Sarjakuvien Suomi 100
Kerberoksen pila- ja sarjakuvat
Tekijä: Signe Hammarsten-Jansson
Julkaistu: Kerberos 1-12/1919
Signe “Ham” Hammarsten (1882-1970) valmistui piirustuksenopettajaksi Tukholman taideteollisesta koulusta. Hän haaveili kuitenkin kuvanveistäjän urasta ja pääsikin avioliiton kautta melko lähelle epärealistista tavoitettaan. Hammarsten tapasi tulevan miehensä Viktor Janssonin (1886-1958) Pariisissa. Koulun kipsivalukurssista oli hyötyä kun pariskunta teki paljon yhteistyötä Janssonin veistoateljeessa. Perheen muuttaessa Helsinkiin Signe odotti esikoistaan. Ensimmäisen maailmansodan alussa hän muutti joksikin aikaa Tove-tytön kanssa Tukholmaan, Viktor taas pysyi ennen rintamalle joutumistaan Helsingissä. Vuosikymmenen jälkipuolisko oli raskasta aikaa koko perheelle, eritoten Viktorille.
Sodan jälkeen Ham kantoi vastuun perheen elättämisestä. Se vaati pitkiä päiviä kirjoituspöydän ääressä. Hän kehittyi karikatyristina ja pilakuvien tekijänä mestarilliseksi, ansaiten lempinimen “pikku kobra”. Suomenruotsalainen naistenlehti Astran nosti vuonna 1922 Hamin esimerkiksi modernista uranaisesta. Haastattelu oli otsikoitu: “Naimisissa olevan naisen työ kodin ulkopuolella.”
 |
|
© Signe Hammarsten-Jansson 1919
|
Kerberoksen kuvittajiin kuuluivat alusta asti Cara L. eli Carolus Lindberg ja Heino Aspelin, jotka olivat mukana toimituskunnassa. Suomalaiseen 1900-luvn alun kuvitustaiteeseen perehtynyt tunnistaa myös useimmat muut piirtäjät: Rudolf Koivu, Oscar Furuhjelm, Albert Gebhardt ja M. Paalanen. Vastaava toimittaja Topi Vikstedt suunnitteli kannet ensimmäisiin lehtiin.
Kakkosnumerossa mukaan liittyivät Vilho Kojo ja Gunnar Paer. Ensimmäisenä vuonna ilmestyi neljä lehteä, joista viimeinen oli kaksoisnumero 4-5/1917. Toisen vuosikerran alusta myös Hjalmar Löfving sekä P. Leinonen ja V. Alhonen avustivat lehteä. Vikstedt kantoi silti edelleen kuvituksellisen päävastuun. Signe Hammarsten-Jansson oli kuvittajaköörin ainoa nainen. Hän piirsi vuoden 1918 Joulunumeroon eri versioita leijonavaakunasta. Jos aihe tuntuu tutulta, se johtuu siitä että tänä vuonna lakanafirman mainoskampanjassa oli täysin sama teema. Pilapiirtäjän uransa Ham aloitti ruotsinkielisen Luciferin joulujulkaisussa ja piirtäessään Kerberokseen hän avusti myös Fyreniä.
 |
|
Yhtenäinen Pohjola © Signe Hammarsten-Jansson 1919
|
Alkuvuodesta 1919 syntyi näyttävä karikatyyri Mannerheimista. Pilakuva liittyy siihen, kun Ruotsi havitteli itselleen Ahvenanmaata käyttäen hyväksi Suomen sekasortoista tilaa. Vastaperustettu Kansainliitto kuitenkin lopetti rajariidan vahvistamalla vuonna 1921 saariston kuuluvan Suomelle. Signen kynästä syntyi lehteen muitakin karikatyyreja. Komein sarja on neljän kuvan kokonaisuus, joka esittää helsinkiläisiä taidesalonkien omistajia eli galleristeja.
Keväällä 1919 Ham piirsi kuvasarjan siitä miten elintarvikekomissio ei ymmärtänyt kansan sokeripulaa. Ensimmäisen ruudun mukaan lehdissä kerrottiin, että ulkomailta oli tulossa laivalasteittain ruokaa. Virkamiehet kuitenkin käännyttivät avustuskuljetukset pois, ja kansalaiset saivat tuskailla minimaalisten korttiannostensa varassa.
