Haastattelukirja Barksista

Donald Aultin kokoamaa Barks-haastattelukirjaa odoteltiin barksistien parissa pitkään ja hartaasti. Kirjan oli tarkoitus valmistua jo pari vuotta sitten nimellä Education the Imagination — the Narrative Art of Carl Barks’ Disney Comics.

Carl Barks: Conversations
Donald D. Ault (toim)
ISBN: 1578065011 (Pehmytk.)
248 sivua
University Press of Mississippi 2003

Julkaisuprojekti jakaantui sittemmin kahdeksi kirjaksi, toinen on tämä Conversations ja toista odotellaan vielä. Analyyttisen katsauksen Carl Barksin työhön ottavan teoksen nimeksi on tulossa The Comic Vision of Carl Barks.

Floridan yliopiston englannin kielen ja kirjallisuuden professori Donald Ault on useiden vuosien ajan pitänyt Barksiin keskittyviä kursseja mm. Floridan yliopistossa. Hän tutustui henkilökohtaisesti Barksiin jo 1970-luvun alussa ja pysyi tämän ystävänä aivan loppuun saakka. Vuosien varrella Ault on kirjoittanut runsaasti artikkeleita Barksista eri julkaisuihin. Hän vieraili Suomessakin 2001 luennoimassa Lahdessa pidetyssä Barks-seminaarissa (ks. AP 9/Sarjainfo 113).

Carl Barks on Euroopassa paljon tunnetumpi kuin USA:ssa. Aultin mukaan Barksin tekeminen tunnetummaksi kotimaassaan on yksi nyt ilmestyneen kirjan tärkeimpiä tehtäviä. Onkin varsin paradoksaalista että Barks valmisti maailman luetuimpia sarjakuvia täydellisessä anonymiteetissä. On myös jännittävää huomata että, Barks sai melkein täydellisen päätäntävallan oman työnsä suhteen. Hän kehitteli aiheensa itse, työsti ja piirsi tarinansa vamiiksi asti lähes täysin ilman hallintopuolen väliintuloa. Tuon tasoinen autonomia oli Disneyn imperiumissa hyvin harvinaista. Animaatioelokuva, huvipuistot ja useimpien muiden tekemät sarjakuvatkin olivat kaikki kollektiivisen työn tuloksia.

Conversations on kattava kokoelma Barksista tehtyjä haastatteluja alkaen aivan ensimmäisestä Malcolm Willitsin, Don ja Maggie Thompsonin 1962 tekemästä ja 1968 Comic Art-lehdessä julkaistusta haastattelusta. Tekstejä on näin lähes neljänkymmenen vuoden ajalta, viimeinen haastattelu on vuodelta 2000. Haastattelujen päällekkäisyyttä, samojen kysymysten toistumista haastattelusta toiseen ei voi luonnollisestikaan tällaisissa kokoelmissa välttää, mutta se ei haittaa. Joukossa on paljon tekstejä joita ei ole joko julkaistu lainkaan tai vain osittain lainattuina muissa yhteyksissä. Kirjaan on otettu myös haastatteluja harvinaisisat julkaisuista joita on nykyään hyvin vaikea saada käsiinsä.

Osa haastatteluista on luonteeltaan varsin triviaalia joka ei anna varsinkaan aikaisempaan Barks-kirjallisuuteen tutustuneelle lukijalle mitään uutta. Aultin omat haastattelut eri vuosilta ovat kaikkein antoisimpia, hän on saanut Barksin avautumaan ja kertomaan aiemmin muualla julkaisemattomia asioita uransa varhaisvaiheista ja elämästään. Vanha ankkamestari tulee näiden haastattelujen kautta entistä tutummaksi yksityisemmälläkin tasolla.

