Uusimmassa Suomi-Korkkarissa käydään toiminnallisesti läpi Suomen sodan vaiheita. Toimittaja Asko Alanen ja piirtäjä Petri Hiltunen kertoivat albumin tekoprosessista Egmont kustannuksen lehdistötilaisuudessa 12.8.
![]() |
Sarjakuvasivusto
Urho Kaleva, “Suomen ainoa presidentti” ei hevillä häviä kansakunnan muistista. Kekkosjutut ja – kaskut kiertelevät Suomea edelleen ja uusiakin syntyy, vaikka UKK vaihtoi hallitusmuotoaan jo 18 vuotta sitten.
Jasso-kissa ja Sika-sarjan eläimet hallitsevat Kanneltalon galleriaa 20.9 asti. Julia Vuoren ja Jii Roikosen pirtsakat luontokappaleet kurkkivat seiniltä ja kolmiulotteisina omissa aitauksissaan. Mäyrä ja Tapiiri Suru ovat pistäneet sokeripatsaan veistoskilpailun pystyyn. Moninkertaistunut Jasso häntineen rokkaa, pelaa ja bodaa yksiössään.
![]() |
Tällä viikolla sarjakuvissa on katsaus viikon uusiin sarjakuviin sekä sarjakuviin liittyviin ajankohtaisiin tapahtumiin ja ihmisiin.
Kulttuuriyhdistys Arkadin järjestää Kino Eerikinkatu 2004 –tapahtuman 23. –
29. elokuuta. Elokuvateatteri Andorrassa esitetään anime- harvinaisuuksia sekä
mm. Akira Kurosawan samuraiklassikko Yojimbo.
![]() |
Jatka lukemista “Japanin animaatio- ja samurai-elokuvaviikko Helsingissä”