![]() |
Sarjakuvarokkaa Kemissä
Krazy ja Pekka saman katon alle
Suomen sarjakuvaseura ry:n kokoelma kattaa noin 3500 nimikettä. Joukossa on runsaasti kotimaisia albumeita, pienkustanteita, tietokirjallisuutta sekä noin 1000 ranskankielistä albumia. Tämä kokoelma on sijoitettu Helsinkiin, Arabianrannassa sijaitsevaan kirjastokeskus Aralikseen. Se palvelee erityisesti tutkijoita, opiskelijoita sekä harrastajia. Kokoelma kasvaa edelleen. Kirjaston yhteydessä on myös vaihtelevia sarjakuvanäyttelyitä sekä muuta alan toimintaa.
![]() |
Mangajulkaisijalle vankeustuomio Japanissa
Tokiolainen oikeusistuin tuomarinaan Yujiro Nakatani tuomitsi Misshitsu -mangasarjan julkaisijan Motonori Kishin säädyttömien julkaisujen tuottamisesta vuodeksi vankeuteen. Tuomio langetettiin kuitenkin kolmen vuoden ehdollisena rangaistuksena.
Jatka lukemista “Mangajulkaisijalle vankeustuomio Japanissa”