Esimerkiksi aiemmin vähäiselle huomiolle jätettyjä yksityiskohtia Barksin onnettomasti päättyneistä kahdesta ensimmäisestä avioliitosta on nyt voitu tuoda julki. Toinen vaimo Clara auttoi Barksia tussaamalla tämän sarjoihin mustia pintoja ja ruutujen reunoja. Myöhemmin Clara alkoholisoitui ja pahimpina hetkinään repi tai heitteli puolivalmiita ankkasarjoja ikkunasta ulos. Barks joutui pakenemaan yhä pahenevia vihanpuuskia motelliin piirtämään. Avioeron tultua voimaan hän muutti yhden huoneen asuntoon ottaen mukaansa vain vaatteensa, työvälineensä ja National Geographicin vuosikerrat. Juuri noina vaikeina aikoina, 1949-51, syvän masennuksen ja kaaoksen ympäröimänä hän teki monet parhaimmiksi katsotut työnsä. Niihin sisältyvät tragikoomiset kymmensivuiset kuten mollisävytteinen Golfkilpailu, jossa Aku on ylettömän masennuksen vallassa sulkeutunut vaatekomeroon, tai tietenkin kuuluisimpana Takaisin Klondikeen joka on ”pelkäksi eläinsarjakuvaksi” tavattoman monisyinen ja joutuikin ajattelemattoman sensuurin kouriin (poistojen kohteeksi joutuivat Roopen muisteluksista kuuluisa kapakkatappelukohtaus). Samoin syntyi joitakin eskapistisia nostalgissävytteisiä seikkailutarinoita, kuten In Old California (Entisaikojen Kaliforniassa). Barks omien sanojensa mukaan pakeni tuolloista kaoottista elämänvaihettaan ankkojen maailmaan.

Barks puhuu myös muista elämänvaiheistaan, saamistaan vaikutteista ja työskentelytavoistaan. Aultin johdanto ja selkeä kronologia Barksin elämästä sitoo lankoja yhteen ja antaa hyvän kokonaiskuvan. Kaiken kaikkiaan kuva ankkamiehestä selkeytyy tämän kirjan myötä. Olisipa hauska nähdä jokin tämän tapainen sarjakuva-aiheinen teos Liken On-sarjassa; Barks-on-Barks. Miksipä ei.

Kirja kuuluu Mississipin yliopiston julkaisemaan sarjaan Conversations with Comic Artists. Aiempia kirjoja tässä sarjassa ovat Milton Caniff ja Charles M. Schulz. Lisäksi University Press of Mississippi on julkaissut Studies in Popular Culture -sarjaa, johon on sisällytetty myös joitakin sarjakuva-aiheisia kirjoja. Donald Ault on kirjoittanut aiemmin kirjoja ja tutkielmia mm. 1600-luvun mystikko-kirjailija William Blakesta.

Mississipin yliopiston online-kataloogi

Moulinsart sulkee fanisaitteja

Hergén perintöä vaaliva Moulinsart s.a. ei ole katsonut hyvällä silmällä internetin Tintti-fanisaitteja. Moulinsart on lähettänyt useille web-sivuja ylläpitäville yksityishenkilöille muodollisen kohteliaita viestejä joissa on pyydetty saittien sulkemista oikeustoimien uhalla.

Moulinsart on kylläkin tarjonnut eräänlaisen yhteistyön mahdollisuutta jossa tiettyjä, varsin tiukkoja sääntöjä täyttävät nettisivut saavat näkyvyyttä Tintin virallisilla kotisivuilla. Moulinsartin sanelemien parametrien täyttäminen sulkisi kuitenkin pois mm. Tintti-parodioiden julkaisemisen sivuilla ja muutenkin kuvien käyttöön on asetettu niin tiukkoja vaatimuksia, että useimpien fanisaittien on helpompaa lopettaa.

Lopettaneiden saittien joukossa on joitakin tasokkaita, Tintti-fanien keskuudessa arvostettuja webbisivustoja kuten Cult of Tintin ja A la decouverte de Tintin. Uhan alla on myös erinomainen Tintin est vivant!, jolta löytyy huimaava määrä parodioita, harvinaista kuvamateriaalia ja artikkeleita.

Teknisesti ajatellen useimmat tälläisista saiteista tietenkin rikkovat tekijäinoikeuksia, mutta Tinttifanien yhteisö katsoo Moulinsartin tehneen kovia ylilyöntejä sulkiessaan voittoa tavoittelemattomia harrastelijapohjaisia webbisivuja.

Dragon Ball – kurkistelua kuulaan

Kolibri -kustannus toi Dragon Ballin Suomen markkinoille komeasti neljän kirjan voimin. Sarja lanseerattiin huhtikuun alussa 2003. Kustannusyhtiö Kolibrin omistaa Tammi, jonka taas omistaa Ruotsalainen Bonniers kustantamo.

Shonen Jump vuodelta 1985. Akira Toriyaman Dragon Ball oli tuolloin ilmestynyt lehdessä noin puoli vuotta.
Shonen Jump vuodelta 1985. Akira Toriyaman Dragon Ball oli tuolloin ilmestynyt lehdessä noin puoli vuotta.

