Kalavale-mangaa

“Ainutlaatuinen yhdistelmä suomalaista kansanperinnettä ja japanilaista mangaa”, siteerataan sarjakuvahistorioitsija Paul Gravettia Vesi oli mustaa -teoksen takakannessa. Gravett tunnetaan sarjakuvailmaisun muotokielen ja sarjakuvakulttuurin kansainvälistymisen puolestapuhujana, mutta “ainutlaatuinen” ei kuitenkaan aina automaattisesti ole kehu. Katsotaanpa siis, mistä puusta tämä helmikuussa julkaistu teos on veistetty.

Jatka lukemista “Kalavale-mangaa”

Sarjakuvaa opiskelemaan

Suomessa toimii tällä hetkellä kolme koulua, joissa voi opiskella sarjakuvaa ympäri vuoden. Lisäksi syksyllä alkaa kaksi aivan uutta sarjislinjaa Muurlan ja Oriveden opistoissa. Kaikkiin kouluihin haku on menossa juuri nyt. Opiskelijan tulee olla vähintään 16-vuotias. Opistojen koulutukset kuuluvat opintotuen piiriin ja majoitus on yleensä järjestetty koulun yhteyteen. Koulujen haun umpeuduttuakin voi toki tiedustella peruutuspaikkoja.

Jatka lukemista “Sarjakuvaa opiskelemaan”

Kysy, Pauli vastaa: Toni Poni

Suomalaisen sarjakuvahistorian yksi huikeimmista yrityksistä oli varmasti Toni Poni -lehti, jota ilmestyi ainakin yksi näytenumero 90-luvun alussa. Huhujen mukaan painos olisi ollut satoja tuhansia ja sitä jaettiin ilmaiseksi kotitalouksiin. Lehti on varmasti suomalaisen sarjakuvan painosennätys, sillä sarjakuvien piirtäjä oli kaiketi suomalainen? Montako numeroa tätä lehteä ilmestyi ja saiko kaikki 100 ensimmäistä tilaajaa ilmaiset Toni Poni -paidat?
Terveisin Karri Laitinen Loviisasta

Jatka lukemista “Kysy, Pauli vastaa: Toni Poni”