Star Wars -antologiasarja Galaksin viimeinen toivo päättyy mestarikuvittajien klassikkotarinoihin. Komeasti kuvitettu Musta keisari on elokuvien sarjakuvamuotoinen perintö.
Klassikkoseikkailut
Imperiumi on Shiran tarinassa koonnut mahtavan sotalaivueen suojatakseen tärkeää lastia. Kapinaliitto Luken johdolla etsii suuruudesta heikkoutta ja ryhtyy kylmäpäiseen suunnitelmaan soluttautua osaksi laivastoa iskeäkseen sen sisältä käsin.
Taistelun aikana vihollislaivueen komentaja onnistuu katkaisemaan kapinallisten viestiyhteydet, eivätkä nämä enää erota omiaan Imperiumin joukoista. Sekasorto tuo mukanaan tragediaa ja katkeruutta.
Shiran tarinaan on David Michelinie kynäillyt hyvin polveilevan juonen, jonka Walter Simonsonin varma jälki täydentää. Tarinalla on myös yhteys kokoelman toiseen, Jo Duffyn ja Cynthia Martinin, juonikaareen.
Kaksintaistelu tumman naisen kanssa vie lukijan 1980-luvulla julkaistujen Marvel-sarjojen loppukauden tunnelmiin. Julkaisuaikanaan seikkailut muodostivat oman, elokuvista irtautuneen kokonaisuutensa, jonka keskeisiä sivuhahmoja olivat aiemmin sarjassa esiintyneen Shiran tavoin vesimaailman asukas Kiro ja purppuraihoinen Dani, jotka seikkailivat tasaveroisesti elokuvista tuttujen sankarihahmojen rinnalla.
Imperiumin ikeestä vapautuneet maailmat ottavat tarinassa ensi askeliaan kohti pysyvän hallinnon muodostamista. Vastaavasti opportunistiset rodut ovat tahollaan aikeissa täyttää valtatyhjiö voimakeinoin.
Elokuvien perintö
Musta keisari, Dark Horse -kauden aloitus 1990-luvun alusta, on kaikkien aikojen komein yksittäinen Star Wars -sarjakuva. Siinä Cam Kennedyn upea kuvitus henkii klassista Star Wars -tunnelmaa massiivisine tähtialuksineen ja tuhovoimaisine sotakoneineen. Kuvituksen voimakkaita kontrasteja tasapainottavat tunnelmallisten vesivärien sävyt.
Käsikirjoittaja Tom Veitch kuljettaa tarinaa reipasotteisesti sovittaen samalla runsaasti keskeistä Star Wars -kuvastoa ja mytologiaa aina tärkeimpiä sivuhahmoja myöten. Veitch ohjaa seikkailunsa taiten satamaan, mutta kaiken runsaus saa lukijan silti toivomaan lisäsivuja.
Luke Skywalkerin hahmoon tarina tuo uutta syvyyttä ja ennennäkemätöntä synkkyyttä hänen astuessaan samalle tielle, joka nielaisi Darth Vaderin pysyvästi pimeälle puolelle. Galaksin kohtalo käydään taistelukenttien lisäksi Luken ja uudelleen nousevan keisarin välillä.
Musta keisari on paitsi tärkeimpiä, myös onnistuneimpia koskaan tehtyjä Star Wars -tarinoita. Antologian suhteen oli toimituksellisesti perusteltua pudottaa yhtä lailla onnistunut, mutta juonellisesti tarpeeton jatko-osa pois. Ensimmäinen Musta keisari on alkuperäisen elokuvatrilogian sarjakuvamuotoinen perintö.
Yhteenveto antologiasarjasta
Galaksin viimeinen toivo on oikea valinta tutustua Star Wars -sarjakuviin. Lukija saa sen sivuilta kokonaisvaltaisen kuvan sarjakuvien julkaisuhistoriasta ja tärkeimmistä tekijöistä. Toimituksellisesti Luke Skywalkeriin keskittyvää antologiasarjaa koostaessa on tehty myös vähemmän onnistuneita valintoja, mutta rajaukseen ja julkaisuhistoriaan suhteutettuna työ on onnistunut peräti erinomaisesti.
Star Wars -hengessä on ajattomuutta, mikä on tarttunut myös antologiasarjan sivuille. Klassikkotarinoita on ajan hammas kaltoin kohdellessaankin tyytynyt vain näykkäisemään lempeästi. Helmet ovat puolestaan säilyttäneet täysin entisen kiiltonsa ja jyräävät yhä sykähdyttävällä voimalla.
Star Wars: Luke Skywalker: Galaksin viimeinen toivo III (Star Wars: Luke Skywalker: The Last Hope For Galaxy, 2008)
Suomennos: Tapani Lahtinen
Julkaisija: Readme.fi
ISBN: 978-952-220-128-7
Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy, 2009
Ulkoasu: väri, 175 x 275 mm, 330 s., sid.
Ovh: 29,90 €
Kuvat © Lucasfilm Ltd., 2008
Keskustele Star Wars -sarjakuvista Kvaakissa.
Tutustu Star Wars -sarjakuvien julkaisuhistoriaan Galaksin viimeinen toivo -antologiasarjan ensimmäisen osan Kvaak-arvostelussa. Lue myös keskimmäisen osan Kvaak-arvostelu.
Star Wars: Luke Skywalker – Galaksin viimeinen toivo III -julkaisun tarinat:
- Shiran tarina (Star Wars 60–63, Marvel Comics 1982, suom. Star Wars 3–4/1984)
- Kaksintaistelu tumman naisen kanssa (Star Wars 95–97, Marvel Comics 1985, suom. Star Wars 7–8/1987)
- Musta Keisari (Dark Empire 1–6, Dark Horse Comics 1991–1992, suom. Star Wars: Musta Keisari 1–3, Semic 1996)
- Poika, joka joskus olin (Star Wars: Chewbacca 4, “The Boy I Once Was”, Dark Horse Comics 2000).