Napalmin osuvimmat iskut vuosilta 1996-2005 on koottu yksiin kansiin pitkillä taustoituksilla ryyditettyinä. Tämän kirjan siivittämänä noviisinkin on helppo päästä Napalmin maailmaan mukaan.
![]() |
Minua ei aina lyödä ällikällä, mutta kun niin tapahtuu, sen aiheuttaa Suomen marsalkka kapteeni Hyperventilaattorimies.
Jatka lukemista “Kapteeni Hyperventilaattorimies”1980-luvulla sarjakuvakenttä oli Suomessa ankea. Yhdysvalloissa ihailtiin Teräsmiestä, Kapteeni Amerikkaa, Lepakkomiestä ja lukemattomia muita yhteiskunnan pelastajia – mutta suomalaisilla ei ollut vastaavanlaista sankaria, ihannekuvaa jota kutsua apuun hädän hetkellä. Niinpä, kun sellainen vihdoin luotiin, ikäänkuin kompensaationa ei supersankari-määritelmä riittänyt: hänen tuli olla hypersankari! Kapteeni Hyperventilaattorimies – jo nimi tuntui takeelta sille, että hahmo saa asioita aikaiseksi, mutta hetkeäkään häntä ei voi ottaa vakavasti.
Jatka lukemista “Kapteeni Hyperventilaattorimies on palannut”
![]() |
Jonkin muun genren kohdalla saatettaisiin puhua plagioinnista ja mielikuvituksettomasta jäljittelystä, mutta Korkeajännityksen sotasarjakuvat ovat muodostuneet sellaiseksi instituutioksi tai ainakin vakioksi, että jossain mielessä on jopa pakko nojata sinne päin. Jatka lukemista “Ilmataisteluita Suomen taivaalla”