Suomalainen sarjakuvataide on tänä vuonna esillä Ranskassa monin eri tavoin. Kirsi Kinnusen luotsaama suomalaisen sarjakuvan vuosi ”Sarjakuva 2026” on saanut näyttävän alun Korsikassa järjestetyillä festivaaleilla maaliskuun lopulla. 20. toukokuuta asti esillä olevassa festivaalinäyttelyssä on mukana kuusi kotimaista kärkinimeä, Ulla Donner, Juliana Hyrri, Janne Kukkonen, Eeva Meltio, Tiina Pystynen ja Ville Ranta.
Jatka lukemista “Sarjakuva 2026 -teemavuosi avattiin Bastian sarjakuvafestivaaleilla”Oulun sarjakuvafestivaali tulevana viikonloppuna
Oulu, Suomi. Pohjois-Skandinavian suurimmat sarjakuvafestivaalit alkavat perjantaina, ja lauantaina Sarjakuvakeidas täyttää kulttuuritalo Valveen. Ohjelmassa on muun muassa kansanedustaja Jessi Jokelaisen Femokratia -esikoisteoksen julkistus.
Jatka lukemista “Oulun sarjakuvafestivaali tulevana viikonloppuna”Kuumat kuplat
Nykysarjakuvayhteisö Kutikuti täyttää 20 vuotta. Juhlien kunniaksi järjestetään kaksi näyttelyä, joista ensimmäinen avautui Kouvolan Poikilo-museoiden taidemuseossa syyskuun lopulla.
Jatka lukemista “Kuumat kuplat”Sarjakuva- ja kuvitustaiteen kohdeapurahat jaettu
Taiteen edistämiskeskus Taike on julkistanut sarjakuva- ja kuvitustaiteen kohdeapurahojen saajat.
Jatka lukemista “Sarjakuva- ja kuvitustaiteen kohdeapurahat jaettu”Pauli Kallio – Mutta suurin on rakkaus
Vuosituhansien aikana rakkaudesta on tehty lukematon määrä viihdettä ja taidetta. Voisi siis kuvitella, että kaikki oleellinen on jo sanottu ja aihe loppuun kaluttu. Mutta Pauli Kallio ja kumppanit osoittavat, että aiheesta on edelleen mahdollista tehdä kiinnostava ja koskettava tarina.
Jatka lukemista “Pauli Kallio – Mutta suurin on rakkaus”