Kick-Ass

Supersankarisarjakuva on heikko kohtani, ja jonkinlaiseen realistisuuteen pyrkivä superheerosviuhahtelu etenkin. Siksi tartuin innoissani Mark Millarin kirjoittamaan teokseen Kick-Ass. Päähenkilö on jossain yläaste-lukiolinjalla keikkuva sälli nimeltä Dave, joka on koko ikänsä lukenut viittakostajista ja kuten me kaikki, joskus haaveillut supersankarin urasta. Minun jä hänen ero menee siinä, että minä en koskaan väsännyt itselleni viileetä kostyymiä, painunut taistelemaan rikollisuutta vastaan ja saanut niin pahasti turpaani, että tuloksena oli usean viikon sairaalakeikka. Dave sitten valitsi toisin.

Jatka lukemista “Kick-Ass”

Hämähäkkimies 1983

Muistelen pitäneeni vanhoista Hämähäkkimiehistä heti kättelyssä, kun joskus 80-luvun lopulla Salattujen sotien jälkeen lainasin niitä kaveriltani muovikassitolkulla. Samassa kuormassa kulki toki myös muutakin, kuten Ryhmä-X:ää ja Conania. Ne kaikki määrittävät yhä edelleen, kukin osaltaan, millaisista sarjakuvista pidän. Siksi tällaisen vuosikertakokoelman lukeminen on kuin lapsuuden kotiin palaisi.

Jatka lukemista “Hämähäkkimies 1983”

Hämähäkkimies 1982

Wikipedian mukaan nostalgia tarkoittaa menneen ikävöintiä, kaihoa ja haikeutta. Se on myös markkinoinnin ymmärtämä mekanismi, mikään muu ei selitä esimerkiksi Ritari Ässä -dvd-julkaisuja. Henkilökohtaisella tasolla taas nostalgia on minulle keino nauttia vanhoista sarjakuvista ilman sitä riesaa, että kaverini joutuu kaivamaan kokoelmistaan vuosikertatolkulla 30 vuotta vanhoja Hämäreitä, sillä Egmont on kunnostautunut palvelemalla neljännen vuosikymmenen masentavaan merkkipaaluun päätään lyövää markkinasegmenttiä julkaisemalla uudestaan Hämähäkkimies-lehden alkutaipaleen lehtiä vuosikerrallisen käsittävissä kokoelmissa.

Jatka lukemista “Hämähäkkimies 1982”