Sarjakuvia on pidetty maskuliinisena harrasteena siinä missä pelejäkin. Ja jos eivät kaikki sarjakuvien lukijat ole poikia/miehiä, niin sarjakuvien sankarit ainakin.
Näinhän sitä usein luullaan. Väitteen voi kuitenkin todistaa vääräksi kävelemällä lähimpään kirjakauppaan. Esimerkiksi kevyen eurooppalaisen sarjakuvan suomentajana kunnostautuneen Semicin valikoimasta löytyy kaksikin sankaritarta, joista myös suomalaiset lukijat ovat voineet nauttia jo useamman vuosikymmenen ajan. Sekä Roger Leloupin Yoko Tsuno että François Walthéryn eri kokoonpanoilla kokoama Natasha seikkailivat jo 70-luvulla Ruutu- ja Non Stop -lehtien sivuilla.
Sekä Yoko Tsuno että Natasha ovat kaikin tavoin mahdottomia sarjakuvasankareja. Yoko Tsuno on japanilainen parikymppinen nainen, jossa ei ole muuta erikoista kuin huomattava ystäväkaarti maapallon eri kolkilla ja vähän muuallakin. Yokoa ei voi sanoa edes seksikkääksi, päin vastoin kuin ylikurvikasta Natashaa. Yokolla ei myöskään ole varsinaista ammattia, mutta kylläkin varaa lennellä ympäri maailmaa omalla suihkarilla.
Natasha joutuu sen sijaan hoitamaan lentämisensä Bardaf-lentoyhtiön lentoemona. Hänen seikkailunsa alkavat yleensä tavalliselta reittilennolta, joka muuttuu jossain vaiheessa draamaksi tai farssiksi. Taannoin tarinan aiheeksi riitti kaappaus ja pakkolasku pääkallonmetsästäjiä kuhisevaan viidakkoon, mutta viime vuosina yhä useamman juonen kantimeksi on tarvittu hulluja tai miljardöörejä tai sekä että.
Pari vuosikymmentä Ruudun ja Non Stopin jälkeen Semic on tuonut Yoko Tsunon ja Natashan takaisin Suomeen. Semicin julkaisemat tarinat ovat uutta tuotantoa eli suomennokset ilmestyvät parin vuoden viipeellä alkuteosten jälkeen. Osa lumosta on kuitenkin karissut vuosikymmenten varrelle.
Sekä Walthéryn että Leloupin piirrostekniikka on kehittynyt sitten 60/70-luvun, mutta samalla osa hahmojen viehätyksestä on valitettavasti kadonnut. Etenkin Yoko Tsuno – Matka halki aikojen -aikamatkatarina on masentava esitys. Sen sijaan Walthéry on onnistunut käsikirjoittajia kierrättämällä säilyttämään osan Natashan alkuperäisestä imusta.
Kummallekin sarjalle olisi eduksi, jos Semic ottaisi kustantaakseen uusia painoksia vanhoista Yoko Tsunoista ja Natashoista. Etenkin vanhat Yoko Tsunot olisivat tosi herkkua. Lisäksi olisi mielenkiintoista nähdä, millaista jälkeä Leloupin ja Walthéryn siveltimet piirsivät 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa.
Vuoden sarjakuva
Loppuvuodesta on aina tapana julistaa kilpailuja vuoden pelistä sun muusta. Käytän siis tilaisuutta hyväkseni ja järjestän neuvoa-antavan kansanäänestyksen aiheesta: Vuoden 1994 paras sarjakuva. Tiedänpähän sitten ensi vuonna, millaisista kuvasarjoista haluatte lukea. Palkintoina kirjoja ja sarjakuvia.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 8/1994.