1971: Aku Ankka -lehti oli vahvassa nousussa

Vuonna 1971 John Lennon julkaisi Imaginen, yhden rakastetuimmista kappaleistaan. Samana vuonna julkaistiin Aku Ankka -lehdessä tarina sävelmästä, jonka takana on itse Aku Ankka. Kyse on Carl Barksin sarjakuvasta Kohtalokas iskelmä. Vuosikerran valioihin kuuluvat yli tusinan Barks-klassikon lisäksi muun muassa taiteilijalegenda Paul Murryn kolmiosainen Mikki Hiiri -jatkotarina Kiinalainen teekannu sekä Giovan Battista Carpin Superhessu-seikkailu Varastetut vahakuvat.

Jatka lukemista “1971: Aku Ankka -lehti oli vahvassa nousussa”

Aku Ankan voittokulku jatkui aina vaan vuonna 1970

Vuosi 1970 oli niin maailmalla kuin Suomessa aktiivisen poliittisen liikehdinnän ja aikaa. Myös nuorisokulttuuri voimistui: Turussa lahkeet liehuivat, kun nuoret kokoontuivat Turun Ruisrockiin Suomen ensimmäisille kansainvälisille rock-festivaaleille. Uuden ajan mainingeissa oli mukana tietysti myös Aku Ankka -lehti, joka jatkoi voittokulkuaan Suomessa. Maaliskuussa 1970 ilmestyi myös ensimmäinen Aku Ankan taskukirja.

Jatka lukemista “Aku Ankan voittokulku jatkui aina vaan vuonna 1970”

Jatkuu ensi numerossa…

Vuonna 1968 Aku Ankassa julkaistiin yhteensä 200 sivua Carl Barksia. Hienoja tarinoita ankkamestarilta vielä saatiinkin, kuten “Kultaa ja kalavelkoja”. Aivan entisensä Barks ei kuitenkaan enää ollut. Onneksi lehdessä olivat nyt uudet kantavat voimat: “se hyvä ankkapiirtäjä”, Tony Strobl, ja “se hyvä Mikki-piirtäjä”, Paul Murry. Vuotta 1968 tituleerataan Euroopan hulluksi vuodeksi. Aku Ankka sen sijaan ei ollut silloin yhtään hullumpi. Kääk!

Aku Ankka, näköispainos vuosikerrasta 1968 I ja II osa

Jatka lukemista “Jatkuu ensi numerossa…”