Taidemaalarina 1970-luvulta lähtien vaikuttanut kuvataiteilija Jarmo Mäkilä (s. 1952) debytoi sarjakuvataiteilijana Arto Mellerin näytelmäkäsikirjoitukseen pohjautuneella Aavekaupungilla 1998.
Taxi van Goghin korvaan (2008) jatkaa Daydreamer-teoksen (2002) aloittamaa mielenmaiseman maalausta. Poptaidettakaan karttamatta merkittävän taipaleen kuvataiteilijana kulkenut Mäkilä on kehittynyt melkoisesti sarjakuvakerronnan osalta sitten Daydreamerin.
Epälineaarista kerrontaa
Daydreamerissä keski-ikää lähestyvä mies viettää iltaa yksin baarissa. Humaltunut mieli järjestelee muistin pohjakerrostumista nousseita lapsuuden muistoja. Epälineaarisen kerronnan avulla Mäkilä kuvasi juopuneen aivoituksia – mietteitä ja muistoja – jotka alkoholin sekoittamana uhmaavat selväpäisen lukijan logiikkaa haastaen tekemään tulkintoja niistä.
Uudella teoksellaan, Taxi van Goghin korvaan, Mäkilä hallitsee ensi kertaa sen kurinalaisuuden, jota perinteinen sarjakuvakerronta tekijältään vaatii. Luonnonmukaiseen kuvakerrontaan hän ei yllä, mutta Taxi van Goghin korvaan ei myöskään koostu edeltäjiensä tapaan pysähtyneistä hetkistä.
Uuden työn yhdistää Mäkilän aiempaan sarjakuvatuotantoon yksittäisten kuvien suuri merkitys. Mäkilä on siten vahvimmillaan lukijan pysähtyessä ajatuksineen yksittäisiin hetkiin, heikoimmillaan tämän siirtyessä tarinassa eteenpäin.
Taxi van Goghin korvaan on kenties taidetta sarjakuvan muodossa, mutta Mäkilä ei suinkaan ole kieltänyt tai rikkonut sarjakuvan konventioita. Hän päinvastoin on pyrkinyt tekemään ei ainoastaan taidetta vaan myös sujuvaa sarjakuvaa.
Rauhallisuudessaan Taxi van Goghin korvaan tuntuu edeltäjäänsä intiimimmältä ja henkilökohtaisemmalta. Kun päähenkilö lisäksi muistuttaa ulkonäöltään tekijäänsä, lienee työssä myös omaelämäkerrallinen osuus.
Maalauksellista jälkeä
On eduksi mikäli lukija on tutustunut Daydreameriin. Tällöin avainkohdat nousevat esiin ja päähenkilön sisäinen maailma saa lisää syvyyttä.
Taxi van Goghin korvaan on ensisijaisesti taidesarjakuvaa maalauksellisen jälkensä ansiosta. Kuvat ovatkin parhaimmillaan sykähdyttäviä. Sarjakuvanakin se on Mäkilän aiempia töitä onnistuneempi. Mäkilä ei kuitenkaan ole perinteisessä mielessä kertoja: sanat ainoastaan tukevat kuvien esittämää tarinaa. Tässä suhteessa Taxi van Goghin korvaan ei myöskään ole perinteistä sarjakuvaa.
Ilman kokeellisuutta on Taxi van Goghin korvaan taidesarjakuvaa pelkistetyimmillään; se on itsessään taidetta. Sellaisella on oma paikkansa, mutta koko sarjakuvakentässä se sijoittuu ulkolaidalle – luetaan kerran, ihastellaan ja lopulta unohdetaan.
Lukijansa Mäkilä todennäköisesti löytää kuvataiteen, ei sarjakuvan, harrastajista. Kohdeyleisölleen Taxi van Goghin korvaan antaa riittävän edustavan kuvan sarjakuvan keinoista.
Taxi van Goghin korvaan
Tarina ja taide: Jarmo Mäkilä
Julkaisija: Itikka Kustannus
ISBN: 978-952- 92- 4196-5
Painopaikka: Vammalan Kirjapaino Oy, 2008
Ulkoasu: väri, 244 x 342 mm, 48 s., sid.
Ovh: 30,00 €
 |
|
Daydreamer, Otava 2002
|
Kuvat © Jarmo Mäkilä 2008
Keskustele Jarmo Mäkilän sarjakuvista Kvaakissa.
Jarmo Mäkilän kotisivut.
Jarmo Mäkilän tuotanto, sarjakuvat:
- Daydreamer II: Taxi van Goghin korvaan (Itikka 2008, saatavilla myös yhdessä Miesten huone -näyttelyn öljyväritöistä koostetun taidekirjan kanssa)
- Daydreamer (Otava 2002)
- Aavekaupunki (Otava 1998).
Jarmo Mäkilän tuotanto, kuvataidematrikkeli.