Suomen kirjataiteen komitea on jälleen kerran valinnut vuoden kauneimmat kirjat. Vuoden 2022 kauneimmiksi sarjakuviksi valittiin Juliana Hyrrin Päivänkakkarameri ja Aino Louhen Tähtienvälinen avaruus.
Jatka lukemista “Vuoden 2022 kauneimmat sarjakuvat on valittu”Kolmivuotiset Piriselle ja Turuselle
Taiken yhteydessä toimiva visuaalisten taiteiden toimikunta on myöntänyt taiteilija-apurahan seitsemälle sarjakuva- ja kuvitustaiteilijalle. Sarjakuvataiteilijoista Ville Pirinen ja Marko Turunen saivat kolmivuotiset apurahat.
Jatka lukemista “Kolmivuotiset Piriselle ja Turuselle”Pauli Kallio – Mutta suurin on rakkaus
Vuosituhansien aikana rakkaudesta on tehty lukematon määrä viihdettä ja taidetta. Voisi siis kuvitella, että kaikki oleellinen on jo sanottu ja aihe loppuun kaluttu. Mutta Pauli Kallio ja kumppanit osoittavat, että aiheesta on edelleen mahdollista tehdä kiinnostava ja koskettava tarina.
Jatka lukemista “Pauli Kallio – Mutta suurin on rakkaus”Ihmissuhteet
Neljännesvuosisadan verran suomalaista sarjakuvaa
![]() |
Kirjoituskoneesta tulee Timo Mäkelän kuvitusta
|
Pauli Kallio on Suomen ainoa päätoiminen sarjakuvakäsikirjoittaja. Hänen tunnetuimpia lehtisarjakuviaan ovat Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Ornette Birks Makkonen, FC Palloseura, Onnen lahjat ja Sekametsä. Kallio toimii sarjakuvan parissa myös kustantajana ja kääntäjänä. Hän on myös DJ, sanoittaja, musiikkikriitikko, Gotham City FC:n laitalinkki ja uraansa muutaman vuosikymmenen tauon jälkeen aloitteleva pikajuoksija.
Jatka lukemista “Neljännesvuosisadan verran suomalaista sarjakuvaa”