![]() |
Caesarin papyrus on toinen uusien tekijöiden Asterix-albumi. Edellinen, pari vuotta sitten valmistunut Asterix ja piktit oli vielä haparoiva yritelmä. Nyt kaksikko on alkanut päästä jyvälle siitä, miten kelpo Asterix-tarina rakennetaan.
![]() |
Marsupilamin luoja ja alkuperäinen piirtäjä, André Franquin, kasasi joskus 1980-luvulla oman dream-tiiminsä, johon kuului Yvan Delporte, Will, Wasterlain, Yann sekä Didier Conrad. He kehittelivät tarinan, hahmot ja taustat Marsupilami-animaatioon. Franquinin tiimi teki A3-kokoisen, hienon julkaisun, jonka avulla oli tarkoitus saada amerikkalaiset rahoittajat mukaan hankkeeseen. Projekti kuitenkin kuivui kokoon, eikä kyseinen animaatio koskaan nähnyt päivänvaloa. Mutta kun Marsupilamin julkaisuoikeudet omistava Marsu Productions alkoi vuoden 2010 tienoilla kehittelemään uutta sarjaa Marsupilamien poikasten ympärille, itsestäänselvä valinta piirtäjäksi oli D. Conrad. Hänellä kun oli jo niin sanotusti homma hanskassa.
Valkoisen tiikerin saavuttaessa ensimmäisen suuren tarinakokonaisuuden huipentuman ammutaankin jo isoilla tykeillä. Koko valkoisten tiikerien järjestö on uhattuna, kun jokin taho teloittaa heidän jäseniään kaupunki kerrallaan. Tapahtumat sinkoavat Alixin, hänen ottoäitinsä Zizhun ja Viidennen onnen taidosta tutun Kolmivärisen lohikäärmeen aina Lontooseen asti. Taistelua ei enää käydä niinkään jonkin aatteen puolesta vaan ihan hengissäpysymisen vuoksi.
Jatka lukemista “Valkoinen tiikeri 5. Feeniksin vuosi”Valkoisen tiikerin ensimmäinen sykli sen kun kerää kierroksia. Viiden kirjan kokonaisuudessa ollaan nyt neljännessä osassa ja tapahtumapaikka on vaihtunut takaisin San Fransiscosta Kiinaan. Nyt ollaan Shanghaissa ja sisällissodan kurimuksessa.
Jatka lukemista “Valkoinen tiikeri 4. Vakoojatar katolla”