Viime vuonna ilmestyi toinen osa Sami Makkosen Kalevala-sarjakuvaversiosta. Siinä kerrotaan Sammon ryöstöstä, josta kehkeytyy hurjiin mittoihin paisuva mahtipontinen taistelu.
Makkonen jatkaa Kalevala-sarjakuvaansa sen ensimmäisestä osasta tutulla linjalla. Kuvitus on tummanpuhuvaa ja synkkäsävyistä, vuorosanoja niukanlaisesti. Myönnän, että aluksi Makkosen piirrostyyli hätkäytti, sen verran tuntuvasti se eroaa perinteisestä Kalevala-kuvastosta. Mutta pienen totuttelun jälkeen Kalevalan sivut olleet näyttävää katseltavaa, ja Sammossakin lukijalle tarjoillaan vaihtelevasti sommiteltuja sivuja, joilla kuvitus vie tarinaa jyrän lailla eteenpäin. En kaivannut puhekupliin runomittaa, sen sijaan nykykieleen sovitellut kalevalaishenkiset lausahdukset olivat jouhevan luettavuuden kannalta hyvä ratkaisu.
Youtubesta löytyy lyhyt klippi, jossa esitellään vuonna 2019 pidettyä Makkosen Kalevala-maalauksien ja sarjakuvaoriginaalien näyttelyä. Haastattelussa hän kertoo, että omassa versiossaan hän on tietoisesti halunnut nostaa esille kansalliseepokseen sisältyviä kauhu- ja toimintaelementtejä. Tämä linjanveto totisesti näkyy Sammossa, jossa erityisesti loppupuolen taistelukuvaus on melkoinen action-pläjäys.
Oma Kalevala-tuntemukseni on hatarien koulu- ja opiskeluaikojen muistikuvien varassa. Sammossa käsiteltiin tapahtumia, joista en muistanut oikeastaan juuri mitään, ja sarjakuvan alkuosassa minun piti turvautua Googlen apuun, jotta pääsin paremmin kiinni kirjan tapahtumiin. Kerronnallista osuutta olisi siis voinut olla mukana enemmän, vaikkapa vain kirjan alussa jonkinlaisena yhteenvetona. Spoilereista tuskin olisi ollut haittaa tässä tapauksessa. Myös osa hahmoista oli piirretty niin samankaltaisiksi, että sekin vaikeutti juonessa kiinni pysymistä.
Kalevalan ensimmäistä osaa lukiessani ärsyynnyin mukaan otetuista vähäpukeisista naishahmoista, joiden seksuaalisviritteinen osa tuntui lähinnä turhalta huomiohakuisuudelta. Sammossa puolialastomia naisia vilahtaa ruuduissa vain muutaman kerran, mitä joku voi tietysti harmitellakin. Itse pidin Sammon toimintaan keskittyvästä sisällöstä avausosaa enemmän, ja vaikka yksityiskohtia piti tarkistella netistä, Sammon ryöstön kuvaus oli vetävää luettavaa.
Mielestäni on hienoa, että Kalevalasta on tehty näin omaleimainen ja tyystin erilainen versio. Se saattaa jakaa mielipiteitä, mutta kansalliseepoksemme kyllä kestää tavallista räväkämmän ja mutkat suoriksi -tyylisen lähestymisen.
Kalevalan päivän (28.2.) kunniaksi päätän arvostelun näytteeseen Lönnrotin alkuperäisestä runomitasta. Kahdesviidettä runo kertoo mm. siitä, miten “Uroot tulevat Pohjolaan, ja Väinämöinen sanoo heidän Sammon jaolle tulleen; jos eivät hyvällä saisi puolta, veisivät kaiken väkisellä”:
Vaka vanha Väinämöinen,
toinen seppo Ilmarinen,
kolmas lieto Lemmin poika,
tuo on kaunis Kaukomieli,
läksi selvälle merelle,
lake’ille lainehille
tuonne kylmähän kylähän,
pimeähän Pohjolahan,
miehen syöjähän sijahan,
urohon upottajahan.
Keskustele Sami Makkosen sarjakuvista Kvaakissa.
Kalevala – Sampo
Sami Makkonen
Like 2020
Kovakantinen, väri, 138 sivua
ISBN 978-951-1-34722-4
Kalevala-lainauksen lähde:
Kalevala
Elias Lönnrot
Suuomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 14, 1999 (29. painos)
ISBN 951-717-892-1