Joskus kirjat tai sarjakuvat leimautuvat voimakkaasti johonkin paikkaan. Gustave Dorén Kuvaraamattua selailtiin varovasti ja suuressa hiljaisuudessa lapsuuden mummolan salissa, vanhapoikasedän huussissa luettiin sitä yhtä ja samaa Hymyn numeroa 1970-luvun alkupuolelta yhtä hiljaa. Sen kuvareportaasissa pientilallisen leski kertoi naturistisista taipumuksistaan. Elämän mittaan tähän samaan sarjaan on päässyt myös yksi Aku Ankan taskukirja, 117 Juhlaparaati.
Ensimmäisenä iltana appiukon vanhalla kotipaikalla etsin jotakin uniluettavaa. Kirjoja talossa oli paljon, muun muassa Kalle Päätaloa puolen hyllymetrin verran, ja Valittujen Palojen Kirjavalioita saman verran. Kaipasin kuitenkin jotakin kevyempää, ja minua kehotettiin katsomaan tv:n alla olevasta kaapista. Se oli puolillaan romanttista kioskikirjallisuutta. Pinojen päällä oli kuitenkin yksi mieluinen luettava, jo mainittu taskukirja vuodelta 1989. Taskari lienee vaimon serkkujen peruja, omistuskirjoitusta sarjakuvassa ei ole. Esilehtien väritetyt kuvat kertovat aikaisemmasta, nuoresta lukijasta.
Juhlaparaatista on sen jälkeen tullut joka kesäinen luettava. Tänäkin kesänä taskukirja on luettu. Ensimmäisessä, Carpin piirtämässä ja käsikirjoittamassa tarinassa Aku ja pojat tempautuvat videopelin sisään seikkailemaan. Kysymys on Auruksen valtakunnan valokruunusta ja sen suomasta hallitsijan asemasta.
 |
Taskukirjan tarinoista erityisesti mieleen jää kaksi: Vanhan linnan salaisuus ja Vesi on poikaa! Edellinen on niin sanottu interaktiivinen sarjakuva, jossa lukija saa tehdä valintoja. “Haluatko kavuta muurille” vain “kuljetko mieluimmin ovesta?” “Jos uskot aaveisiin, jatka sivulta 97. Jos et, selaa sivulle 79.” Kaikkiaan tarinalla on tarjolla kuusi erilaista loppua. Näitä lukijaa osallistavia sarjakuvia ilmestyi taskukirjoissa useampiakin.
 |
Ilmeisesti ainoaksi laatuaan jäi akvaattista tietoa lisäävä Bruno Concinan käsikirjoittama ja Giorgio Cavazzanon piirtämä opetuskertomus Vesi on poikaa! (Paperino e la storia dell’acqua dolce). Pelle Peloton oli kehittänyt tietokoneen, joka viidessä sekunnissa omaksui ison nivaskan kirjatietoa ja tarjoili sen tiedonnälkäisille mielyttävässä ja helpommin omaksuttavassa muodossa. Tällaisia puhtaan opettavaisia kulttuurihistoriaa läpikäyviä tarinoita en taskukirjoista muita muista.
Taskukirja ei muuten sisällöltään nouse juuri muiden taskareiden yläpuolelle, mutta ei ole mikään pohjanoteerauskaan. Tasaisen sekalaista keskivertotavaraa, juuri sellaista jonka ääressä on helppo unen päästä saada kiinni. Erityiseksi sen tekee sijainti kesänviettopaikan tv-kaapissa. Siellä se taas odottaa seuraavaa kesää.
Kvaakissa on keskustelu taskareiden nykytasosta vuodesta 2004 alkaen. Kvaakkilaiset ovat myös listanneet mielestään parhaita taskareita. Kvaakin taskarikolumneista on puhuttu 1970-luvun suuressa taskarikeskusteluketjussa.