Kuluvana viikonloppuna (30.9.-2.10.2022) kirjamessuillaan Turun messukeskuksessa. Kvaakin toimittaja on ollut mukana aistimassa kirjallista pöhinää, ja tähän juttuun on koottu fiiliksiä messujen sarjakuva-annista.
Turun Kirjamessut järjestetään tänä vuonna 32. kerran. Messujen poikkitaiteelliseksi pääteemaksi on valittu kuvataiteet, joka pitää sisällään eri maalaustaiteen lajit; veistostaiteet, piirustustaiteet, kuvituksen, valokuvauksen, sarjakuvataiteen ja graafiset taiteet.
Olen Turun messuilla mukana ensimmäistä kertaa, joten en tiedä, miten laajasti sarjakuva huomioidaan täällä silloin, kun sitä ei erikseen mainita messujen teeman kuvauksessa. Nyt ohjelmasta löytyi perjantaina ja lauantaina muutamia sarjakuva-aiheisia keskusteluja (löydät ne valitsemalla teemaksi “sarjakuva”), mutta minkäänlaista runsaudenpulaa niistä ei silti ollut. Perjantaina ehdin kuuntelemaan vain Mimesis ry:n tuottamaa keskustelua, lauantaina sen sijaan onnistuin katsomaan kaikki ohjelmaan merkityt sarjisohjelmat.
Perjantai 30.9.
Perjantai-iltapäivällä messukeskuksen 2. kerrokseen sijoitetulla Jukola-lavalla keskusteltiin aiheesta “sarjakuva taiteenlajien risteyksessä ja keskustelun alustana”. Keskustelua vetivät kirjallisuudenopiskelijat Juno Pihlajasaari ja Jenni Väyrynen, ja keskustelemassa olivat saksalaisesta nykysarjakuvasta väitöskirjaa tekevä tutkija Anna Vuorinne ja esikoiskirjailija Siiri Viljakka.
Jukola-lavan löytäminen ei messulehden kartasta huolimatta ollut helppo rasti messujen ensikertalaiselle, mutta lavan syrjäinen sijainti takasi, ettei messuhallien humu ja taustamelu häirinnyt keskustelun seuraamista. Sali ei ollut täynnä, mutta aika mukavasti yleisöä oli kuitenkin saapunut seuraamaan tilaisuutta.
Keskustelu rönsyili sinne tänne, ja minun on myönnettävä, etten aivan hahmottanut suurta punaista lankaa jutustelun seasta. Eipä tuo minua häirinnyt, sillä sarjakuvista sentään puhuttiin, ja sitä on aina mukava kuunnella. Tilaisuudessa sarjakuva toimi siis hyvin moniulotteisesti keskustelun alustana. 😀
Polveilevan keskustelun lomassa mm. sarjakuvan asema kirjallisuuden kentällä puhututti. Mieleeni jäi vastikään ensimmäisen sarjakuvaromaaninsa julkaisseen Viljakan positiivinen lausahdus siitä, miten hän uskoo sarjakuvan edelleen löytävän yleisönsä. Netti luo uusia mahdollisuuksia ja madaltaa julkaisukynnystä, ja jostain nousee aina uusia “tapauksia” laajempaan tietoisuuteen. Viljakka totesi, ettei hän uutena tekijänä tiedä paremmasta kuin mitä nämä nykyiset ajat ovat mutta hänellä on parista viime vuodesta aivan positiivinen fiilis. Ihanan valoisia kommentteja tuoreelta esikoiskirjailijalta! Ja niin, siitäkin juteltiin, onko sarjakuvan tekijä kirjailija vai sarjakuvataiteilija. Ranskassa kaikki ovat kuulemma kirjailijoita, Suomessa ollaan jostain syystä sarjakuvataiteilijoita.
Lauantai 1.10.
Lauantaina puolenpäivän seutuun oli ajoitettu neljä sarjakuvaa käsittelevää ohjelmaa: Puisto-lavalla haastateltiin Jubaa, Kati Rapiaa sekä Jarkko Vehniäistä ja Marja Lappalaista, ja päälavalla Ville Rantaa. Ville Rannan haastettely käsitteli lähinnä hänen pilapiirroskirjaansa, mutta sarjakuviakin sivuttiin. Puisto-lavan vehreä tausta oli hieno ja haastateltavat näkyivät hyvin katsomoon, ja tämä lava oli puitteiltaan oma suosikkini. Näiden neljän ohjelman kautta välittyi hyvin se, miten monella tapaa sarjakuvaa voi ammatikseen tehdä.
