Nuorukainen vaeltaa pohjoisesta kohti kaupunkia ja naista, jonka on kohdannut vain unissa. Kaupunki vastaa ensin odotuksia, mutta nainen osoittautuu olevan muuta kuin viaton rakkauden kohde.
Flar kuvittelee pelastavansa naisen paetessaan hänen kanssa kaupungista, Gijonista, mutta teon seuraukset ovat odottamattomia ja kauaskantoisia. Tragediasta muodostuu taakka, joka painaa raskaasti miehen koko elämää.
Mustavalkoisuudesta ja fantasiataustasta johtuen Kuolleet puutarhat yhdistyy väljästi Conan-erikoisjulkaisuihin, joita nähtiin Suomessa 80-luvulla. Sarjat asemoituvat toisiinsa nähden saman genren eri äärilaitoihin. Tiia Salmelinin työssä ei kalistella miekkoja ensinkään, ja toiminnan hetkellä karautetaan hevosella pakoon.
Salmelin antaa maailmalleen itsenäisen, mihinkään tukeutumattoman yleisilmeen ekspressionistisella tekniikalla. Toteutusratkaisujen ansiosta Kuolleet puutarhat on hengeltään samankaltainen kuin Petri Hiltusen työt – se on anteeksipyytelemätön ja tunnistettava – ja rakennusten kaltaisissa yksityiskohdissa on aavistus samaa myös kouriintuntuvasti.
Hirviöistä ja veritöistä huolimatta sarjan todellinen kauhu on psykologista laatua, ravistelevaa ahdistusta. Salmelin kuvaa kasvoja tungettelevan läheltä korostaessaan tunteita paljaimmillaan, raakoina ja mielenterveyttä koettelevina.
Unenomaisuutta lähentyvä kerronta vaihtaa lakonisen dialogin ja päänsisäisen, itseä ruoskivan monologin välillä. Kertojanääneä tekijä käyttää alustavien tunnelmien luomiseen. Tekstin niukkuus ja suuret ruudut keventävät melankolista tarinaa, jonka ankaruutta harmaan sävyjen puute entisestään korostaa.
Salmelin piilottaa sarjan mysteerit viitaten monesti lukijalta näkemättä jääneeseen summittain. Kovin yksityiskohtaisesti hän ei paljasta edes henkilöhahmojen taustoja tai motiiveja. Jopa unien nainen esiintyy vailla nimeä sarjan ensimmäiset 400 sivua. Tämä epämääräisyys ja ajoittainen lineraarisesta kerronnasta poikkeaminen tekevät sarjasta helpomman seurata pitkissä erissä. Toki näin on jatkuvajuonisten sarjojen kohdalla myös yleisemmin, mutta Kuolleet puutarhat ei tarjoa lukijalle ilmeistä motiivia sitoutua sen seuraamiseen julkaisutahdissa.
Nettisarjan lisäksi Salmelin on julkaissut sarjan esiosan, Gijonin aamunkoi (2018), vain paperilla, albumiformaatissa. Sähköisenä sarja on yltänyt jo lähemmäs 600 sivua, mutta sen lukee nopeudella mikä vastaa joutilasta vapaapäivää.
Kuolleet puutarhat -sarjaa voi seurata tekijän omalla kotisivulla.
Kuvat © Tiia Salmelin
Keskustele Kuolleet puutarhat -sarjasta Kvaakissa.