteutus ontuu
Tarina itsessään on saatu suhteellisen vetäväksi ja siinä on kylliksi jännitteitä. Käsikirjoituksen toteutus sarjakuvana kuitenkin ontuu ikävästi. Sitä rasittaa erittäin runsas teksti, joka on tuon tuostakin silkkaa proosaa. Esimerkki tekstilaatikosta:
“Ismoa ei nukuttanut. Alakuloisena ja synkkänä istui hän karsinan murkassa. Hän kuuli vartiomiesten askeleet ja huuhkajan onton ujelluksen, mutta silti hänen ajatuksensa olivat kotona. Hän näki isän ja äidin, näki sen kuinka keihäs kaatoi urhean miehen. Kyynel nousi väkisinkin silmään, rintaa ahdisti, mutta sieltä alta orasti uusi toivo. Nuorukaisen silmässä heräsi hiljalleen taistelija ja mies.”
 |
|
Savolaisten heimopäällikkö.
|
Tästä tulee eittämättä mieleen, että julkaisematta jäänyt nuortenkirja on yritetty sovittaa sarjakuvaksi. Pakkalan bibliografiassa on kuitenkin vain yksi nuortenkirja (salanimellä sekin) ja vain muutamia aikuisten romaaneja. Kirjallisesta alkuperästä kertovat kuitenkin myös useat erikoiset puhekuplat:
“Niin, huokasi Ismo, he olivat taistelijoita, niin kuin isäsi kuin minun isäni ja tuo metsien kuningas.“ Toden totta, kuplaan on tosiaan tekstattu mukaan tuo “huokasi Ismo”.
Pakkala oli Heimosoturi Ismon aikaan 33-vuotias toimittaja, ja vuonna 1960 julkaistuun esikoiskirjaan oli vielä parisen vuotta aikaa. Kuvittaja Urpo Mikkosesta eivät aikakirjat kerro mitään, joten on vaikea sanoa oliko hän Ismoa tehdessään vasta nuori aloittelija vai jo vanhempi innokas harrastaja. Myöhemmistä sarjakuvista tai muusta taiteellisesta työstä ei valitettavasti löydy viitteitä.
Sarjakuvantekijänä Mikkonen on auttamattoman kömpelö, puhekuplien lukujärjestyksen suhteen joutuu usein hämilleen. Selitystekstit peittävät joskus yli puolet ruudusta. Oletettavasti tekijät pitivät runsasta tekstiä vain hyvänä, lukutaitoa kehittävänä ja sanavarastoa rikastuttavana. Piirrokset ovat harmillisen hapuilevia, Mikkonen tasapainoilee realistisemman esitystyylin ja karikatyyrien välillä kehnolla menestyksellä. Runsas ja hutaisten tehty viivavarjostus ei auta asiaa. Paremmin toteutettuna sama tarina voisi olla ihan kelvollinen sarjakuva.
Seikkailun loppu
 |
|
Vankeudessa.
|
Mutta miten Ismon ja Leenan kävi? Tarmokkuutensa ja ehdottoman oikeudentajunsa ansiosta reilu ja reipas Ismo pääsee lopulta savolaisten suosioon. Kuinkas muuten. “Ismosta kasvoi ja vaurastui mitä salskein nuorukainen. Jäntevä vartalo kohosi mitassaan yli kolmen kyynärän. Vahva käsivarsi oli kaatanut kymmenittäin kontioita ja lähettänyt erehtymättömällä varmuudella milloin keihään, milloin nuolen riistan kylkeen.” Päällikön tyttärenkin Ismo pelasti susilauman hampaista, mutta orjana hän pysyi. Lukuisista karkausyrityksistään huolimatta hänen rohkeutensa ja miehekkyytensä palautti päällikön luottamuksen Ismoon.
Vienalaisten hyökätessä verisesti savolaisten keskuuteen onnistuvat Ismo ja Leena syntyneessä hässäkässä pakenemaan. Karkumatkan aikana Leena osoittautuu oivaksi metsästäjäksi ja taitavaksi jousiampujaksi. Karkumatkallaan he lopulta yhyttävät Leenan isän. Monien vuosien jälkeen! Kuinka ollakaan!
 |
|
Hurja taistelu kontiota vastaan.
|
Karkulaiset pääsevät palaamaan hämeeseen omaan kyläänsä, mutta tarina jää kesken, hämäläisten suunnitellessa kosto- ja vapautusretkiä lappalaisten ja savolaisten keskuuteen.
Ismoa ilmestyi vuonna 1957 syys- ja joulukuun välissä viisi numeroa, mutta seuraavana vuonna enää yksi. Tekijät ovat viimeisessä numerossa vielä optimistisia:
“Arv. lukijamme. Pahoittelemme, että tämän numeron ilmestyminen on viivästynyt eräiden teknillisten syiden takia, mutta sitä suurempi onkin ilomme kun voimme tämän teille postittaa ja ilmoittaa, että vastaisuudessa tulee ilmestyminen tapahtumaan säännöllisin väliajoin.”
Heimoaatteella kansainvälistä hapatusta vastaan?
Ismo oli selvästi yritys olla jonkinlainen vastaisku ulkomaalaisia sarjakuvalehtiä vastaan. Vuosikymmenen puolivälissä vellonut keskustelu sarjakuvien turmelevasta vaikutuksesta oli varmasti vielä hyvässä muistissa. Siihen viittavat ainakin Ismon tervehenkisyyttä korostavat mainoslauseet useammassakin lehdessä. Ehkä kirjailija Pakkala oli myös huolissaan seikkailullisten nuortenkirjojen kohtalosta nuorisoon vetoavien sarjakuvalehtien puristuksessa.
 |
|
Viitosnumeron kansi.
|
Heimosoturi Ismon ilmestymisen aikaan pari isoa studiota valmisti kotimaisia elokuvia lähes teollisesti. Historiallisia seikkailuelokuvia oli harvassa, mutta muuta viihdettä tuli kuin liukuhihnalta. Vastaavan tyyppinen sarjakuvalehtituotanto Suomessa ei missään vaiheessa päässyt kunnolla vauhtiin, puhumattakaan siitä että Suomeen olisi syntynyt USA:n tai Belgian kaltaista sarjakuvateollisuutta. Ruotsissakin oman lehtensä saivat radiokuunnelmahahmo Lilla Fridolf vuonna 1960 (Pikku Riku), armeija-aiheinen 91:an eli Mokkeri vuodesta 1956, lasten Pellefantti (Pellefant, lehtenä vuodesta 1965) sekä maalaishuumoriin pohjaava Åsa-Nisse (Härmän Janne).
Suomalainen sarjakuvateollisuus omine lehtineen jäi tulematta ja toteutumatta. Heimosoturi Ismo jäi yksittäistapaukseksi.
Kiitokset Mika Myllyselle aineiston kuvaamisesta!