Pääsiäissaaren mahtavat kivipatsaat, moait, vastustavat korventavaa aurinkoa ja piiskaavaa sadetta tyhjin katsein. Ne seisovat jälleen vaikuttavilla alustoillaan, mutta enää ne eivät varjele jälkeläisiään. Mana, esi-isien henki, on jättänyt maallisen sijansa vihollissoturien kaataessa sen osana heimosotien hirmutekoja.
Kadotetusta historiasta paljastuu edelleen yksityiskohtia arkeologien ansiosta. Siten vasta painetut tietokirjat vanhenevat kuten myös niitä edeltäneet opukset. Suullinen perimätieto, joka kauan sivuutettiin, on puolestaan säilyttänyt paljon sittemmin tieteellisin metodein todeksi osoitettua.
Saarella tieteen uusimmat löydöt risteävät kiehtovasti ikiaikaisten uskomusten kanssa. Sijainti – kaukaisin pysyvästi asutetuista maailmankolkista – sekä eristää että suojaa saaren yhteisöä.
* * *
Keskustelun sävy on kiristynyt hotellin keittiössä. Huonesiivooja moittii mantereelta saapunutta kokkia, joka puolustautuu kiivassanaisesti. Jälkimmäinen on erehtynyt solahtamaan kuun valaisemiin aaltoihin verhoamatta itseään. Varuan, pahan hengen, huomiota ei kuitenkaan saa vetää puoleensa vastuuttomalla käytöksellä – tämä saattaa seurata pahaa-aavistamattoman jäljessä kylään.
Siivoojan ex-mies oli aikanaan yorgo, nuori kapinallinen, joka karautti paidatta hevosen selässä tälle pohjoisrannalle ryyppäämään samanhenkisten kanssa. Näille vanhempien kulkema tie oli kova ja ahdistava – oli parempi tuntea viima samaisissa luolissa, joista esi-isät olivat hakeneet suojaa kuin tuntea iskut, joilla ulkoa väkipakolla tuotu kulttuuri ajettiin paikallisten elämään.
Rapa Nui, saari jonka ulkomaalaiset ristivät Pääsiäissaareksi, on menettänyt alkuperäisen nimensäkin. Identiteettiään etsivän yhteisön jäsen, rapanui, etenee taakse katsoen. Menneisyydessä on kipukohtia, mutta suuruuden hetkistä kumpuaa myös hänen ylpeytensä. Kansallistunne on vasta heräämässä, mutta silti jo äänekkäin vähemmistö vaatii autonomian sijaan itsenäisyyttä.
* * *
Neljäosainen Varua Rapa Nui on puolimatkassa. Ensimmäinen osa, El hundimiento de Hiva (2012), tukeutuu suulliseen kansanperinteeseen. Se kuvaa saaren löytymisen ja kuningas Hotu Matu’an johtaman siirtokunnan saapumisen. Legendojen Hiva-saaren hän jättää tulivuoren sylkiessä tuhkaa.
Todellisuudessa polynesialaiset levittäytyivät valtaisalle alueelle, jonka pohjoiskärjen muodostaa Hawaii ja itäisen Pääsiäissaari. Tiede on haarukoinut saaren asutetun vuosien 800-1200 välillä, mutta tästäkään ei ole yksimielisyyttä.
Tyypillisesti hallitsijan pojista perimysjärjestyksessä epäsuotuisaan asemaan jäänyt asettui kannattajineen uusille asuinseuduille. Hotu Matu’a on mahdollisesti ollut jollain saarella jonain aikana samankaltaisessa tilanteessa. Legendasta on kuitenkin useita versioita, ja siten suku- tai heimoriidat ovat myös voineet olla syy siirtolaisuuteen.
* * *
Luces y sombras (2013) sijoittuu kauteen, jolloin saaren kulttuuria jo ravistavat nälänhätää edeltäneet heimosodat. Alkuperäisasukkaat olivat kalastajia ja maanviljelijöitä, mutta olosuhteiden saarella vaikeutuessa edes hierarkkinen yhteiskuntarakenne ei riittänyt estämään voimasuhteiden myllerrystä.
Takaumissa esitetään moderneimmat laajalti hyväksytyistä teorioista: kuinka patsaat on aikanaan työstetty, kuljetettu tulivuoren rinteiltä kauas rannikolle ja lopulta kruunattu alustoillaan punaisesta kiviaineksesta louhituilla järkäleillä.