Toukokuun puolessa välissä lehtien yleisönosastojen kautta levisi väitteitä Sarjakuvaan sisältyvistä pedofilia-viittauksista. Viikolla 21 siitä kirjoitettiin kaikissa suuremmissa lehdissä ja keskusteltiin televisiossa. Sarjakuvaharrastajat käyvät omaa keskusteluaan mm. Puhekupla-listalla ja lehtien yleisönosastoissa on alkanut lehtijuttujen kommentointi. Harva mielipiteiden vaihtoon osallistuneista on lukenut kyseistä sarjakuvaa. Kun tulee puhe lasten suojelemisesta pahuudelta, huomaamme että tunteet vievät helposti voiton järjestä.

Suhtautumiseni naisten kalsareihin

Minäkin luin kohun innoittamana nuo pari alkupään kirjaa nyt uudelleen. Analysoin niitä tässä artikkelissa. Juonenkin voi katsoa tulevan paljastetuksi ihmissuhteiden kehittymisen osalta.

Ensimmäisellä lukemisella reaktioni oli: ”Kenelle nämä oikein on suunnattu!? ” Minustakaan kyseessä ei ollut selkeästi lasten sarjakuva, vaikka päähenkilöiden iän perusteella (Son Goku 14v., Chichi n. 14v., Oolong n.15-17v., Bulma 16v., Yamcha n.17v. ) olisi voinut näin luulla.

Huumori oli outoa, mutta osin toimivaa. Minusta tuntui, että komiikka saattaisi kuitenkin olla alle 10 vuotiaiden kannalta melkoisen käsittämätöntä. Japanissa vierailleena, altistuin jo vuosia sitten pikkuhousujen keräilykulttuurille. Samasta aiheesta, koulutyttöjen oudoista rahanansaintakeinoista, kertoo meillä televisiossakin näytetty ”Ko kals” -elokuva, jonka nimi perustuu englannin kielen call girls -käsitteestä tehtyyn muunnokseen. Tästäkään syystä en järkyttynyt Dragon Ballin sisällöstä.

Manga suomessa

Suomeksi japanilaista sarjakuvaa, eli mangaa on julkaistu valitettavan vähän. Jalava käänsi osan Hiroshima Genistä 1980-luvun alussa ja Like on tuottanut animaatioelokuvinakin nähtyä Akiraa. Maassamme toimii useita japanilaisen sarjakuvan ja animaation eli animen harratstajien yhdistyksiä. Toriyaman tuotannosta Ari-Matti Saren kirjoittaa Sarjainfo 1/2002:ssa Toriyaman varhaisemmasta työstä nimeltä Dr. Slump: ”Sarjan maailmankuva muistuttaa pikkukaupungin idyllistä. Vaikka kaikilla onkin omat pienet inhimilliset heikkoutensa (itse Slump on esimerkiksi naisia tiiraileva pervertikko), ei kukaan ole kuitenkaan oikeasti ilkeä.” Jutun kuvituksessa tiiraillaan pikkuhousuja. Onko tekijä itse siis pervo?

Mahdollisesti, varsinkin jos alapäähuumorin viljeleminen katsotaan raskauttavaksi asian haaraksi. Se miehestä tiedetään varmasti, että hän on yksi Japanin suosituimmista sarjakuvataiteilijoista – ainoa jonka töitä on esitelty Tokion modernin taiteen museossa. Dragon Ball kirjan toisessa osassa kuvaillaan sarjaa näin: ”Toriyaman tarinat eivät ole lapsille tarkoitettuja satuja vaan fantastisia kertomuksia taistelusta hyvän ja pahan välillä”. Tätä julkaisupoliittista kommenttia Pokemon sukupolven lasten vanhemmat eivät huomanneet ajoissa. Neljännessä kirjassa paljastetaan vielä, että sarjasta tuli heti sen ilmestymisen alkamisen jälkeen (v.1984), ”kuumin puheenaihe lasten keskuudessa ympäri maata”.