Juba ja Viivin ja Wagnerin 25-vuotisjuhlavuosi
Viivin ja Wagnerin yhteistä taivalta on takana jo 25 vuotta, ja Juba kertoili sujuvaan tyyliin urastaan ja tavastaan työskennellä. Viivi ja Wagner -strippejä syntyy vuoden mittaan 100 stripin ryppäissä, ja syyskuussa valmistuivat stripit numero 7 300-7 399. Julkaisupuskuria siis löytyy, ja tämä antaa tilaisuuden tehdä välillä muutakin. Tällä hetkellä Juballa on hakusessa idea, josta voisi julkaista useamman albumin – siis sellaisen, joita myös myytäisiin. Sen verran kaupallinen Juba nimittäin kertoi olevansa, että piirtää mieluummin sarjakuvaa, jota joku ostaa ja lukee. Toisaalta, ei mies piirtämättäkään osaisi olla vaan jos huonosti kävisi eli myynti tyrehtyisi, hän kehittelisi jonkin tarpeeksi kiinnostavan sarjisprojektin omaksi ilokseen.
Juban haastattelu tarjosi kiinnostavan näkökulman menestyneen tekijän tapaan tehdä töitä ja siihen, miten samojen hahmojen kanssa jaksaa vuodesta toiseen. Viivi ja Wagner elävät omaa elämäänsä Juban päässä, mutta kun sadan stripin setti on tehty ja hahmot sijoitettu ruutuihin (kyllä vaan, Juba käytti juuri tätä sanaa ja kertoi sarjan vaativan vain vähän piirtämistä, Viivi ja Wagnerhan ei ole erityisen visuaalinen sarjakuva), heidät voi unohtaa ja kaivaa taas tuoreena esille, kun on aika valmistaa seuraava sadan stripin setti.
Kati Rapia ja hurja sukellus historiaan
Kati Rapian uutuussarjakuva Voimia! Tähtieteilijän vaimon paluu (Teos, 2022) on muutama vuosi sitten ilmestyneen Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki -sarjakuvan rinnakkaisteos. Voimia! kertoo Suomen ensimmäisen tähtitieteilijän Sigfrid Aronius Forsiuksen Anna-vaimosta, ja kirjan pohjana ovat hänestä säilyneet niukat historiatiedot. Niiden perusteella pariskunnan yhteiselo on ollut varsin värikästä, ja sen mitä historia ei kerro Anna Forsiuksesta, Rapia on itse kuvitellut ja täydentänyt sarjakuvaromaaniksi. Rapia kertoi työstäneensä sarjakuvaa neljä vuotta, ja pitäneensä viime kesänä näyttelyn, jossa esitteli sen silloista työvaihetta.
Rapiaa haastatteli Juha Hurme, joka oli mukana tekemässä Pyrstötähti-kirjaa. Oli kiva kuunnella, miten innoissaan Hurme oli Rapian uudesta kirjasta, ja sen esittelemistä naisista. Elämä on ollut hurjaa 1600-luvulla! Jännittävältä kuulosti omasta mielestäni myös se, että naiset päätyvät tulevaisuudentutkijoiksi. Tähän ei kuitenkaan ehditty isommin paneutua (ohjelmille varattu aika hupeni aina nopeasti!), vaan haastattelu keskittyi lähinnä muuhun historia-ainekseen.
Rapia ja Hurme onnistuivat herättämään kiinnostukseni Voimia!-sarjakuvaan. Olen lukenut Pyrstötähti-kirjan ja pidin sen railakkaasta tyylistä todella paljon. Hurmeen mukaan huumoria on mukana myös tässä uutukaisessa, vaikka siinä painottuu myös feministinen ja ekologinen ote.
Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen – Kamalan luonnon uusi teema-albumi
Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen kertoivat siitä, millaista on työstää strippisarjakuvaa yhteistyönä. Nykyään sarjakuvan tekeminen pitää sovittaa pariskunnan pikkulapsiarkeen ja ruuhkavuosiin, mutta hienosti homma tuntuu sujuvan. Lappalainen kertoi, että hän vastaa Kamalan luonnon teema-albumien koostamisesta, ja kun strippejä on ilmestynyt jo useita tuhansia, työsarkaa aineiston karsimisessa riittää. Tänä vuonna ilmestyneeseen Voimakirjaan (Like, 2022) hän kertoi kuitenkin ottaneensa kaikki ne stripit, joista lukijat olivat kertoneet saaneensa voimaa elämään jonakin vaikeana aikana (voimaantuminen tuntuu olevan pinnalla oleva teema juuri nyt!).
Kamalan luonnon tekijöiden haastattelu oli todella sympaattinen ja hauska. Pariskunnan hyvä keskinäinen kemia välittyi yleisöön asti, jota oli runsaasti paikalla.
Ville Ranta ja sarjakuvan piirtämisen vaikeus
Ville Rantaa haastateltiin hänen Kurissa ja nuhteessa -pilapiirroskokoelmansa (WSOY, 2022) tiimoilta. Ranta kertoili pilapiirtäjän työstään Iltalehdessä, palautteen (sekä negatiivisen että positiivisen) huimasta määrästä ja siitä, miten palautteeseen pitää oppia suhtautumaan oikein eli työ on työtä, kaikkeen huuteluun ei pidä tarkertua eikä ottaa sitä henkilökohtaisesti.
Pilapiirtäjän työn raamit: piirroksen deadline on kello 14, piirros syntyy aamupäivän aikana, joko edellisen illan ideoista tai kävelylenkin tuottamista ajatuksista. Julkaisu: heti. Nopeaa toimintaa! Ranta kommentoikin, että pilapiirrokset syntyvät häneltä helposti, sarjakuvan tekeminen sen sijaan on vaikeaa ja hidasta, yksinäistä työtä. Haastattelun ulkopuolelta mainitsen, että Rannan viime vuonna ilmestynyt Kuinka valloitin Ranskan -sarjakuva käsittelee juuri tätä tekemisen ja läpimurron vaikeutta. Kirja nimettiin hiljattain Botnia-palkintoehdokkaaksi.
Turun Kirjamessujen sarjakuvaohjelmaa oli mukavaa seurata, mutta tokihan sitä olisi enemmänkin voinut olla. Haastatteluihin oli ymmärrettävästi valikoitunut isoja, tunnettuja nimiä, mutta onneksi paneelikeskusteluissa oli mukana myös pienempiä tekijöitä. Sarjakuvaan liittyvät ohjelmat oli onnistuttu sijoittamaan ajallisesti lähekkäin, osa vieläpä peräjälkeen samalla lavalla ja esitykset olivat kivasti päiväaikaan, jolloin yleisöä todennäköisesti oli eniten paikalla. Niinpä ne harvat sarjisaiheiset haastattelut oli mielestäni helppo tavoittaa, ja varsinkin lauantain ohjelmasta muodostui yleisöystävällinen, tiivis kokonaisuus.
Sarjakuvaa on messuilla näkynyt mielestäni varsin hyvin divarien yms. myyjien myyntipisteissä, joita löytyy B-hallista. Uutuussarjakuvakuvaa toki on tarjolla A-hallin kustantajien osastoilla. Hintalappuja ja tarjouksia kannattaa tutkia. Esimerkiksi Cyril Pedrosan näyttävä ja paksu uutuussarjakuva Kulta-aika on kustantajan (WSOY) osastolla messutarjouksena 24 euroa, mutta jonkun muun myyjän pöydässä ko. kirjan hintalapussa luki 39 euroa! B-hallista bongasin lisäksi hauskoja sarjisjääkaappimagneetteja, joita lähti muutama messutuliaisina kotiin asti.
Messut jatkuvat vielä sunnuntain ajan. Turun Kirjamessuilla on rento tunnelma, ja messut ovat omaa makuuni “sopivan” kokoiset eli messuhallit eivät ole jättimäisiä mutta erilaisia osastoja kyllä riittää tutustuttavaksi. Näin ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta on mukavaa, että paikallisväriä eli kaikenlaista Turkuun liittyvää on tarjolla monella osastolla. Kannattaa tulla paikan päälle tutustumaan!