Taistelu sisäisiä demoneja vastaan — The Weight of Our Sky

Yksi suuri etu mikä verkkosarjakuviin liittyy on se, että päädymme lukemaan hyvin erilaisia tarinoita, jotka tuskin olisivat koskaan päätyneet painetuun muotoon. The Weight of Our Sky on erinomainen esimerkki tarinasta, jonka on tärkeää tulla kuulluksi, mutta joka olisi voinut hyvin jäädä tässä osassa palloamme täysin tuntemattomaksi. Sarja perustuu Hanna Alkafin samannimiseen kirjaan ja historiallisesti merkittäviin tapahtumiin vasta hiljan itsenäistyneessä Malesiassa. Sarja näyttää hyvältä ja yksittäiset jaksot ovat sopivan mittaisia. Piirtäjä Nisrina A.N. tuntuu todella osaavan hommansa, vaikka alkuteos ei olekaan minulle tuttu. Tarina käsittelee lukuisia teemoja rasismista ja väkivallasta mielenterveyden ongelmiin. Kyseessä ei olekaan mikään kevyt iltasatu, ja kuvasto saattaa jäädä mielen perukoille vaivaamaan.

Luen harvoin kovin syvällisesti sarjojen kuvauksia. Haluan keskittyä itse tarinaan ja antaa tulevien tapahtumien olla enemmän tai vähemmän yllätyksiä. Tällä kertaa tämä perinteinen toimintatapani sai minut melkein tuomitsemaan The Weight of Our Sky:n yhdeksi lukuisista henkilökohtaisen demonin kiusantekoon keskittyvistä sarjoista. Tässä tarinassa on kuitenkin kyse kaikesta muusta kuin uhriutuvasta ja henkilökohtaisen demonin riivaamasta lukiotyttösestä. Se kuvaa millaista on elää pakko-oireisen häiriön ja ahdistuksen kanssa aikana, jolloin moinen käytös tulkitaan lähinnä johtuvan henkilöä riivaavasta demonista. Tällä tavoin myös päähenkilömme Melati näkee oman tilanteensa. Paha djinn saa hänet kuvittelemaan millä kaikilla mahdollisilla tavoilla äiti voisi tänään kuolla. On hienoa, että mielenterveyden haasteiden kanssa kamppaileva nuori nainen on nostettu päähenkilöksi. Sarjakuvamaailma tarvitsee epätyypillisiä ja -täydellisiä sankareitaan.

Melatin voimia syövä djinn ei ole kuitenkaan ainoa pahuus, jonka nuori päähenkilömme joutuu kohtaamaan. Tarina sijoittuu vähän aikaa sitten itsenäistyneeseen Malesiaan, vuoden 1969 Kuala Lumpuriin, jossa puhkeaa väkivaltaisia mellakoita eri etnisten ryhmien välillä. Malajien, kiinalaisten ja intialaisten välejä hiertävät vuosikymmeniä kyteneet ennakkoluulot, ja rasismi puhkeaa avoimeksi väkivallaksi ja mellakoinniksi. Malajeihin kuuluva Melati pääsee onnekkaasti turvaan kiinalaisen perheen luo, kun mellakat puhkeavat kohtalokkaana keväisenä iltana. Melatin sairaanhoitajana työskentelevä äiti on kuitenkin teillä tietämättömillä, ja päähenkilön tavoin lukija joutuu odottamaan malttamattomana milloin äiti ja tytär pääsevät jälleen kohtaamaan. Tarina lähtee seuraamaan väkivaltaisuuksien seurauksia, taustoja ja uhreja sekä niitä muutamia rohkeita, jotka uskaltavat haastaa vallitsevat vastakkainasettelut.

Eräs keskustelu isän ja pojan välillä.

Tämän keskiviikkoisin Webtoonin päivittyvän sarjan suurin anti on sen tapa käsitellä rankkoja, mutta tärkeitä aiheita. Rasismi ja sen ympärille rakentuvat ennakkoluulot ovat ikävä kyllä ikiajankohtaisia teemoja, varsinkin nykypäivänä, jolloin vastakkainasetteluiden rakentelusta on tullut jälleen muotia. The Weight of Our Sky näyttää kuinka vahingollisia tällaiset ajattelutavat ovat. Sarjakuvan keinoin pystytäänkin tuomaan hyvin näitä tilanteita esille, ottamaan kantaa ja levittämään tietoa. Varsinkin, jos se on pystytty toteuttamaan yhtä hyvin kuin tässä sarjassa. Kukaan hahmoista ei ole läpimätä, ja ennakkoluuloista ajattelua löytyy puolin ja toisin. Tulkinnat ja kannat samoista asioista ja ongelmista ovat valtavan erilaisia, mikä on tilanne myös oikeissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa. On selvää, että tositarinoihin perustuvassa tarinassa joudutaan tekemän hieman dramatisointia oikeista tapahtumista juonenkuljetuksen eduksi, mutta ainakin toistaiseksi sarja vaikuttaa erittäin uskottavalta kuvaukselta keskiössä olevasta konfliktista. Aihe on myös valitettavan ajankohtainen Malesiassa, sillä ikävä kyllä samaiset ongelmat näkyvät edelleen paikallisessa yhteiskunnassa. Disinformaation ja me-he -ajattelun aikana olisi hyväksi, että mahdollisimman moni meistä tutustuisi viime vuosituhannen virheisin. Mikään hilpeä lukokemus tämä sarja ei ole, mutta historiallisen draaman ystäville, joihin itse ehdottomasti lukeudun, on sarjalla paljon annettavaa.

Goodreadsin kirja-arvostelu alkuperäisestä romaanista. (englanniksi)