Tulkinnan lähtökohtia

Dragon Ballin hahmogalleriaan voisi mainiosti soveltaa symbolien tulkintaa jungilaisesta vinkkelistä. Mutta koska kyseessä on japanilainen tuote, joka perustuu osin vanhaan itä-aasialaiseen kertomukseen, jätän sen nyt tekemättä. Myös sarjan muu symboliikka tarjoaisi runsaasti erilaisia tulkintamahdollisuuksia, onhan kyse fantasiatarinasta. Tutkitaan kuitenkin vain tarinassa esiintyvien henkilöiden toimintamalleja, asenteita ja suhteita toisiinsa. Näin päästään perille siitä, mitä ajatuksia ja arvoja teoksesta saattaa välittyä lukijalle ja millaisia valtarakenteita se tukee? Eikä tässä todellakaan ole kyseessä ”piiloviestintä”, vaan samat mekanismit, jotka vaikuttavat muussakin kanssakäymisessä. Näin olemme ehkä askeleen lähempänä sitä, mitä ajatuksia ja arvoja sarjakuvasta voidaan kuvitella välittyvän lukijalle?

Alkuasetelma

Tarinan alku, ”Kauan sitten, tuhansien kilometrien päässä pääkaupungista, syvällä vuoriston kätköissä…”, viittaa meikäläisittäin satuun tai fantasiaan. Ensimmäiseksi esitellään vahva, haavoittumaton, pikkupoikamainen Son Goku, jolla on häntä. Kertomuksesta käy ilmi, että poika ei ole aikaisemmin nähnyt sen paremmin naispuolisia henkilöitä kuin autoakaan.

Son Goku elelee yksin ja kaksi vuotta vanhemmasta Bulmasta tulee suhteessa häneen klassisen kaksijakoinen hahmo; äiti, joka pitää huolta (neuvoo ja kylvettää) sekä huora, joka tarjoaa itseään seksiobjektina maksua vastaan. Päähenkilöiden välillä käydään keskustelu joka kuvaa hyvin tätä suhdetta. Bulma haluaa pojan omistaman Lohikäärmekuulan joten hän nostaa hamettaan, ja sanoo: ”Saat jopa koskettaa ihan pikkuisen…”. Son Goku vastaa: ”Ai likaista takapuolta? Hyi!” Yhdessä piirrosten kanssa Son Gokun reaktioista välittyy mielikuva, viattomasta pojasta, jolle erogeeniset alueet merkitsevät vain fyysistä eroavuutta, jonka perusteella hän luokittelee ihmiset joko pojiksi tai tytöiksi. Sukupuolielimiin ei hänen kokemusmaailmassaan liity mitään eroottista. Tämä käy hyvin ilmi siitä, että hänellä on tapana tutkia lähes kaikkien tapaamiensa ihmisten jalkoväliä. Vain saadakseen selville kumpaa sukupuolta nämä ovat. Huomion arvoista kenties on, että Son Goku ei tämän tavatessaan kopeloi Kilpikonnamestari Kamesennin etumusta. Tästä olisi sarjakuvaan syntynyt selkeä eroottinen lataus!

Kamesennin ja kilpikonna
Kamesennin ja kilpikonna

Toisen kirjan lopussa poika määrittelee seksikkään naisen sanoen: ”Semmoinen eloisa, jolla ei ole kikkeliä”. Son Gokun kypsymättömyyden piikkiin voidaan laittaa myös se, että hän lupaa toisessa kirjassa, että Kamesennin pappa saa koskea Bulman rintoihin.

Pilvilentäjät

Vain puhdassydäminen voi lentää Kin-tu-un pilvellä, jonka Kamesennin lahjoittaa seikkailevalle parivaljakolle. Sekä pappa, että Bulma kokeilevat lentämistä, mutta vain Son Goku (ja Chichi!) onnistuvat siinä. Edellä kerrotusta voimme päätellä, että puhdassydämisyydellä tarkoitetaan nimenomaan ajatusmaailman seksuaalista kypsymättömyyttä. Edes rakastuminen ei poista ”neitsyyttä” tässä mielessä, sillä Chichi ihastuu tulenpalavasti Son Gokuun ja ehdottelee hänelle pilvellä lentämisen aikana naimisiin menoa. Chichi on noin Son Gokun, ikäinen sillä hänelle on jo kasvanut rinnat. Toisaalta, ujo nuori mies Yamcha, pitää Chichitä vielä pikkutyttönä.

Huumorista

Son Gokun suorastaan liioiteltu tietämättömyys seksiin ja pornoon liittyvistä asioista toimii selkeästi yhtenä sarjan komiikan lähteenä. Bulman ja muiden hahmojen ominaisuuksien (ailahtelevuus, ujous, herkkyys, pervous) liioittelu on toinen Dragon Ballin komiikan kulmakivistä. Kolmas on japanilaisessa sarjakuvassa yleiset hassunkuriset metamorfoosit. Ja neljäs, yllättävät juonenkäänteet (myös metatasot!).

