Katulasten kertomuksia — Karkuteillä

Viime viikolla tuskailin sitä, että en mitenkään ollut onnistunut tuntien etsimisenkään jälkeen löytämään luettavaa Etelä-Amerikasta tai Afrikasta. Päätin yrittää kuitenkin vielä kerran, ja tällä kertaa minua onnisti! Nyt löysin hyvin nopeasti Sarjakuvakeskuksen artikkelin, joka käsitteli afrikkalaista nykysarjakuvaa. Mosambikilainen Rui Tenreiro oli haastateltava KUTI-lehden numerosta, jonka päätoimittajana hän oli toiminut. Afri-Kuti esittelee 16 taiteilijan töitä pitkin maanosaa. Lehti on mukavan mittainen kurkistus sarjakuvaan, jota ei yleensä Suomessa tule vastaan. Kieli lehdessä on englanti ja valtaosa on painettu mustavalkoisena, mutta lehden sivujen värillinen paperi tuo hauskasti elämää julkaisuun.

Jatka lukemista “Katulasten kertomuksia — Karkuteillä”

Nauti Helsingin sarjakuvafestivaaleista kotisohvallasi

Helsingin sarjakuvafestivaalien toteutumista on mietitty pitkin kesää. Lopulta järjestäjät päätyivät päätapahtuman siirtämisestä nettiin. Ohjelmaa on luvassa 3.-6.9.2020.

Fyysisen tilaisuuden perumisesta huolimatta festivaaliohjelma tullaan toteuttamaan. Viime vuosina Kattilahallissa järjestetyt paneelikeskustelut ja taiteilijahaastattelut tulevat yleisölle nähtäviksi verkossa. Lavatapahtumat striimataan pääasiassa Kallion kirjastosta, osa ohjelmasta tulee ympäri Suomen: Oulusta, Turusta ja Porista. Festivaalin visuaalisesta ilmeestä vastaa kunniavieras Tiitu Takalo, Tampereella syntynyt, kasvanut ja asuva sarjakuvataiteilija.

Osa pienemmissä tiloissa järjestettäväksi suunnitelluista tilaisuuksista (näyttelyt ja oheisohjelma) pidetään fyysisinä turvallisuusohjeiden ja rajoitusten puitteissa. Esimerkiksi lauantaina iltaklubilla Sörkan Ruusussa voi nähdä Tommi Liimatan soolokeikalla. Näyttelyitä on tarjolla muun muassa Sarjakuvakeskuksella.

Zinefest järjestetään jo aiemmin sovitusti virtuaalisena. Sen ohjelmassa on muun muassa quebeciläisen Sophie Labellen haastattelu.

Järjestäjät ovat luovineet vaikeassa tilanteessa parhaansa mukaan. Lähetyksiin linkit löytyvät eri kanavista: www, facebook, twitter ja youtube. Ensimmäiset tapahtumat ovat torstai-iltana.

* Kvaakissa on keskusteltu ja vinkattu festivaalien tapahtumista