National Geographic on esittänyt sarjakuvassa ohimennen esitetyt teoriat havainnollisesti heinäkuun numerossa 2012. Ihmismieli ei silti ensi kertaa kivijätit kohdatessaan kykene hyväksymään näkemäänsä – käytössä oleviin resursseihin nähden, teorioiden esittämin tekniikoin, nousee vaadittujen ponnistusten määrä mittakaavaan, jossa ihminen ei ole tottunut asioita hahmottamaan.
* * *
Vuosikymmeniä saari on esitetty surullisena allegoriana siitä, kuinka ihminen tuhoaa ympäristönsä ja siten välillisesti itsensä. Tältä osin Varua Rapa Nui esittää perinteisen tulkinnan saaren tapahtumista. Nykytieteen valossa teoria on kaikkea muuta kuin kiistaton. On mahdollista, ettei se ole edes lainkaan totta.
Kokonaiskuva on aivan toinen mikäli vaikeina aikoina keskeinen proteiinin lähde, saarelle siirtolaisten tuoma polynesialainen rotta, tuomitsi saaren asukkaat eristykseen, nälänhätään ja heimosotiin. Tämänkin teorian mukaan ihminen aiheutti tuhonsa itse. Tuomalla saarelle vieraslajin, joka tuhosi saaren palmupuulajikkeen, ihminen rikkoi ekosysteemin tasapainon. Monimutkaisena teoria on vähemmän syyllistävä, eikä siten vetoa suureen yleisöön.
* * *
Sarjakuvissa kivijätit ovat perinteisesti vainonneet varomattomia ja huumorimielessäkin historia on kirjoitettu monesti uusiksi. Taiteellista vapauttaan käyttäen Hugo Pratt kuvasi patsaat kaihoisasti tähtiin tähyävinä ylävartaloina. Jack Kirby saattoi lukijansa toistuvasti Pääsiäissaaren maisemiin, joissa tähdistä saapuneet kivimiehet ahdistivat vierailijoita. Vaikuttavaa kuvastoa, ja osin kulttuurihistoriaa, on laajemmin hyödyntänyt myös Manu Larcenet.
* * *
Varhaislapsuutensa saarella viettänyt antropologi Bernardita O. Labourdette laatii käsikirjoituksensa huolella tuhansien kirjojensa ympäröimänä. Kaikkinensa vakavalla otteella käsiteltynä saari on järkälemäinen aihevalinta sarjakuvan sivuille sovitettavaksi.
Lopputulos välttyy olemasta kuivaa opetussarjakuvaa. Henget ja verityöt silti sijoittavat taustalle sen mielenkiintoisimman ja arvoituksellisimman – kuinka bataattia suosiva ilmasto johti maanviljelystä vapautuvan ajan lisääntyessä ainutlaatuisen kulttuurin nousuun ja kukoistukseen – ja mikä lopulta koitui sen kohtaloksi.
Näennäisesti yksinkertainen Varua Rapa Nui on hyvin kunnianhimoisesti laadittu. Sen sisältämää tietomäärää ei saaren historiaan perehtymätön lukija kykene edes aavistamaan. Laaja osa tästä on visuaalisessa muodossa, espanjalaisen Ismael Hernándezin ikuistamana.
Chilen parhaaksi sarjakuvaksi 2012 äänestetty aloitus on teemojensa ansiosta liian tärkeä sivuutettavaksi palkintojenjaon yhteydessä. Onko se julkaisuvuotensa paras, tai edes perinteisesti arvioituna hyvä sarjakuva, on tavallaan toisarvoinen kysymys.
* * *
Kerran ylväin katsein jälkeläisiään seuranneet kivipatsaat ovat menettäneet terävin kulmin veistetyt piirteensä. Monet eroosion vuosisatoja kuluttamista kasvoista näyttävät enää surullisilta tai pettyneiltä. Eivät ne tietenkään sitä ole, hengettömät kivipatsaat.
Kirjoittaja on pitkän linjan sarjakuvaharrastaja, joka asuu Pääsiäissaarella.
Kuvat © Rapanui Press 2012–2013
Hugo Pratt kuvaa Corto Maltese Etelämerellä -lisämateriaalissa ensi kertaa seikkailijansa Pääsiäissaaren maisemissa.
Keskustele aiheesta Kvaakin sarjakuvaesseet -ketjussa.
Taustatietoa aiheeseen liittyen:
- Varua Rapa Nui Facebookissa (espanjaksi)
- Manu Larcenetin Blast-sarjan Kvaak-arviot (osa 1, osa 2 ja osa 3)
- Jack Kirby ja kivimiehet (lyhyesti englanniksi ja laajemmin espanjaksi kuvanäytteiden kera)
- Walt Disneyn hahmot sekä muut amerikkalaiset sarjakuvasankarit Pääsiäissaarella (englanniksi).