Toiminnan mallit ja ajatusmaailman arvot

Vihamiehet saattavat yhdistää voimansa yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Paha saa palkkansa. Väkivaltaa hyvien puolella käyttää Son Goku, joka siis saattaa olla toimissaan ymmärtämätön, mutta ei missään nimessä pahaa tarkoittava. Sarjan pahikset ovat keskivertoa sympaattisempia. Pitkä juonikaari antaa mahdollisuuden hahmojen eri puolten esittelemiselle. Naiskuva Toriyaman hahmottelema naiskuva ei mielestäni juuri poikkea muusta tämän ajan populaarikulttuurista. Sarjasta löytyy vahvan naispuolisen sankarin lisäksi pikkutyttö. Sivuhenkilöinä tarinan alussa vilahtaa sympaattinen mummo ja Oolongin vangiksi päätyneitä makeaan elämään tykästyneitä neitokaisia. Sarjan lopuissa 40:ssä kirjassa esiin marssii epäilemättä muitakin naistyyppejä.

Purr ja Oolong

Molemmat muodonmuuttajat ovat hieman surullisia hahmoja. Puarr on päätynyt kissaksi, ja toimii, lähes vailla omaa tahtoa, pahan Yamchan apuna. Oolong-possu ja Puarr ovat vanhoja tuttuja. Murrosikäisen pojan tavoin käyttäytyvä ja ajatteleva Oolong tuntuu kaipaavan ja etsivän itselleen tyttöystävää (suuri talohan hänellä jo on!). Possun keinot tyttökaverin hankkimiseen ovat melko kyseenalaiset ja tuomitut epäonnistumaan. Bulma haluaa käyttää Oolongia hyväkseen kuulien etsinnässä, mihin tämä alistuu osin tirkistelyn halusta. Toisen kirjan lopussa Oolong kysyy Bulmalta: ”Onko pääkaupungissa tyttöjä?” ja saa vastauksen: ”Vaikka kuinka, mutta sinä olet härski ja inhottava, eivät ne tykkää.” Oolong kuitenkin tajuaa surkeahkon tilansa, mikä paljastuu hänen ajatuksistaan kun hn tarkkaillee Kamesennin papan toilailua: ”Vanha gubbe, mutta minuakin härskimpi.” Kenties tämä antaa vielä toivoa hahmon henkiselle kehitykselle? Oolong myös kauhistelee, ei ihastele, Jänöjengin miesten väkivaltaista käytöstä sarjan toisessa kirjassa. Poika ei siis ole läpeensä paha.

Yamcha

Yamchan pahojen tekojen vaikuttimina tuntuu olevan lähinnä ahneus. Nuori mies on niin ujo, että kirjaimellisesti sekoaa ikäistensä neitojen seurassa. Koomisten tilanteiden luomiseksi piirtäjä vie hänet kuitenkin usein vastakkain hehkeän Bulman kanssa. Bulma puolestaan näyttää olevan heikkona komeisiin miehiin ja hän ihastuukin Yamchaan ensi silmäyksellä. Toisen kirjan lopussa rakkaus kehittyy molemmin puoliseksi.