Myöhemmin syksyllä Hamin kuvissa nähdään kehnoa ruissatoa manaava maanviljelijä. Itsenäistymisen alkutaipaleella Suomessa oli kova pula ruoasta. Asia painoi luonnollisesti varsinkin perheenäitien mieltä.
 |
|
Taiteilijoista löytyy sekä temperamenttia että tarvetta tulla tunnustetuksi. © Signe Hammarsten-Jansson 1919
|
Yhdessa Hamin pilakuvasarjassa taas Ville (Vallgren?) lähtee ovet paukkuen Taiteilijaseurasta, vai lähteekö sittenkään…? Kuvataiteilijat kilpailivat verisesti siitä, kuka pääsee toteuttamaan julkisia teoksia. Hamilla oli tästä runsaasti kokemuksia perhepiiristä. Hänen miehensä jäi usein veistokilpailuissa toiseksi, mikä varmasti kiristi ilmapiiriä myös kotona.
 |
|
Heinä- ja elokuu vuoden 1919 kohokohtia kuvaavasta kuvasarjasta © Signe Hammarsten-Jansson 1919
|
Hamin viimeiseksi jäänyt työ Kerberokselle oli joulukuun 1919 numerossa julkaistu kahdentoista kuvan sarja, joka summasi vuoden tapahtumat. Vikstedt oli tehnyt vastaavan kokonaisuuden edellisenä vuonna, mutta nyt Ham pääsi näyttämään muun muassa Mannerheimin kanssa, että yksityiskohtaisten karikatyyrien lisäksi hän hallitsi myös yksinkertaisen tyylittelyn.
Topi Vikstedt perusti Kerberoksen yhdessä kollegojensa kanssa “taistelemaan kaikenlaista humpuukia vastaan”. Ensimmäinen numero ilmestyi lokakuussa 1917. Lehden esikuvana toimivat saksalaiset, Simplicissimus ja Fliegende Blätter, jotka edustivat maailman pilalehtien ehdotonta huippua. Vikstedt oli kaksikielinen ja niinpä Kerberoksestakin otettiin painokset molemmilla kotimaisilla.
 |
|
Kerberos -lehden kansi. Varjokuvassa näkyy helsinkiläistyttöjen uudenvuodenunelma tai sitten se vain ennustaa vaikeita aikoja Mannerheimille. © Signe Hammarsten-Jansson 1919
|
Parissa vuodessa lehden irtonumerohinta kolminkertaistui kolmeen markkaan. Toimitus ei kuitenkaan saanut lehden taloutta balanssiin, avustajat kaikkosivat, ja Kerberoksen taru päättyi vuonna 1921. Vikstedt ei tästä lannistunut, vaan perusti muutaman vuoden kuluttua uuden lehden, Puntarin. Ham avusti myös sitä. Myöhemmin Hamin töitään julkaisivat ruotsinkieliset pilalehdet Garm, Lucifer ja Fyren sekä päivälehdet Hufvudstadsbladet ja Svenska Pressen.
Signen osa-aikainen työ Suomen Pankin setelipainossa helpotti Janssonin perheen taloudellisia paineita 1920-luvulla. Hamin käsissä syntyi noin 170 postimerkkiä, obligaatioita, vesileimoja ja seteleitä. Hän piirsi “ansiotöikseen”, luonnehti Tove Jansson myöhemmin äitinsä tekemistä. Muun puuhan ohella syntyi kansia ja kuvituksia romaaneihin, runonkokoelmiin ja tietokirjoihin.
Oman työhuonen Signe sai vasta, kun perhe muutti Lallukan taiteilijakotiin v. 1933. Taiteilijaperheestä kirjoitettiin siihen aikaan lehtiin “kotijuttuja”, joiden pääosassa oli kuvanveistäjä Viktor. Signeä tituleerattiin yleensä kotirouvaksi. Moderni, tasa-arvoisempi käsitys naiseudesta yleistyi vasta paljon myöhemmin.
Osallistu Kvaakin Sarjakuvien Suomi 100 -keskustelun.
Vuosilta 1917-1966 valitut sarjakuvat listattuna.
Lähteitä:
Boel Westin, Tove Jansson Sanat, kuvat, elämä. Schilds, 2008
Marja Ylönen, Pilahistoria, SKS 2001
Olavi Järvi, Parhaat pilapiirtäjämme. Tammi, 1979
Jaakko Puokka, Kolmipäinen koira. Topi Vikstedt, 1920-luvun taiteilija ja hänen maailmansa. Otava, 1983