Amerikkalainen sarjakuvapiirtäjä ja -käsikirjoittaja Frank Miller tunnetaan Suomessa lähinnä Semicin taannoin suomentamasta vaihtoehto-Batmanista Yön Ritarin paluu (suosittelen). Toki hänen tuotantoaan on suomennettu Yön Ritarin jälkeenkin, mutta esimerkiksi Geof Darrow’lle käsikirjoitettu Hard Boiled sisälsi sen verran eksplisiittisen kauniisti piirrettyä seksiä ja väkivaltaa, ettei sitä tohtinut käsitellä Pelit-lehden kaltaisen perhelehden sivuilla.
Millerin kirjoittamassa ja piirtämässä Sin Cityssä ei ole kuin väkivaltaa, mikä tekee siitä Suomessa passelia koko perheen viihdettä.
Sin Cityn, hyvin läheisen huomisen suurkaupungin yö saa kunnian toimia Frank Millerin kehyksinä, kun hän maalaa mustin värein psykopaattisen Marvin tarinan. Marv rakastaa yötä, sillä pimeässä kaikki eivät huomaa hänen rujoja kasvojaan, ja yön sylistä hän voi edes kuvitella löytävänsä jotain Goldien kaltaista. Goldie, yön jumalatar, olento, joka tarjoaa Marville edes hitusen rakkautta, vain kuollakseen ennen aamua. Loput parisataa sivua Marv sitten tappaakin tietään kohti Goldien murhaajaa. Ja mitä pidemmälle Marvin jahti etenee, sitä kylmemmäksi se kylmä juttu hänen sisuksissaan käy.
Frank Millerin supersankarisarjakuvatausta (huh) näkyy Sin Cityssä, sillä Miller on parhaimmillaan nimenomaan toiminnan kuvaajana. Marv on ylivoimaisesti vakuuttavampi kuin Teräsmies seistessään keskellä kyttien luotisadetta. Marv on yksinkertaisesti niin härski jätkä, ettei häneen voi osua.
Sommittelu ja piirrostyö on parhaimmillaan kokosivun kuvissa, jotka hakevat vertaa karussa tehokkuudessaan. Teksti soljuu Marvin ajatusten tahdissa, jota harvat lyhytsanaiset dialogit rytmittävät.
“Ilma viilenee. Äänet muuttuvat. Puvut ja asiakirjasalkut vilistävät linnoituksiinsa, salpaavat ovensa ja tutkiskelevat shekkivihkojaan yön huudoista välittämättä – yrittäen olla ajattelematta sitä kuka todella omistaa Sin Cityn.”
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 4/1993.