Bulma

Bulman mukaan ”poikien kuuluu seikkailla”. Varsinkin tarinan alussa neito on kylmän laskelmoiva. Oolongille Bulma syöttää itse valmistamansa pillerin, jonka avulla hän voi pitää Oolongia vallassaan. Tälläinen apuneuvo lieneekin tarpeen, niin vahva on Oolongin pyrkimys Bulman tirkistelyyn ja hipelöintiin. Son Goku seuraa Bulmaa hyvää hyvyyttään auttaen häntä etsimään lohikäärmekuulia. Bulma taas tekee pojalle heti alussa kaapin paikan selväksi:”Olen jopa kaksi vuotta vanhempi kuin sinä! Tästedes saat kutsua minua Bulma-neidiksi.” Vaikka Bulman touhuamista sarjakuvassa liioitellaankin, hän käyttäytyy nähdäkseni ikäisensä teinin tavoin. Hänen perimmäisenä tavoitteenahan on (yllätys yllätys) löytää lohikäärmekuulien avulla itselleen komea poikaystävä. Välillä Bulma juonittelee ja käyttää seksuaalista vetovoimaansa hyväkseen, aivan kuin hän olisi valmis mihin tahansa kuulien (ja poikaystävän saamiseksi). Toisinaan Bulma taas ujostelee, tehden kaikille selväksi sen että kaikesta huolimatta hän on kunniallinen tyttö. Kesken matkan, autiolla tiellä, Bulma menee tekemään tarpeensa metsään, suojaan Son Gokun (ja lukijan) katseelta. Bulma käyttää siis niitä keinoja, likaisiakin, mitä hänellä on (ulostusreaktion aiheuttava pilleri, pistooli, konepistooli, pikkuhousut) pyrkiessään tavoitteeseensa tai puolustaessaan itseään. Seksuaalista koskemattomuuttaan hän varjelee huolella pitäen kontrollin joka tilantessa itsellään. Kirjoissa on useita kohtia, joissa Bulma myös varoittelee koskemasta itseensä: ”Jos yrität jotain, minä huudan.” ”Jos vielä tirkistelet, kutsun poliisit.” Bulman mielestä Son Goku on ”Outo tyyppi”. Pestessään tätä hän toteaa: ”en ole koskaan aikaisemmin nähnyt alastonta miestä.” Outouden Son Gokun käytöksessä huomaa lukijakin, mutta sen voi tulkita myös niin, että Bulma pitää outona sitä, että hänen viehätysvoimansa ei tepsi tähän poikaan niin kuin muihin hänen tapaamiinsa miespuolisiin eläjiin.

Kohuttuja kohtauksia

Ensimmäisen kirjan sivulla 68, Bulman nostaessa hamettaan, sekä pappa että kilpikonna reagoivat pää säihkyen housuttomaan ilmestykseen. Kilpikonnan silmät suurenevat, mutta jo seuraavassa ruudussa (ja muutamassa sitä seuraavassa) se on nolona häpeissään. Papan reaktio peittyy enimmäkseen aurinkolasien taakse. Itse asiassa tirkistelijän silmiä ei näytetä myöskään toisessa kirjassa. Hän ei riisu lasejaan edes ”parantaakseen näkyvyyttä”. Pedofiliasyyttet lähtivät liikkeelle siitä, että Kilpikonnamestari Kamesennin haluaisi tarinassa valokuvata ja koskea Bulmaa. Kumpikaan hänen mielihaluistaan ei toteudu. Toisessa kirjassa Bulma kiristää muodonmuuttaja-Oolongia ottamaan tytön hahmon ja päästämään tämän pinteestä. Aluksi Oolong vastustelee:”Ei kuulu minulle, en halua ukon lääpittäväksi! Ei käy!” Lopulta Oolong järjestää papalle veret seisauttavan näytöksen (jota ei näytetä lukijalle). Hän meni Bulman mielestä kuitenkin liian pitkälle. ”Idiootti! Tuo oli liikaa! Teit minusta pervonaisen!”, Bulma huutaa mäjäyttäessään Oolongia nyrkillä päähän.

Moraalisia kysymyksiä

Entä miten sarjan muut henkilöt suhtautuvat papan irstaisiin ehdotuksiin? Kamesennin ”apulainen” puhuva kilpikonna, paheksuu tätä toistuvasti. Ensimmäisen kirjan sivulla 67 se sanoo: Millaista käytöstä! Hävetkää, mestari!! Toisen kirjan sivuilla 26,27 ja 28 kilpikonna moralisoi ja häpeää mestariaan. Turhaan (s. 30) se vielä kehottaa pappaa ”olemaan ihmisiksi”. Oolongin ohella kilpikonna on kuitenkin ainoa miespuolinen hahmo, joka pitää papan harrastuksia tavallisuudesta poikkeavana.

Lapset ja seksuaalisuus

Dragon Ball on kieltämättä hämmentävä teos. Se nosti esiin kysymyksen siitä, saako seksuaalisuutta kuvata lasten tai nuorten käsiin päätyvissä sarjakuvissa tai muussa viihteessä? Tähänhän ei ole meillä totuttu. Lasten sarjakuvan hahmot eivät tunnu olevan tietoisia seksuaalisuudestaan. Seksiä ei harrasteta ja kaikki siihen viittaava on karsittu pois. Edes niin sanottua normaalia parisuhdetta ei juuri kuvata, puhumattakaan siihen kuuluvasta rakkauselämästä. Kun ei ole mitään mallia, ei ole ainakaan väärää mallia -tyyppinen ajattelu on vallalla.

