Pasi Pikkaraisen uusintaversio viime vuonna ilmestyneestä Hajoaminen –omakustanteesta näyttää mielen hajoamisen nyt uudessa järjestyksessä ja neliväreissä.
![]() |
Hajoaminen 1: Poliisit
|
Sarjakuvasivusto
Kustannusosakeyhtiö Otava järjestää HOKUTO MANGA -sarjakuvakilpailun,jonka tavoitteena on löytää uutta suomalaista manga-inspiroitunuttasarjakuvaa.
Hokuto on japania ja tarkoittaa Ison karhun -tähdistöä, johon Otavantähtikuviokin kuuluu. HOKUTO MANGAN avulla Kustannusosakeyhtiö Otavaetsii uusia lahjakkaita piirtäjiä ja kertojia ja omaperäistä,taidokasta kotimaista mangaa.
Helsingin 21. Sarjakuvafestivaalit järjestetään 23.-24.9.2006 Kulttuuriareena Gloriassa. Tuttuun malliin festareilla on Pienlehtitaivas, paikka pienkustantajille myydä ja esitellä tekemisiään. Myyntipöydät ovat ilmaisia, mutta kaikkien myyjien tulee luovuttaa myynnissä olevista tuotteistaan kaksi sarjakuvalehteä sarjakuvaseuran kokoelmiin. Myyntipöytävarauksia otetaan vastaan osoitteessa jsalakka(at)welho.com.
![]() |
Hanneriina Moisseinen (kuva: Vesa Kataisto)
|
Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun pääpalkinnon voitti tamperelainen Hanneriina Moisseinen sarjoillaan Setit ja partituurit sekä Kuin mitään ei olisi tapahtunut. Palkintoraadin mukaan sarjat kuvaavat riemastuttavasti nuoruusajan häpeän tunteita. Pääpalkinnon arvo on 1 700 euroa.