Jos kysyt satunnaiselta vastaantulijalta, mitä mieltä hän on tarkastaja Ankardosta, et todennäköisesti saa kummoista vastausta, vaikka tätä Benoît Sokalin sarjakuvaa on julkaistu suomeksi jo kymmenen vuotta. Syynä lienee tämän isoräpyläisen free lance -poliisin jääminen pienkustantajien kontolle eli R-kioskien ulkopuolelle. Kahdesta ensimmäisestä albumista vastasi Fanzine Oy, minkä jälkeen Ankardo päätyi Kustannus Oy Jalavan suojiin. Kunnon sarjishyllyn omaavista kirjakaupoista ja alan erikoisliikkeistä Ankardoja voi kuitenkin etsiä, ja vanhempia albumeita voi tiedustella kirjastosta.
Ankardo on ankka, jonka maailmassa on sekä kahdella jalalla kulkevia ja puhuvia eläimiä että ihmisiä. Ihmiskunta vaikuttaa kuitenkin yleensä taka-alalla, lähes myyttisinä olentoina, joihin eläimillä, etenkin koirilla on hieman traumaattinen suhde. Sokalin maailma on synkkä, törkyinen ja mieluiten päissään. Vain viimeisimmän albumin, Kauhujen kanavan, steriili sairaalamiljöö tarjoaa poikkeuksen, korostaen klinikan puhtaiden seinien kätkemää mätää.
Ankardo on alkoholisti, joka haluaisi olla kyyninen antisankari, jota seikkailujen synkät käänteet eivät enää liikuttaisi. Rasputinin merkistä alkaa kuitenkin alamäki, sillä Ankardon omatunto ei salli hänen seurata tapahtumia kulisseista kuten Koiran paluussa. Hän välittää, eikä kykene unohtamaan käsivarsilleen kuolevia rakkaitaan. Usvahäissä Ankardo on jo täysin rappiolla. “Liikaa verta… Liikaa kyyneliä, snrf… Minusta ei enää ole seikkailujeni sankariksi…”
Sokal ei ole niinkään taitava piirtäjä kuin tarinankertoja ja sivujen sommittelija. Etenkin ihmiskasvot ovat hänelle ongelma, mikä lieneekin osasyynä ihmisten sivurooliin. Vain Usvahäissä ihmisillä on keskeinen asema. Vastaavasti Usvahäiden juoni on albumeista paras.
Vuosien varrella Sokalin piirrostyyli on yksinkertaistunut. Taustojen yksityiskohdat ovat antaneet tilaa selkeälle viivalle, synkät varjostukset kirkkaille pastelliväreille. Jyrkkä vastavalo on sen sijaan säilynyt Sokalin tavaramerkkinä. Yksityiskohtana mainittakoon Ankardon nokka, jonka kaarevuudesta voi lukea albumin piirtämisajankohdan. Kauhujen kanavassa se on jo täysin suora.
Tarkastaja Ankardon tutkimuksia: Koiran paluu, Rasputinin merkki, Lempeä kuolema, Usvahäät, Amerzonia, Valkoinen Cadillac, Hukkunut saari, Kauhujen kanava. Lisäksi Tapiiri-lehti on julkaissut lyhyitä Ankardo-tarinoita.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 3/1994.