Onko tälläinen ”sensuuri” järkevää? Olisiko syytä miettiä, miten lapselle voitaisiin turvallisella tavalla antaa mahdollisuus kurkistaa aikuisten maailmaan? Vai pitäisikö vain toivoa, että hän ei törmää pervertikkoon kadulla tai puistossa? Nämä kysymykset eivät oikeastaan kuulu tähän juttuun. Yleisesti ajatellaan, että se miten ja mitä lapsille kerrotaan seksuaalisuudesta, on vanhempien vastuulla. Kehitys on kuitenkin johtanut siihen, että myös lapsiin kohdistuu tahattomasti koko ajan ns. eroottisia viestejä. Lasten suojeleminen väkivallan näkemiseltä on sekin suuri haaste.

Sensuuri iski

Viikolla 21, pedofilia syytteistä hermostuneet kustantajat ja jakelijat lupasivat ensin siirtää hyllyissä kirjat pois lasten ulottuvilta ja muutaman päivän kuluttua ne päätettiin vetää kokonaan markkinoilta. Sensuurin kouriin joutui sarjakuva, jossa pedofiilisiä ajatuksia hautovaa ukkoa paheksutaan sekä pidetään säälittävänä ja naurettavana. Bulman mallia seuraamalla tytöt voisivat ehkä oppia miten lääppijöihin, namusetiin, vilauttelijoihin ja vemputtajiin pitäisi suhtautua.

Dragon Ball opettaa lisäksi, että sekä pojat, että vanhat ukot haluavat usein tirkistellä tyttöjä. Kirjan hahmoista vain vanha setä, opettaja Kamesen, on kieroutunut niin, että haluaa kosketella ja taputella. Arvostettu ja hyvämainenen aikuinen voi siis olla lapsen hyväksikäyttäjä. Dragon Ballissa kukaan ei kuitenkaan hyväksy hänen toimintaansa, eikä alistu pervon uhriksi. Onko tämä se viesti ja toimintamalli, jota tietyt piirit eivät halua lasten tietoon? Vai onko teoksessa sittenkin sisäänrakennettuna jokin mystinen pahuuden siemen? Ja onko aika taas kerran kypsä sensuuripykälien jyrkentämiseen. ”Viihteen siistiminen” on ainakin kirjattu uuteen hallitusohjelmaan.

Karvisesta elokuvakäännös

Oletettavasti tietokonehahmoina toteutettavien Karvisen ja Oskun lisäksi perinteisen näyttelijäsuorituksen rainassa tekee Eskoa esittävä Breckin Mayer, joka on tuttu mm. elokuvasta Road Trip. Lisäksi elokuvaa tähdittävät mm. Jennifer Love Hewitt ja Stephen Tobolowsky.

Karvinen on edelleen Tenavien ohella maailman suosituin sanomalehtisarjakuva ja ilmestyy yli 2000 sanomalehdessä ympäri maailman.

Lähde: CBR.cc

Kemin sarjakuvafestivaali kokoaa sarjakuvanharrastajat kesäkuussa

Samaisena perjantaina 6. kesäkuuta Kemin taidemuseossa avataan myös laaja Moebiuksen tuotantoa esittelevä näyttely. Ennakkotietojen perusteella näyttely koostuu neljästä eri maailmasta, joista kolme käsittelee Moebius-aiheista scifiä ja yksi Jean Giraudin Blueberry-maailmaa. Näyttely on esillä 6.-29.6.2003.

310 osallistujaa sarjakuvakisassa

Festivaalin yhteydessä, 8.6 julkistetaan myös Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun palkitut. Helmikuun lopussa päättyneeseen Kemin pohjoismaiseen sarjakuvakilpailuun 2003 osallistui yhteensä 310 piirtäjää ja käsikirjoittajaa. Suomesta osallistujia oli 204, Ruotsista 91, Tanskasta 8 ja Norjasta 7. Novellisarjaan osallistui 238 kilpailijaa, strippisarjaan 72. Novelleissa sivuja kertyi 1 680, strippejä oli yhteensä 1 501.

Perinteiseen tapaan palkituista töistä koottaneen albumi, jonka kaikki kilpailuun osallistujat saavat myöhemmin postitse.

Lähde: http://www.kemi.fi/sarjis