 |
Pelinavaus
Puskaradio
Poliittinen ja yhteiskunnallinen satiiri on alati vaikeammaksi muuttuva taiteenlaji. Ei siksi, että sofistikoitunut yleisö vaatisi koko ajan terävämpää kamaa, sitä vastaanhan puhuu jo silkka Big Brothereiden kaltaisten sontaohjelmien olemassaolo. Ei, vaikeus tulee siitä, että todellisuus parodioi itseään aina vain hurjemmin ja villimmin. Tervetuloa Puskaradioon, jossa todellisuus paahtaa jo ylikierroksilla, samaten kuin hermoromahtanut graafikko Jussi Pupujussi.
Jatka lukemista “Puskaradio”Villimpi pohjola: Kypsyyskoe
Strippisarjakuviin kuuluu tietty muuttumattomuus. Hahmoleegio voi kasvaa ja pidemmällä aikavälillä jotkin varhaisista hahmoista voivat haalistua ulos sarjasta, mutta muutoin elämäntilanteet tuppaavat pysymään samoina. Toisin on Villimmässä pohjolassa. Edellisessä kirjassa yksi hahmo muutti kaupungista ja Kypsyyskokeessa teemoihin lisätään vanhemmuus. Eivät muutokset tuulet muuallakaan varsinaisesti heijaile, pelissä on kämppäkaveruus, vastakaikua vaille jäävä rakkaus sekä mahdollinen kosinta, mikäli vässykän kantti koskaan riittää.
Jatka lukemista “Villimpi pohjola: Kypsyyskoe”Villimpi pohjola 2
Villimpi pohjola oli hyvä, kakkoskirja vielä parempi. Tuntuu siltä, että tekijä on oppinut tuntemaan hahmonsa entistä intiimimmin, mikä on aina hyvä asia, paitsi ehkä Rontin tapauksessa. Kun näin käy, hahmot alkavat elää yhä omavaltaisemmin jättäen kirjailijan pahaiseksi tarkkailijaksi, jolta pahimmillaan evätään veto-oikeus tapahtumiin puuttumiseen.
Jatka lukemista “Villimpi pohjola 2”Villimpi pohjola
Olipa kerran minullakin aika, kun roikuin vielä opistolla, huijasin itseäni uskomaan, että muka opiskelin, hengasin päivät pitkät kavereiden kanssa ja sanalla sanoen elin elämää (roikun minä edelleenkin opistolla, mutta enää en kuvittele opiskelevani.) Noita aikoja herättelee muistin syövereistä JP Ahosen sarjakuva Villimpi pohjola, jonka henkilökaarti koputtelee kolmekympin jyrkkää kynnystä potee graduahdistusta ja pelaa pleikalla.
Jatka lukemista “Villimpi pohjola”