![]() |
Animaatio kertoo vinksahtaneen huumorin kera väärinymmärryksistä ja aiheettomasta kaltoinkohtelusta. Myös tarina on Nuutisen käsialaa perustuen Pepe Deluxén James Spectrumin alkuperäisideaan.
Sarjakuvasivusto
Viime perjantaina ilmestynyt Markkinointi&Mainonta tekee katsauksen sarjakuvaan viidelle sivullle levittäytyvässä artikkelissa. Siinä Markus Ånäs haastattelee neljää hyvin erityyppistä sarjakuvamaailman vaikuttajaa. Jutusta huokuva sanoma on sama kuin sarjakuvasta kirjoiteltaessa on ollut jo parin vuoden ajan, meillä menee hyvin.
Jatka lukemista “Albumien nimikemäärä kasvaa tänä vuonna reippaasti”
Morrisin kuolema auto-onnettomuudessa 2001 sai käyntiin spekulaatiot Lucky Luken jatkumisesta. Jatkaisiko joku uusi piirtäjä yksinäisen cowboyn tarinoita? Jo eläessään Morris oli vihjannut että varjoaan nopeamman cowboyn seikkailut jatkuisivat hänen jälkeensäkin. Luken jatkajaksi löytyi melko uusi nimi Achdé, jonka piirrosjäljestä saadaan esimakua melko tuoreessa minialbumissa. Miten uusi piirtäjä selviää isoissa saappaissa?
![]() |