![]() |
Koneen Säätiö on julkistanut syksyn 2015 apurahansaajat. Säätiö tukee erityisesti digitaalisen sarjakuvan tekemistä.
Koneen Säätiö on myöntänyt tukea 597 henkilölle tai työryhmälle yhteensä 22 miljoonaa euroa. Tuen saajina on neljä sarjakuvataiteilijaa: Hans Nissen, Eeva Meltio, Heikki Paakkanen ja Marko Turunen. Tuen painopiste on digitaalisessa sarjakuvassa. Marko Turunen sai vuosiapurahan ADHD-Sheikin seikkailujen jatkamiseen. Eeva Meltio sai vuosiapurahan digitaalisen sarjakuvateoksen käsikirjoittamiseen ja suunnitteluun. Meltio suunnittelee julkaisevansa teoksensa Suomessa vähemmän tunnetussa motion comics-muodossa.
Hans Nissen on saanut puolivuotisen apurahan Rakkaudella Mirjalle -sarjakuvalehden tekemiseen. Lehti tulee olemaan kokonaan Nissenin itsensä tekemä. Heikki Paakkasen vuosiapuraha on jatkoapuraha Suomi 100 -suurkuvateoksen työstämiseen.
Murmanskin pop up -sarjakuvakeskus
Suomen sarjakuvaseuran Arctic Comics Circle Russia 2016 -hankkeessa järjestetään pop up -sarjakuvakeskus ja sarjakuvanäyttely Murmanskissa. Myöhemmin Murmanskissa esillä ollut näyttely tuodaan myös Suomeen. Keskeisenä pyrkimyksenä hankkeessa on sanan- ja ilmaisuvapauden edistäminen venäläisessä sarjakuvassa.
Murmanskin pop up -sarjakuvakeskus pohjustaa vuoden 2017 Helsingin sarjakuvafestivaaleja, joiden yhtenä teemamaana on Venäjä.
Sarjakuvaa sivuttaneen myös Tiina Käkelä-Puumalan ja työryhmän tieteen yleistajuistamishankkeessa. Käkelä-Puumalan työryhmineen on tarkoitus koota Tieteen kansalliseen termipankkiin viiden eri humanistisen tieteenalan (filosofia, kirjallisuudentutkimus, estetiikka, semiotiikka, teatteritiede) keskeistä suomenkielistä termistöä.
* Koneen säätiö, syksyn 2015 apurahansaajat