Tänä vuonna Tampere Kupliin kävijäennätys rikottiin mennen tullen. Yleisöä laskettiin viiden päivän aikana mahtavat 8224kpl. Antti Grönlundin jälkeen kolme vuotta Tampere Kupliita vetänyt Karoliina Leikomaa jättää toiminnanjohtajan pestin. Tehtävään on ensi vuodeksi valittu tänä vuonna taloustiimiä johtanut Sanna Uusi-Seppä. Tamperelaiset kertovat myös että Kuplii aioitaan vakiinnuttaa maaliskuun lopppun, juuri siihen viikonloppuun kun kelloja siirretään eteenpäin kesäajan merkiksi.
Helsingin 28. sarjakuvafestivaalit
Helsingin 28. sarjakuvafestivaalit pidetään 6.–8.9.2013. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.
Helsingin sarjakuvafestivaalien ohjelmaa myös Kirjasto 10:ssä
HELSINGIN SARJAKUVAFESTIVAALIEN OHJELMAA KIRJASTO 10:SSÄ 19.8.-15.9.2013
Elielinaukio 2G 00100 Helsinki
Jälleen on koottu Helsingin sarjakuvafestivaalien ajaksi, kattavaa ja kiinnostavaa sarjakuvaohjelmaa Kirjasto kymppiin Tarjolla on kolme komeaa näyttelyä. Jouko Nuoran eroottista sarjakuvataidetta, Kivi Larmolan sarjakuvaa nuoren miehen rakkaudesta, velvollisuudesta ja epätoivosta sekä 16 suomalaista versioita Lännensankari Tex Willeristä!
Jatka lukemista “Helsingin sarjakuvafestivaalien ohjelmaa myös Kirjasto 10:ssä”
Tukholman kansainvälinen sarjakuvafestivaali 26. – 28.4.2013
Ruotsalaisia ja kansainvälisiä sarjakuvantekijöitä voi taas käväistä ihmettelemässä Tukholman sarjisfestivaaleilla Kulturhusetissa. Tuttuun tapaan tapahtuman järjestää sarjakuvakirjasto Serieteket yhteistyössä Seriefrämjandetin kanssa.
Jatka lukemista “Tukholman kansainvälinen sarjakuvafestivaali 26. – 28.4.2013”